Syntymässä olevan taantuman luonne on vielä epäselvä. Sokki on iso, mutta usea tärkeä kehitykseen vaikuttava tekijä on pikemminkin vuotta 2008 seuranneen kriisin kuin 1990-luvun laman kaltainen. Tämä auttaa talouden palautumista normaaliksi, kun taloustoimia haittaavat rajoitukset poistuvat.
Korona-virus on aiheuttanut globaalin kriisin, jonka yksi ulottuvuus on talouden taantuma. Suomikin on kriisimoodissa, kun kansalaisten kokoontumista ja liikkumista on aivan poikkeuksellisella tavalla rajoitettu ja liiketoiminta on rajusti supistunut. Talouteen syntyy kuluvana vuonna väistämättä taantuma tuotannon supistumisen mielessä. Kuinka syvä ja pitkä se on ja millainen se on, on vielä hämärän peitossa.
Syntymässä olevan taloustilanteen luonteen arvioimiseksi on hyödyllistä katsoa, millaisia kriisejä Suomessa on koettu aikaisemmin. Talouskriisillä ei ole mitään eksaktia määritelmää. Yksi lähtökohta on tarkastella kokonaistuotantoa ja yksityistä kulutusta ja pitää kriiseinä tilanteita, joissa asukasta kohden laskettu tuotanto ja/tai kulutus jäävät useaksi vuodeksi aiemmin saavutettua tasoa pienemmäksi.
Tämä on varsin ankara kriteeri, sillä se ei lue kriisiajoiksi vuosia, jolloin tuotannon ja kulutuksen kasvu jäävät merkittävästikin jälkeen tavanomaisen tuottavuuskehityksen mukaiselta kasvu-uraltaan mutta kuitenkin ylittävät edellisen vuoden tason. Tämän laskutavan perusteella Suomessa on itsenäisyyden aikana ollut 5 talouskriisiä (taulukko).
Kriiseistä ylivoimaisesti suurin tuotannon menetyksen mielessä oli 1. maailmasotaan, sisällissotaan ja Espanjantautiin liittynyt itsenäistymisen molemmin puolin ajoittunut kriisi. Silloin tuotanto jäi 9 vuoden ajan pienemmäksi kuin kriisiä edeltäneenä vuonna 1913. Tuotantoa ja myös kulutusta menetettiin kumulatiivisesti yli 130 % vuoden 1913 tasosta. Ts. noiden yhdeksän vuoden ajan tuotanto ja kulutus asukasta kohden olivat keskimäärin noin 15 % alemmalla tasolla kuin vuonna 1913.
Lähde: Honkapohja ja Vihriälä (2019), Suomen kasvu – mikä määrää tahdin muuttuvassa maailmassa.
Tuotannon menetyksen mielessä toiseksi suurimmat kriisit koettiin 2008 alkaneen taantuman aikana ja 1990-luvun alussa. Kumulatiiviset tappiot edeltäneeseen huippuun verrattuna olivat 50-60 %. Kiinnostavaa on, että toinen maailmansota ja 30-luvun lama olivat tuotannon menetyksen mielessä pienempiä kuin nämä tuoreet kriisi-episodit.
Kulutuksen menetyksen mielessä itsenäisyyden alun jälkeiset kriisit asettuvat kuitenkin hyvin erilaiseen järjestykseen. Toinen maailmansota merkitsi jopa suurempaa kumulatiivista kulutuksen menetystä kuin 1.maailmansodan kriisi. Voimavarat keskitettiin sotaponnistuksiin; kyse tuotannon osalta oli komposition muutoksesta, pienemmässä määrin sen menetyksestä. Sen sijaan kulutusta leikattiin paljon, jotta ”turvallisuuspalveluiden” kysynnälle jäi tilaa. 1930-luvun lama on kulutuksella mitattuna kolmanneksi vakavin kriisi ja 1990-luvun lama myöskin merkittävä. Sen sijaan 2008 alkanutta periodia tuskin voi kulutuksen näkökulmasta pitää kriisinä lainkaan.
Syntymässä olevalla taloustilanteella on yhtymäkohtia kaikkien edellä kuvattujen kriisien kanssa. Kriisin alkusyy tulee nyt kuten kummankin sotaepisodin yhteydessä talouden ulkopuolelta. Nyt talousvaikeudet johtuvat epidemian hillitsemiseksi tehtävistä taloudellista toimeliaisuutta rajoittavista toimista. Verrattuna 2. maailmansotaan ero on, että nyt tuotantoa jää kokonaan syntymättä, kun taas tuolloin kyse oli tuotannon ohjautumisesta muuhun kuin kulutuksen mahdollistamiseen.
Kiinnostavinta on kuitenkin vertailu 1990-luvun lamaan ja 2008 alkaneeseen kriisiin. Syntymässä olevalla tilanteella on tuotannon rakenteen suhteen enemmän yhtäläisyyttä 1990-luvun lamaan kuin 2008 jälkeiseen tilanteeseen. Yksityistä kulutusta palveleva tuotanto supistuu nyt kuten 1990-luvun alussakin voimakkaasti, kun taas 2008 jälkeen tällainen tuotanto pysyi korkealla tasolla.
Samoin työllisyyden voi olettaa nyt supistuvan merkittävästi, kun työllisyyden supistuminen 2008 jälkeen jäi tuotannon menetykseen verrattuna pieneksi, työpaikkoja katosi tuolloin etupäässä korkean tuottavuuden teollisuudesta. Tässä mielessä sokin välittömät kulutus- ja työllisyysvaikutukset voivat mittakaavaltaan olla lähempänä 1990-lukua kuin viime kriisiä. Niiden kesto jää kuitenkin mitä todennäköisimmin selvästi lyhyemmäksi.
Toisaalta kahdessa suhteessa uusi tilanne muistuttaa enemmän vuonna 2008 alkanutta kriisiä kuin 1990 luvun lamaa. Kotitalouksien kohtaaman korkotason voi olettaa pysyvän alhaisena ja rahoitusjärjestelmän toimintakykyisenä, toisin kuin 1990-luvulla. Keskuspankki pitää politiikkakorot alhaisina pitkään, rahoitusjärjestelmä on lähtökohtaisesti vakaalla tolalla ja välittömät kriisitoimet ovat painottaneet pankkijärjestelmän luotontarjontakyvyn turvaamista.
Toinen seikka on, että finanssipolitiikka on tässä kriisissä elvyttävää, kuten 2009 ja 2010, kun taas 1990-luvun lamassa finanssipolitiikkaa kiristettiin valtion rahoituksen vaikeutumisen takia. Hallituksen toistaiseksi päättämät toimet tukevat mm. työttömiksi jäävien toimeentulon varmistamista (karenssipäivien poisto ja yrittäjien työttömyysturva) ja lisäävät yritystukia. On todennäköistä, että myös veroja kevennetään jossakin vaiheessa.
Kumpikin seikka, alhainen korkotaso yhdessä rahoituksen hyvän saatavuuden kanssa ja finanssipolitiikan elvyttävyys ovat omiaan tukemaan kotimaisen kysynnän pysymistä hyvällä tasolla. Ne auttavat tuotannon piristymistä heti kun rajoitustoimien aiheuttama tarjontarajoite poistuu. Koska palvelutuotannon supistuminen johtuu tarjontarajoituksista kysynnän romahtamisen sijasta, kysyntä voi myös jossain määrin ohjautua sellaiseen tuotantoon, jota Korona-rajoitukset eivät haittaa. Näitä ovat kaikki virtuaalisesti jaettavat tuotteet.
Matala korkotaso on omiaan tukemaan myös varallisuusesineiden kysyntää. Kotitalouksien tärkeimmän varallisuuskohteen, asuntojen hintojen voikin olettaa seuraavan pikemminkin tuoreinta kriisiä kuin 1990-luvun alun kehitystä. 1990-luvun alussa korkeat korot ja rahoituksen heikko saatavuus yhdessä pitkäaikaisen massatyöttömyyden kanssa heikensivät rajusti asuntojen kysyntää. Asuntojen hinnat laskivat 40 % parissa vuodessa ja edellisen huipun saavuttaminen vei toistakymmentä vuotta. Vuonna 2008 alkaneen finanssikriisinkin alussa asuntohinnat laskivat. Lasku jäi kuitenkin alle 10 prosenttiin ja entiselle tasolle palattiin kahdessa vuodessa, kun korot laskivat ja työllisyysmenetykset jäivät paljon pienemmiksi kuin 1990-luvulla. Asuntohintojen romahduksen välttäminen tukee kulutuskysyntää ja mm. yrittäjien luottokelpoisuutta.
Näyttäisikin siltä, että jos epidemian aiheuttamia rajoitustoimia voidaan lähikuukausina olennaisesti lieventää, ja toimet yritysten rahoituksen ja kannattavuuden turvaamiseksi onnistuvat, kotimaan markkinoille suuntautuva tuotanto voi elpyä nopeasti. Viennin tilanne riippuu luonnollisesti kehityksestä vientimarkkinoilla ja siitä, miten vientituotannon tarvitsemien tuontipanosten saatavuutta koskevat ongelmat kehittyvät.
Mistään näistä tekijöistä ei ole tietenkään varmuutta tällä hetkellä. Niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin rajoitustoimet voivat jatkua pitkään. Mittavista rahoitusta tukevista ja myös tappioita osin kompensoivista toimista huolimatta yrityksiä voi mennä konkurssiin tai ainakin niiden edellytykset investointeihin ja henkilöstön lisäämiseen heikentyä omavaraisuuden huonontumisen takia. Myös tarjontaketjujen häiriöt voivat jatkua. Oma vaikeasti arvioitava vaikutus kuluttajien käyttäytymiseen on epidemiaan liittyvillä psykologisilla seikoilla.
Emme vielä tiedä, minkälaisen suunnan talous kuluvan vuoden mittaan saa ja kuinka syvä ja pitkä taantumasta tulee. Pikainen vertailu aiempiin kriiseihin tukee käsitystä, että sokki on suuri mutta taloudessa on vahvuustekijöitä, jotka tukevat toimeliaisuuden nopeaa pikemminkin kuin hidasta palautumista. Olennaista on rajoitussokin kesto ja toisaalta sen pitkittyessä niiden toimien teho, joilla pyritään varmistamaan yritysten selviäminen rajoitusten voimassaolon ajasta.
