Euroopan ja Suomen talousnäkymät ovat yhden viikon aikana muuttuneet selvästi. Talouspolitiikassa tarvitaan voimakkaampia toimia kuin oli perusteltua ajatella vain muutamia päiviä sitten.
Joskus asiat muuttuvat nopeasti. Vain viikko sitten arvelin, että keskuspankkien toimet likviditeetin turvaamiseksi sekä julkisen talouden budjettiautomatiikka auttavat pitkälle Koronan talousseurausten lieventämisessä. Ajattelin, että Euroopassa voidaan rauhassa miettiä, millaisia päätösperäisiä finanssipolitiikan toimia mahdollisesti tarvitaan näiden lisäksi. Suomen järkevät ratkaisut puolestaan ovat sidoksissa siihen, miten taloustilanne ja politiikkatoimet kehittyvät muualla Euroopan unionissa. Tilanne on nyt muuttunut.
Ihmisten välistä kanssakäymistä rajoittavat toimet ovat nopeasti laajentuneet ja jyrkentyneet ja rahoitusmarkkinoiden reaktiot ovat osin olleet paniikinomaisia. Negatiivinen kierre on saanut lisää sytykettä, pessimismi ja epävarmuus ovat lisääntyneet. Keskuspankkien toimet ja budjettiautomatiikka eivät enää riitä kierteen nopeaan pysäyttämiseen. Euroopassa tarvitaan myös finanssipolitiikan päätösperäisiä toimia.
Ihmiskontaktien rajoitukset purevat rajusti
Korona-viruksen leviämisen estämiseksi on ryhdytty yhä jyrkempiin toimiin eri puolilla Eurooppaa. Koulujen sulkemisten, matkustuskieltojen ja matkustaneiden karanteenien ohella isot yleisötilaisuudet on kielletty monessa maassa ja esimerkiksi kauppojen aukioloa on rajoitettu. Useassa maassa ulkomaalaisten tulo maahan on kielletty kokonaan.
Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisten väliseen kanssakäymiseen perustuvan palvelusektorin toimeliaisuus (sosiaali- ja terveydenhuollon ulkopuolella) romahtaa isossa osaa Eurooppaa. Kun tällaiset palvelut edustavat yli puolta kansantalouksien kokonaistuotannosta, välittömät vaikutukset yritysten ja myös työntekijöiden tuloihin ovat suuria. Jos esimerkiksi tuotanto puolittuisi yksityisessä palvelusektorissa kolmeksi kuukaudeksi mutta palautuisi sen jälkeen, koko vuoden bkt supistuisi yksin tämän vuoksi enemmän kuin EU-alueella finanssikriisivuonna 2009. Eivätkä ongelmat tietenkään rajoitu palveluihin. Sairauspoissaolot ja tarjontaketjujen häiriöt vähentävät toimeliaisuutta myös teollisuudessa ja rakentamisessa.
Tulonmuodostuksen heikentyminen johtaa yrityksissä maksuvaikeuksiin. Pankkien asiakkaiden heikentynyt kyky hoitaa lainojaan, lisäluoton tarve ja samanaikaisesti heikentyvä luottokelpoisuus luovat uhan likviditeettikonkurssien rajusta kasvusta. Myös tulojaan menettävien kotitalouksien rahankäyttö vähenee.
Euroopan ja oikeastaan koko maailman talouden näkymät ovat heikentyneet dramaattisesti kuluneen viikon aikana. Tämä ilmenee erityisesti osakekurssien romahduksena. Kurssien lasku paitsi vähentää varallisuutta myös vaikeuttaa rahoituksen hankkimista indikoidessaan liiketoimien kannattavuuden heikentymistä. Epävarmuus ja pessimismi lyövät investointihankkeita jäihin. Kuluttajat alkavat hamstrata välttämättömyyshyödykkeitä ja rajoittaa muuta kulutusta.
Kukaan ei pysty luotettavasti ennustamaan talouden lähikuukausien kehitystä. Emme ole aiemmin kokeneet nyt käsillä olevan kaltaista ihmisten kanssakäymisen rajoittumisen aiheuttamaa sokkia palveluiden dominoimassa, urbaanissa ja globaalisti integroituneessa maailmassa. Taantuma on joka tapauksessa tulossa. Epäselvyys koskee sen syvyyttä ja kestoa.
Parhaimmillaan viruksen leviämisen ehkäisytoimia voidaan Kiinan tavoin lieventää jo ehkä kuukauden kuluessa ja talous alkaa palata kohti normaalia ennen kesää. On kuitenkin ilmeinen vaara, että heikkenemisen kierre ei ala nopeasti kääntyä vaan jopa syvenee. Tällainen vaara liittyy yhtäältä siihen, että ensimmäisen sokkiaallon aiheuttamat tulonmenetykset, maksuvaikeudet ja epävarmuuden lisäys ovat paljon suurempia kuin vielä viikko pari sitten saattoi ajatella.
Toiseksi, kerrannaisvaikutukset ovat mitä ilmeisemmin suuria, jos niitä ei saada katkaistua. Tätä riskiä lisää se, että monet yritykset ovat pitkään jatkuneen matalan koron ajan jälkeen velkaantuneempia kuin esimerkiksi ennen globaalia finanssikriisiä. Paniikinomaiset rajoitustoimet voivat edelleen lisätä pelon ja pessimismin kierrettä, etenkin jos ne ovat tehottomia ja osoittavat pikemminkin päättäjien neuvottomuutta kuin harkintaa.
Keskuspankkien toimet olennaisia mutta eivät riitä
Talouspolitiikkareaktioissa keskuspankkien toimet ovat toistaiseksi olleet keskiössä. Yhdysvalloissa ja Britanniassa politiikkakorkoja on alennettu. Fed on tukenut markkinoiden likviditeettiä erityistoimin. EKP päätti viime torstaina laajentaa merkittävästi ja myös halventaa pankeille yleisesti ja erityisesti pk-sektorin rahoitukseen tarkoitettua edullista luototusta ja lisätä myös arvopaperiostoja. Euroopan pankkivalvoja on lieventänyt pankkien pääoma- ja likviditeettivaatimuksia luotonannon tukemiseksi.
Tällaiset toimet ovat ilmeisellä tavalla hyödyllisiä. Ne tukevat yritysten ja kotitalouksien maksuvalmiutta, josta huolehtiminen on tärkeää kerrannaisvaikutusten rajoittamiseksi. Samoin automaattiset vakauttajat toimivat oikeaan suuntaan ilman mitään erityistä päätöksentekotarvetta.
Kuluneen viikon kehitys on kuitenkin muuttanut omaa käsitystäni näiden toimien riittävyydestä. Ne eivät nähdäkseni riitä tilanteessa, jossa toimeliaisuuden rajoitustoimet ja siihen liittyvät tulonmenetykset heikentävät voimakkaasti yritysten tuloja, vakavaraisuutta ja luottokelpoisuutta ja myös kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja ja kasvava epävarmuus ja pelko saavat kotitaloudet ja yritykset rajoittamaan rahankäyttöään.
Monet asiantuntijatahot (esim. CEPR, Bruegel, IMF ja saksalainen ekonomistiryhmä) ovatkin vaatineet isoa koordinoitua finanssipoliittista elvytysohjelmaa syksyn 2008 tapaan. Myös EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde korosti finanssipoliittisten toimien tärkeyttä viime torstain lehdistötilaisuudessaan.
Ehdotusten sisällöissä on eroja, toisissa painotetaan kohdennettuja toimia maksuvalmiuden parantamiseen EKP:n toimien lisäksi, toisissa monenlaisia toimia yritysten kannattavuuden ja kotitalouksien ostovoiman tukemiseksi. Yhteinen piirre on kuitenkin näkemys siitä, että tarvitaan paketti, joka muuttaa yritysten ja kotitalouksien odotuksia talouden kehityksestä paremmiksi, murtaa syntymässä olevan pessimismin kehän.
Kansallisten toimien koordinoitu käyttö avainasemassa
Politiikkatoimien vaatimuksissa on korostettu yhteistä toimintaa Euroopan unionin alueella. Tämä on ongelman laajuuden ja alueen integroituneisuuden takia tärkeää. Kyse on kuitenkin ennen kaikkea jäsenmaiden toimien koordinoinnista pikemminkin kuin itse unionin toiminnasta.
Unionin rahoituskehys – noin 1 % alueen bkt:sta – ei mahdollista kovinkaan paljon. EU-rahoitus on tarkoituksenmukaista suunnata asioihin, joissa jäsenmaat tarvitsevat erityistä tukea. Sairaanhoitokyvyn vahvistaminen pahimmin altistuneissa maissa ja alueilla voisi olla yksi kohde, toinen esimerkiksi epidemian kanssa samanaikaisten pakolaisongelmien kanssa kamppailevien jäsenmaiden tukeminen. Tuonnempana ehkä Euroopan Strategisten Investointien Rahaston toiminnan jatkaminen ja laajentaminen voisi tukea verraten kustannustehokkaasti investointien elpymistä.
Kokonaiskysynnän ylläpitäminen lähimmän puolen vuoden aikana riippuu kansallisista toimista. EU-säännöstö ei aseta näille estettä. Komissio ilmoitti perjantaina, että Korona-kriisin takia vaikeuksiin joutuville yhtiöille voidaan myöntää valtionapua valtiontukisääntöjen estämättä. Komissio myös esittää ECOFIN-neuvostolle, että Kasvu- ja vakaussopimuksessa sovelletaan yleistä poikkeusääntöä, joka mahdollistaa poikkeamisen menoja ja alijäämiä koskevista tavoitteista.
Vaikka EU-säännöstö ei rajoita finanssipolitiikkaa, se voi jäädä vajaaksi joko sen takia, että jäsenmaa ei koe sitä itselleen hyödylliseksi tai sen vuoksi, ettei lisävelkaa kyetä hyvin rahoittamaan. Koordinoidun elvytyksen etu on se, että yhdessä toimien muiden maiden elvytys tukee kunkin yksittäisen maan tuotantoon kohdistuvaa kysyntää. Tällöin sama kysyntävaikutus saavutetaan pienemmällä omalla elvytyksellä.
Saksan hallitus ilmoitti perjantaina, että se on valmis mittaviin finanssipoliittisiin yrityssektorin tukitoimiin, jotka sisältävät paitsi yritysten ”rajoittamatonta” erityisrahoitusta, myös suoria yritystukia ja pääomasijoituksia sekä verohelpotuksia. Valmiutta isoihin toimiin näyttäisi siis olevan fiskaalisen konservatismin ydinmaassakin.
Saksan linjaus merkitsee sitä, että syksyn 2008 tapaiselle EU-maiden koordinoidulle elvytyspaketille on myös poliittiset edellytykset. Alkuviikolla pidettävissä EU valtiovarainministerien ja euroryhmän kokouksissa on jäsenmailla ensimmäinen tilaisuus hahmotella yhteistä käsitystä koordinoiduista toimista markkinoiden paniikkireaktioiden jälkeen.
Politiikan rajoitukset on pidettävä mielessä
Politiikkatoimia suunniteltaessa on kuitenkin edelleenkin pidettävä mielessä, että syntyvä lisävelka on kyettävä hoitamaan, että kaikkiin yritysten tukitoimiin liittyy myös haitallisia sivuvaikutuksia ja että erityisesti julkisten investointihankkeiden toteuttamiseen liittyy iso huonon ajoituksen riski.
Velanhoito-ongelma on tietysti akuutein euroalueen kolmanneksi suurimmassa taloudessa Italiassa ja sitä muistuttavissa korkeasti velkaantuneissa maissa. Italian hallitus on jo päättänyt noin 1,5 % bkt:ta vastaavista elvytystoimista. Markkinoiden reaktio on toistaiseksi ollut maltillinen. Italian valtionlainojen tuotto on kuitenkin viime päivinä noussut. Tämä kertoo siitä, että riskit koetaan todellisiksi. Riskiarviota lisäsi torstaina kyllä myös EKP:n pääjohtajan vähemmän onnistunut kommunikointi.
On vaikea kuvitella, että Italian finanssipoliittinen ekspansio voisi radikaalisti suurentua ilman, että sijoittajat voivat luottaa muiden jäsenmaiden tulevan tarpeen vaatiessa tavalla tai toisella Italian tueksi. Kysymykseen tulevat tällöin Euroopan rahoitusmekanismin EVM:n rahoitustuki ja/tai EKP:n indikaatio ostaa Italian valtionlainoja, jos niiden tuotto uhkaa nousta korkeaksi.
Kun jäsenmaat pohtivat koordinoidun elvytyksen toteuttamista, niiden on samalla tosiasiassa otettava kantaa siihen, miten hallitaan Italian luottokelpoisuutta koskevien epäilysten lisääntyminen. Helppoja ratkaisuja ei ole, vaikka EVM:n olemassaolo ja EKP:n OMT-lupaus antavatkin paremman lähtökohdan kuin eurokriisin alkuvuosina oli.
Asiaa mutkistaa se, että taantuma heijastuu edelleen haavoittuvassa tilanteessa olevaan Italian pankkisektoriin. Jos vaikeudet täällä kasvavat merkittävästi, joudutaan taas sen kysymyksen eteen, onko pankkeja pakko pelastaa valtion tuella, vai voidaanko noudattaa finanssikriisin jälkeen lähtökohdaksi otettua sijoittajanvastuun periaatetta. Eurokriisin tutut kysymykset pankkituesta ja valtioiden välisestä yhteisvastuusta tunkevat agendalle väistämättä. Tällä kertaa asetelmassa on toki uusi näkökulma siinä mielessä, että toteutunut sokki on nyt selvästi Italian valtiosta ja pankeista riippumaton.
Kaikkia näitä hankaluuksia voidaan lievittää, jos rahoituksellisesti vahvemmat maat huolehtivat omien talouksiensa toimeliaisuuden säilymistä mahdollisimman korkeana. Tässä mielessä hyvät kansalliset ratkaisut auttavat myös hyvää kokonaisuutta.
Toiseksi, halpaan lainarahaan ja erilaisiin tukitoimiin liittyy aina myös se ikävä piirre, että ne pitävät pystyssä hyvän liiketoiminnan ohella heikosti tuottavaa toimintaa. Kun nyt kriisin helpottamiseksi ollaan valmiit sinänsä perustellusti laajentamaan valtiontukia (mille komissio siis ei aseta isompia rajoituksia), helposti tuettavaksi tulee myös toiminta, jonka tulisikin karsiutua. Tämän riskin vähentämiseksi on tärkeää, että valtion tukitoimet ovat luonteeltaan riskinjakoa, ei riskin siirtämistä kokonaan valtiolle.
Kolmanneksi, julkisten investointien järkevä ajoitus on vaikeaa. Taas kerran on paljon puhetta siitä, että syntymässä oleva taantuma olisi erinomainen aika käynnistää isoja julkisia investointihankkeita esimerkiksi liikeinfrastruktuurin tai energiajärjestelmän uudistamiseksi. Tämä on sinänsä totta. Käytännön ongelma kuitenkin on, että hankkeiden järkevä suunnittelu ja liikkeelle saanti vaatii aikaa. Jos taantuma on lyhyt, mikä sekin on mahdollista, koska sen perussyynä oleva epidemia kaiketi on tilapäinen, hankkeet voivat ajoittua tilanteeseen, jolloin kasvu on jo hyvää. Tämän vuoksi painopisteen tulisi olla pikemminkin olemassa olevan terveen liiketoiminnan edellytysten tukemisessa isojen investointihankkeiden käynnistämisen sijasta.
Kuten aiemminkin, hyvä yleinen ohjenuora finanssipoliittisille elvytystoimille on, että niiden tulisi olla ”timely, targeted and temporary” eli oikein ajoitettuja, kohdennettuja ja tilapäisiä. Tarve koordinoidulle toiminalle on mielestäni olemassa, mutta toimien mittakaavaa ja sisältöä on harkittava huolella.
Suomen finanssipolitiikka
Suomessa lisätoimien tarvetta hillitsee se, että ns. automaattiset vakauttajat toimivat monelta osin hyvin, toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Julkinen sektori korvaa sairastuneiden ja karanteeniin joutuneiden työntekijöiden tulomenetyksen. Lomautusjärjestelmä sallii yritysten vähentää nopeasti työvoimaa ja kulujaan niin, että työttömyysturva korvaa ison osan työntekijöiden tulonmenetyksistä. Lisäksi julkinen talous on kuluvana vuonna jo elvyttävä. Ennen kriisiä tämä näytti huonolta politiikkaviritykseltä, mutta istuu nykytilanteeseen hyvin.
Näistä seikoista huolimatta yritysten tulovirran heikkeneminen edellyttää mittavia tukitoimia. Osa niistä voi olla luotonantoa, kuten Finnveran lainat, tai luotonannon takauksia. Maksuvalmiutta voidaan tukea myös esimerkiksi yritysten veronmaksun lykkäämisellä. Mutta näiden täydennykseksi tarvitaan mitä ilmeisemmin myös toimia, joissa valtio ottaa kantaakseen yritystoiminnassa ja kansalaisille syntyviä tappioita. Välittömästi mieleen tulee esimerkiksi sairausajan palkasta yrityksille koituvat menot. Mutta myös työnantajamaksujen ja yritysten maksamien verojen määräaikaista alentamista sopisi harkita.
Kansalaisten kannalta olennaista on, että työttömyys, sairaus, karanteeni tai tarve hoitaa lapsia ja muita omaisia eivät aiheuta isoja katkoja tuloissa. Palkansaajien osalta tämä lienee pääosin kunnossa, mutta yrittäjien kohdalla tarvittaneen erityistoimia. Voimavarojen lisääminen sosiaali- ja terveyspalveluihin epidemian hoidon edellyttämällä tavalla on itsestäänselvyys.
Laajempi määräaikainen tuki kotimaiselle kysynnälle voi myös tulla tarpeelliseksi, vaikka juuri nyt se sitä olisikaan. Tällainen tilanne syntyy, jos taantuma alkaa pitkittyä siitä huolimatta, että itse epidemian ja sen torjunnan aiheuttamat tarjonnan häiriöt alkavat poistua. Tähän vaiheeseen sopii harkita sekä määräaikaisia veronkevennyksiä että sellaisten julkisten investointien kiihdyttämistä, joiden valmistelu on jo edennyt pitkälle tai jotka muuten ovat nopeasti käynnistettävissä.
Toimenpiteistä yritysten ja kotitalouksien maksuvalmiutta tukevat toimet ovat kiireellisimpiä. Niistä olisi hyvä voida päättää jo lähipäivinä. Muilta osin ns. kehysriihi huhtikuun alussa on erinomainen ajankohta harkita toimien tarvetta ja päättää tai viedä asioita jatkovalmisteluun.
Hallitusohjelman tavoitteet ja jälkihoito
Vaikka järkevien päätösperäisten toimien vaikutukset julkisen talouden tasapainoon eivät ole tiedossa, ne yhdessä budjettiautomatiikan kanssa lisäävät kuluvan vuoden alijäämää ja velkaa. Kun jo perusura vuoteen 2023 on VM:n ennusteen mukaan alijäämäinen muuttumattomalla politiikalla, on jokseenkin selvää, että myös hallituskauden lopussa julkinen talous on alijäämäinen ja velka ylittää 60 % bkt:sta.
Tämä ei sinänsä romuta hallitusohjelman (rakenteellista) tavoitetta julkisen talouden tasapainosta vuonna 2023 tavanomaisen kansainvälisen kehityksen oloissa. Kansainvälisen talouden kehityshän on kaikkea muuta kuin tavanomainen kuluvana vuonna. Jos toipuminen ei ala rivakasti, olosuhteita voi luonnehtia epätavanomaisiksi myös keskimäärin vuosina 2020-2023. Sama asetelma koskee hallituksen työllisyystavoitetta. Alkaa myös näyttää todennäköisemmältä, että hallitusohjelmassa mainitut edellytykset menokehyksestä poikkeamiselle täyttyvät.
Se, että hallitusohjelman kirjain tulee ehkä täytetyksi huonon kansainvälisen talouden tilanteen takia, ei kuitenkaan tarkoita, että talouspolitiikassa ei tarvittaisi uusia työllisyyttä ja julkistaloutta vahvistavia toimia. Kun jo ennen kriisiä oli epäselvää, saavuttaako hallitus rakenteelliset tavoitteensa, tilanne on kriisin myötä pahentunut. Tarve työllisyyttä ja julkistaloutta pysyvästi vahvistaville toimille kasvaa siten kriisin seurauksena. Toivoa sopii, että myös ymmärrys tällaisia, lyhyellä aikavälillä ikäviltäkin tuntuvia toimia kohtaan kriisin myötä lisääntyy.
Suomen hallitus on mielestäni toiminut toistaiseksi harkitsevaisesti sekä itse epidemian hillinnässä että kriisin edellyttämien talouspolitiikan toimien valmistelussa. Selkeästi esiintynyt pääministeri on välittänyt vaikutelman, että asioihin suhtaudutaan vakavasti mutta panikoitumatta ja että päätöksiä valmistellaan asialliseen harkintaan perustuen. Todellinen testi tulee kuitenkin vasta lähiviikkoina ja kuukausina, kun pitää pystyä päättämään konkreettisista talouspolitiikan toimista sekä kriisinhallinnan että kriisin myötä yhä tähdellisemmiksi muuttuneiden rakenteellisten uudistusten osalta.
