Päätösten perustaminen tutkittuun tietoon on hieno tavoite, jota istuva hallitus korostaa poikkeuksellisen voimakkaasti. Periaatteen viemisessä käytäntöön on kuitenkin paljon tehtävää, sekä isompaa että pienempää.
Istuvan hallituksen ohjelmassa on hieno lupaus tietopohjaisesta politiikasta: ”Sitoudumme tietopohjaisen politiikan tekoon sekä systemaattiseen vaikutusarviointiin kaikessa lainvalmistelussa”. Kuten monet muutkin arvostettavat tavoitteet, tämäkin on helpommin sanottu kuin tehty.
Tiedon puutteelliseen hyödyntämiseen voidaan hyvästä pyrkimyksestä huolimatta ajautua monesta syystä. Näitä vaaroja on nähtävissä myös Rinteen/Marinin hallituksen asialistan toteuttamisessa.
Yksi ilmeinen riski on – tälläkin kaudella – tiukka aikataulu. Jotta hallitus ehtisi panna keskeiset politiikkatoimensa käytäntöön niin, että vaikutuksia syntyy tavoitellulla tavalla jo hallituskaudella, tärkeimmät päätökset pitäisi pystyä tekemään kuluvan vuoden aikana. Tämä koskee erityisesti työllisyyspolitiikkaa. Monien muiden uudistusten vaikutukset toki realisoituvat parhaimmillaankin vasta myöhemmin, mutta niidenkin osalta kuluva vuosi on tärkeä, jos mielitään saada toimet liikkeelle kuluvalla vaalikaudella. Tämä koskee esimerkiksi Sote-uudistusta, koulutuksen laajentamista, liikenneinfran kehittämistä ja ilmastopolitiikkaa.
Valitettavasti tietopohjan luominen ja kokoaminen ei kaikilta osin ole lähtenyt liikkeelle niin ripeästi kuin olisi voinut toivoa. Esimerkiksi työllisyyspolitiikan erilaisten toimien vaikuttavuutta koskeva ns. VN-Teas-hanke lähti liikkeelle vasta vuoden alussa, vaikka ripeällä toiminnalla se olisi voinut käynnistyä jo alkusyksystä. Nyt tuloksia saataneen vasta alkukesästä, joten ne eivät ole käytettävissä esimerkiksi hallituksen JTS-riihessä huhtikuun alussa.
Valitettavasti tietopohjan luominen ja kokoaminen ei kaikilta osin ole lähtenyt liikkeelle niin ripeästi kuin olisi voinut toivoa
Toinen ikuisuusongelma on, että poliittisten mieltymysten ja aiemmin otettujen kantojen vastaista tietoa ei haluta ottaa päätöksenteossa huomioon. Tällaiselle tiedon sivuuttamiselle tarjoaa hyvät edellytykset se, että tutkittu tietokin on lähes poikkeuksetta epävarmaa ja tutkijat – aivan oikein – tuovat yleensä selvästi esille tämän epävarmuuden. Samalla järkevästi ajattelevat ihmiset voivat päätyä erilaisiin johtopäätöksiin riippuen siitä, miten he tuloksiin riippuvaan epävarmuuteen suhtautuvat.
Epävarmuudesta huolimatta tutkimustieto antaa osviittaa siitä, millaisten toimien ylipäätään voi olettaa vaikuttavan ja usein jotain myös vaikutusten suuruusluokista ja karkeasta ajoittumisesta. Tämä olisi hyväksyttävä lähtökohdaksi, ei vain yleisellä tasolla vaan myös konkreettisissa asioissa.
Talouspolitiikan arviointineuvoston tuore raportti on useassa suhteessa varsin kriittinen hallituksen talouspolitiikan suhteen. Raportti toteaa monien muiden asioiden ohella mm., että hallituksen työllisyystavoitteen saavuttaminen vaatii suuria ja kohdennettuja toimia ja että politiikan vaikutusta arvioitaessa on otettava huomioon kaikki toimet, ml. sellaiset, jotka heikentävät työllisyyttä.
On positiivista, että sekä pääministeri että valtiovarainministeri pitivät välittömissä kommenteissaan raporttia tärkeänä ja vakavasti otettavana. Kysymys kuitenkin kuuluu, otetaanko viesti vakavasti myös käytännössä. Hallituksen työllisyysiltakoulusta julkisuuteen kerrotut tiedot eivät viittaa siihen, että vaikutusarviointien kohteeksi olisi täsmennetty ”suuria ja kohdennettuja” toimia ja että vaikutusarvioita tehtäisiin kattavasti ja parhaan mahdollisen asiantuntemuksen voimin.
Epäilyksiä herättää mm. hallituspuolueiden piirissä käyty keskustelu siitä, onko valtiovarainministeriö sopiva tekemään arvion eri toimien vaikuttavuudesta. Mitenkään väheksymättä muiden ministeriöiden substanssiasiantuntemusta kokemuksen valossa on mielestäni selvää, että ministeriöiden paras vaikutusarviointiosaaminen on valtiovarainministeriössä.
Epäilyksiä herättää esimerkiksi hallituspuolueiden piirissä käyty keskustelu siitä, onko valtiovarainministeriö sopiva tekemään arvion eri toimien vaikuttavuudesta.
Kolmas asia onkin ministeriöiden kapasiteetti tehdä politiikkatoimiin liittyviä vaikuttavuusanalyysejä. Tässä on puutteita kauttaaltaan. Ministeriöt eivät luonnollisestikaan voi itse tehdä paljon aikaa vievää tutkimusta, mutta niillä pitäisi olla kyky tilata järkevin kysymyksenasetteluin tutkimusta ja tulkita tutkimustietoa nopeasti ja oikein. Myös yksinkertaisten mallikehikoiden – esimerkkinä mikrosimulointimallit – käyttökyky on hyödyllistä. Ministeriöt ovatkin vahvistaneet tällaista osaamista, mutta se on yhä tarpeettoman heikkoa.
Valtiosihteerit ja ministerien erityisavustajat voivat auttaa politiikkatoimien muotoilussa ja tarvittavien kompromissien hakemisessa. Näissä tehtävissä olevat henkilöt ovat pääsääntöisesti hyvin osaavia, työhönsä sitoutuneita ja ahkeria. Mutta olisi liikaa vaadittu, että he voisivat tehdä uskottavia vaikutusarviointeja samalla tavalla kuin tutkijakoulutuksen saaneet virkamiehet virkavastuulla. Tästä näkökulmasta tietoon perustuvaa päätöksentekoa olisi tukenut, jos osa nykyhallituksen valtiosihteeri- ja erityisavustajaresurssien huomattavasta lisäyksestä Sipilän hallitukseen verrattuna olisi käytetty vaikuttavuusarviointeihin soveltuvan henkilöstön palkkaamiseen.Ehkäpä tällaista uudelleenkohdentamista voisi tehdä vieläkin, kun EU-puheenjohtajakausikin on päättynyt.
Neljäs, hieman pidemmän sihdin ongelma on, että epävarmojen asioiden selvittämisessä periaatteessa hyödyllistä kokeilutoimintaa ei toteuteta tavalla, joka mahdollistaisi luotettavan päättelyn toimien vaikutuksista. Nyt viritteillä oleva työllisyystoimien kuntakokeilu näyttää kärsivän samasta vaivasta. Kokemuksista ei – hämmästyttävää kyllä – näytetä opitun paljoakaan .
kokeilutoimintaa ei toteuteta tavalla, joka mahdollistaisi luotettavan päättelyn toimien vaikutuksista
Edelleen on tärkeää, että Suomen erinomaiset viranomaisrekistereihin pohjautuvat tietovarannot saadaan tehokkaasti politiikkarelevantin tutkimuksen käyttöön. Tilastokeskus on luonut erinomaisen teknisen ja toiminnallisen järjestelmän tietojen hyödyntämiseksi tutkimuksessa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että lisääntyneen käytön ja Tilastokeskuksen resurssiniukkuuden takia aineistojen saaminen käyttöön on hidastunut ja kestää jopa lähes vuoden. Tällainen viive hidastaa relevantin uuden tiedon luomista politiikkavalmistelun aikataulujen kannalta paljon ja ehkä joskus ratkaisevasti.
Tietoon pohjautuvan politiikan yleiseksi ongelmaksi oikeastaan kaikkialla on viime vuosina muodostunut tutkimustiedon ja jopa koeteltuihin menettelyihin perustuvan tilastotiedon kyseenalaistaminen julkisessa keskustelussa. Ihmisen roolin kiistäminen ilmaston lämpenemisen aiheuttajana on ensiksi mieleen tuleva asia. Suomessa on puolestaan toistuvasti väitetty eriarvoisuuden voimakkaasti kasvaneen viime vuosina, mikä ei vakiintuneilla mittareilla pidä paikkaansa.
Usein on myös väitetty, että tilastoviranomaisten keräämät työllisyys- ja työttömyystiedot ovat harhaisia ja poliittisesti tarkoituksen mukaisesti koottuja. Esimerkiksi on todettu, että Tilastokeskuksen otantaan perustuva työvoimatutkimus ei anna oikeaa kuvaa työllisyydestä, koska siinä työlliseksi kirjataan henkilö, joka on tehnyt työtä niinkin vähän kuin tunnin viikossa. On väitetty, että työttömyyttä on tämän takia aliarvioitu ja että toisaalta viime vuosien hyvä työllisyyskehitys ei ole ”aitoa”. Tosiasiassa kuitenkin Tilastokeskuksen menettelytapa on laajasti käytetty ja itse asiassa ainoa kansainvälisesti vertailukelpoinen arviointitapa. Siinä ei myöskään ole tapahtunut muutoksia, jotka antaisivat aiheen päätellä työllisyyskehityksen harhaisesta arvioinnista viime vuosina.
Tämä sinänsä pieni tilastotuotannon yksityiskohta on ajankohtainen, koska Tilastokeskus suunnittelee työvoimatutkimuksen uudistamista tiedonkeruun, kysymysten ja estimointimenetelmien osalta. Uudistus näyttää perustellulta. Jos se kuitenkin toteutetaan niin, että työllisyys- ja työttömyysaikasarjoihin tulee katkos (eri ajankohtien luvut eivät ole vertailukelpoisia), uusi tilastotieto menettää aidosti osan hyödyllisyydestään ja on entistä alttiimpi perusteetomallekin kritiikille tarkoitushakuisesta manipulaatiosta.
Osa edellä todetuista haasteista tietoon perustavalle päätöksenteolle on vaikeita ikuisuuskysymyksiä. Kun hallitus korostaa tietopohjaista päätöksentekoa poikkeuksellisen vahvasti, sillä on kuitenkin erityinen velvollisuus pyrkiä muuttamaan periaate käytännöksi tällaisissakin asioissa. Ja osa ongelmista on kaiken järjen mukaan helposti ratkaistavia. Näiden ei pidä antaa jäädä isompien asioiden jalkoihin.
