Pyrkimykset Korona-viruksen leviämisen estämiseen heikentävät kasvua, vaikka emme tiedäkään, kuinka paljon. Rahapolitiikan vaikutusmahdollisuudet ovat vähäiset. Tämä korostaa finanssipolitiikan merkitystä. Päätösperäisiin toimiin ei kuitenkaan pidä rynnätä suin päin sen paremmin euroalueella kuin Suomessakaan. Hallitusohjelma ei estä järkevää finanssipoliittista suhdannetasausta, mutta alleviivaa rakennetoimien kunnianhimon tärkeyttä.
Korona-viruksen taloudelliset vaikutukset ovat osoittautumassa merkittävästi suuremmiksi kuin mitä vielä kuukausi sitten saattoi olettaa. Vaikutukset eivät synny itse viruksen aiheuttamista sairastumisista ja kuolemista. Sairastuneiksi todettuja taitaa koko maailmassa olla vain runsaat 100 000 ja kuolleita muutama tuhat. Nämä ovat mitättömiä lukuja esimerkiksi kausi-influenssaan sairastuneiden ja tyypillisesti kuolevien lukumääriin verrattuina.
Vaikutukset syntyvät viruksen leviämisen estämiseksi tehdyistä viranomaisten päätöksistä ja osin niistä riippumattomista yritysten ja kotitalouksien pyrkimyksistä välttää tartuntojen leviämistä. Isoja osia Kiinaa on asetettu karanteeniin niin, että liikkuminen alueelle ja sieltä pois on mahdotonta. Matkustamista on rajoitettu monissa muissakin maissa, yleisötilaisuuksia peruttu, kouluja suljettu ja ihmisiä on kehotettu tekemään etätöitä.
Toimien seurauksena tuotanto on häiriytynyt merkittävästi. Tällaiset häiriöt eivät myöskään ole rajoittuneet karanteenitoimien alueille. Arvoketjujen pilkkoutumisen takia tuotannon häiriytyminen Kiinassa tai Koreassa vaikuttaa monien lopputuotteiden tarjontaan globaalisti.
Vähintään yhtä tärkeitä ja luultavasti tärkeämpiä kuin nämä tarjontapuolen vaikutukset tuotantoon ja työllisyyteen ovat kysyntätekijät. Kun matkustamiselle ja ihmisten kokoontumiselle asetetaan rajoituksia ja ihmiset itse välttävät tällaisia asioita, matkustaminen, ravintoloissa syöminen ja erilaisiin tapahtumiin osallistuminen vähenee. Palveluiden tuotanto supistuu kysynnän pienentymisen takia. Samalla tuotannossa syntyvät tulot vähenevät ja tämä heijastuu edelleen erilaisten tuotteiden ja palveluiden kysyntään.
Oltakoon erilaisten karanteenitoimien järkevyydestä mitä mieltä tahansa (olematta mikään alan asiantuntija ne kyllä itsestäni vaikuttavat ylimitoitetuilta), niiden laajentuminen näyttää entistä todennäköisemmältä. Samoin ihmisten pelot näyttävät lisääntyvän. Sekä tarjonta- että kysyntähäiriöiden voi olettaa voimistuvan lähiviikkoina ja kuukausina, vaikka Kiinasta on raportoitu jo tartuntojen leviämisen hidastumisesta. Kuinka isoja seurauksia tällä on talouden toimeliaisuuteen globaalisti, Euroopassa ja Suomessa, on hyvin epäselvää. Toistaiseksi ollaan lähinnä skenaarioiden laadinnan vaiheessa.
Taloustieteen konsensus on, että tilapäisiä kysyntähäiriöitä on järkevää tasoittaa raha- ja finanssipolitiikalla, kun taas tarjontahäiriöihin on parempi pyrkiä sopeumaan siltä osin kuin niitä itsessään ei kyetä poistamaan. Tämän mukaisesti eri puolilla maailmaa on otettu askeleita makropolitiikan keventämiseksi. Näistä näkyvin on Yhdysvaltain keskuspankin Fedin koron lasku 0,5 prosenttiyksiköllä.
Euroalueella rahapolitiikan merkittävään keventämiseen ei juurikaan ole mahdollisuuksia. Ns. politiikkakorot ovat jo lievästi negatiivisia ja myös pitkäaikaisten valtionvelkojen tuotot ovat alentuneet selvästi. Turvallisimpina pidettyjen maiden osalta jopa 30-vuoden paperien tuotto on painunut negatiiviseksi. Vaikka ei olekaan selvää, kuinka negatiivisiksi (nimelliset) korot voivat asettua, ei ole uskottavaa, että tähän suuntaan on paljon liikkumavaraa.
On myös mitä suurimmassa määrin epäselvää, kuinka paljon korkojen marginaaliseksi jäävä alentuminen voisi lisätä kysyntää. Jos ihmiset pelkäävät matkustaa tai syödä ulkona tai heitä on estetty näin tekemästä, finanssisijoitusten tuoton tai luoton koron pieni lasku tuskin sanottavasti vaikuttaa kotitalouksien käyttäytymiseen tai rohkaisee yrityksiä investoimaan. Lisäksi kaikki ne haitalliset sivuvaikutukset, joita poikkeukselliseen matalaan korkotasoon liittyvät (kannattomien yritysten tekohengitys, varallisuushintojen keinotekoinen nousu) pahenisivat entisestään.
Tämän perusteella ajattelen, että EKP:n paras rooli on huolehtia rahoitusjärjestelmän vakaasta toiminnasta niin, että yritysten tilapäiset vaikeudet eivät johda rahoitusvaikeuksista aiheutuviin tarjontahäiriöihin tai ääritilanteissa likviditeetin puutteesta syntyviin konkursseihin. Tämä tarkoittaa liberaalia likviditeetin tarjontaa pankkisektorille ja ehkä kohdennettuja toimia pk-yritysten luotonsaannin varmistamiseksi. EKP:lla on molemmista paljon kokemusta globaalin finanssikriisin ja eurokriisin pahimmilta vuosilta. Ei ole mitään syytä ajatella, etteikö EKP toimisi tältä pohjalta tässäkin tilanteessa.
Rahapolitiikan rajoitetut mahdollisuudet kääntävät katseen finanssipolitiikkaan. Periaatteessa finanssipolitiikan tehon pitäisi myös olla hyvä. Kun inflaatio on heikkoa, eivätkä edes Koronaan liittyvät tarjonnan häiriöt sitä luultavasti tavattomasti nopeuta lähiaikoina, on vaikea ajatella, että korkoreaktiot heikentäisivät olennaisesti finanssipoliittisen elvytyksen tehoa, ainakaan pääosassa maita.
Toisaalta monien maiden julkinen velka on edelleen korkealla tasolla siitä huolimatta, että euroalueen kasvu on viime vuosina ollut varsin hyvää. Erityisesti näin on Italiassa, johon Korona-sokki Euroopassa on eniten iskenyt. Tämä ei rohkaise alijäämien ja velan lisäämiseen, sillä jo lähtökohtaisesti kovin velkaantuneessa maassa velan lisääminen voisi johtaa myös korkojen nousuun.
Kun Koronan talousvaikutuksia on vielä vaikea arvioida, tuntuisikin tässä vaiheessa järkevältä pidättäytyä päätösperäisestä elvytyksestä euroalueella, jossa tuotannon taso on likimain potentiaalillaan eli pidemmän päälle kestävällä tasollaan. On myös hyvä muistaa, että päätösperäisten toimien ajoittamiseen ja kohdentamiseen liittyy paljon ongelmia. Budjettiautomatiikan eli ns. automaattisten vakauttajien on sen sijaan hyvä antaa toimia täysimääräisesti. EU:n finanssipolitiikan säännöt antavat tähän kaikki mahdollisuudet.
Jos sen sijaan merkit talouden kasvun rajusta sakkaamisesta voimistuvat, myös päätösperäinen elvytys on syytä ottaa harkittavaksi syksyn 2008 tapaan. Tämän tulisi olla jollakin tavalla suhteessa siihen, mikä kunkin maan velkaantumistilanne on. Italian mahdollisuudet ovat pienemmät kuin Saksalla.
Euroalueen valtiovarainministerit näyttävät näkevän asian jotakuinkin tällä tavalla. Euroryhmän puheenjohtaja Mario Centeno luonnehti ryhmän näkemystä viime viikolla näin: ”The Eurogroup has committed to review its aggregate fiscal stance for 2020, from neutral to supportive, in case downside risks materialise. … (M)embers rightly agreed to coordinate a fiscal expansionary response, in case things turn for the worse. In doing so, we will take into account the relative position of each member state and the fiscal leeway. And we would need to act in respect for our agreed fiscal rules.”
Entäpä Suomen finanssipoliittinen linja? Yksi lähtökohta on se, että Suomessakin tuotanto on likimain potentiaalinsa tasolla, ellei jonkin verran sen yli; työvoiman saatavuusongelmia esiintyy laajasti. Tämä ei puolla päätösperäistä finanssipoliittista elvytystä ilman, että kysyntätilanne heikentyy merkittävästi. Erityisesti finanssipolitiikan keventäminen ilman, että näin tapahtuisi laajemmin euroalueelle, olisi ongelmallista. Tällöinhän lisäkysynnästä merkittävä osa vuotaisi tuonnin kautta ulkomaisen tuotannon tueksi ja hyöty velan lisäyksestä jäisi pieneksi.
Toinen lähtökohta on hallitusohjelma. Siinähän hallitus on sitoutunut paitsi työllisyysasteen nostamiseen 75 prosenttiin myös julkisen talouden tasapainoon vuoteen 2023 mennessä ”normaalin kansainvälisen talouskehityksen oloissa”. Lisäksi menokehyksen ylittäminen, johon ohjelmassa on periaatteessa varauduttu, on mahdollista vain hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa.
Ohjelmassa ei ole määritelty sitä, mitä normaali ja sen vastakohtana epänormaali kansainvälisen talouden kehitys tai tilanne tarkoittaa. Kehysrajan ylittämisen edellytyksiä on luonnehdittu hieman enemmän. Kahden kollegan kanssa laatimassani muistiossa yritin antaa sisältöä näille käsitteille ja laskea mitä epänormaalien olojen toteutuminen merkitsisi Suomen taloudelle. Mielestämme epänormaalin heikkona tilanteena voidaan luontevasti pitää selvästi lievempää taantumaa kuin globaaliin finanssikriisiin tai eurokriisiin liittynyttä euroalueen tuotannon supistumista.
Tämä tarkoittaisi sitä, että jo näitä em. eurotaantumia lievemmissä tilanteissa hallitusohjelma sallisi poiketa paitsi työllisyystavoitteesta myös julkisen talouden tasapainotavoitteesta. Hallitusohjelma ei siten asettaisi tällaisessa tilanteessa esteitä julkista taloutta heikentävälle budjettiautomatiikalle eikä välttämättä myöskään päätösperäisille elvytystoimille.
Voisi kuvitella, että euroalueen koordinoituun elvytykseen ryhtymisestä päästään yhteisymmärrykseen vain hyvin heikossa tilanteessa. Tällaiseen koordinoituun toimintaan Suomenkin olisi syytä osallistua, eikä hallitusohjelma sellaiselle nähdäkseni asettaisi estettä.
Toisaalta laskelmiemme mukaan vielä normaalina pidettävän, mutta ennustettua heikomman kasvun oloissa julkisen talouden alijäämä voisi muodostua enimmillään 0,6-1,2 % bkt:sta eli 1,6-3,2 mrd euroa perusuraa suuremmaksi vuonna 2023. Niinpä vaikka hallitus onnistuisi rakenteellisissa toimissaan niin hyvin, että ennustetun kasvun oloissa sekä 75 % työllisyysaste että julkisen talouden tasapaino toteutuisivat, voisi julkinen talous jäädä alijäämäiseksi vuonna 2023 ennustettua heikomman mutta kuitenkin normaalina pidettävän euroalueen talouskehityksen oloissa.
Tällainen asetelma tarkoittaisi tiukasti tulkiten sitä, että budjettiautomatiikallekaan – päätösperäisistä toimista puhumattakaan – ei jäisi tilaa tällaisessa lievässä, mutta normaalina pidettävässä euroalueen taantumassa. En kuitenkaan pidä näin tiukkaa tulkintaa järkevänä.
Ajattelen pikemminkin niin, että budjettiautomatiikan tulisi voida toimia tällaisissakin oloissa. Tasapainotavoitehan on luonteeltaan rakenteellinen riippumatta siitä, miten normaali kansainvälinen taloustilanne tarkkaan ottaen määritellään. Kuitenkin, jos kysyntää tasoittava automatiikka näyttää johtavan nimellisen alijäämätavoitteen rikkoutumiseen, on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että rakenteelliset toimet julkisen talouden vahvistamiseksi ovat kunnianhimoisia ja etenevät hyvin. Tämä koskee niin työllisyysasteen nostamista mahdollisimman vähän julkistaloutta rasittaen kuin esimerkiksi menokehityksen hillintää sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksella.
Päätelmäni siis on, että hallitusohjelma ei estä järkevää suhdannetasausta näköpiirissä olevissa oloissa. Mutta siltä osin kuin sellaiseen turvaudutaan, on kiinnitettävä erityistä huomiota julkista taloutta rakenteellisesti vahvistaviin toimiin. Niinpä jos kansainvälinen taloudellinen tilanne heikkenee merkittävästi Koronan seurauksena, kuten on yhä todennäköisempää, hallitusohjelman rakennepolitiikan toimien kunnianhimon tasoa on pikemminkin nostettava kuin laskettava.
