Blogi

Työllisyystoimista päättämistä ei voi lykätä

Valtiovarainministeri Vanhanen on alleviivannut, että hallitusohjelman mukaisista työllisyystoimista on päätettävä syksyn budjettiriihessä. Useat ay-johtajat ovat pitäneet aikataulua mahdottomana. Minusta hallituksella ei kuitenkaan ole muuta vaihtoehtoa, jos se aikoo toimia vastuullisesti. Koronakriisi on vain lisännyt rakenteellisesti työllisyyttä vahvistavien toimien tärkeyttä.

Vasta-aloittanut valtiovarainministeri Matti Vanhanen totesi Helsingin Sanomien haastattelussa, että tulevan budjettiriihen yhteydessä on kyettävä päättämään hallitusohjelman mukaisesti toimista, jotka johtavat 30 000 työpaikan syntymiseen. Lisäksi hallituksen on hänen mukaansa määrä sopia koronakriisin vaatimien varsinaisten sopeutustoimien (menoleikkausten ja veronkorotusten) askelmerkeistä budjettiriihessä, vaikka ne pannaankin toimeen vasta myöhemmin.

Usea vaikutusvaltainen ammattiyhdistysjohtaja on tyrmännyt Vanhasen aikataulun  mahdottomana. Perusteita näyttäisi olevan kolme: (1) aikaa on liian vähän, (2) taloustilanne on epäselvä (”Emme edes tiedä, tuleeko syksyllä koronaepidemian toista aaltoa tai vientiteollisuuden notkahdusta. Tässä täytyy maltilla seurata tilannetta”) ja (3) haluttomuus sitoutua mihinkään toimiin, jotka koetaan heikennyksiksi työntekijöille (”meillä ei ole mitään edellytyksiä neuvotella heikennyksistä”).

Näistä perusteista kaksi ensimmäistä ontuvat pahoin. Kolmas on varmasti todellinen, mutta on kyseenlaista, kuinka järkevää tällaiseen asentoon lukkiutuminen on.

Ajanpuute voisi olla ongelma, jos päätöksenteossa lähdettäisiin liikkeelle puhtaalta pöydältä. Näin ei kuitenkaan ole. Työllisyyttä edistäviä politiikkatoimia on selvitetty vuosien ajan. Tuorein suomalainen monia teemoja käsitellyt kirjallisuuskatsaus julkaistiin kesäkuun alussa.

Toimenpiteet, joilla työllisyyttä voidaan edistää, ovat karkeasti tiedossa, vaikka yksittäisten toimien vaikutusarviot ovatkin tunnetusti epävarmoja. Ratkaisut löytyvät asioista, joilla lisätään työvoiman tarjontaa vähentämällä työn ulkopuolella olemisen edullisuutta, nopeuttamalla koulutuksesta valmistumista ja helpottamalla työperäistä maahanmuuttoa, tuetaan työvoiman ammatillista ja alueellista liikkuvuutta, parannetaan  työmarkkinoille tulevien osaamista ja työn menettävien uudelleenkouluttautumismahdollisuuksia, tuetaan vaikeasti työllistyvän työvoiman kysyntää yksityiselle sektorille suunnatulla palkkatuella, kehitetään palkanmuodostusta niin, että se tukee työllisyyden säilymistä korkealla tasolla myös taantumissa jne.

Vaikutusarvioiden epävarmuus ei myöskään ole ylivoimainen ongelma. Rakenteellisen (suhdannetilanteesta riippumattoman) työllisyysasteen nostamisen tarve on selvästi suurempi kuin mihin hallitusohjelman välitavoite 30 000 työpaikkaa yltää. Hallituskauden tavoite oli 60 000, jolla arvioitiin saavutettavan 75 % työllisyysaste vuoteen 2023 mennessä. 75 % vuonna 2023 ei koronakriisin takia luonnollisestikaan ole enää mahdollinen. Mutta tämä ei suinkaan vähennä työllisyysasteen rakenteellisen nousun tarvetta. Päinvastoin, koska julkinen velka kasvaa välittömästi paljon ja julkisen talouden huomattava alijäämäisyys uhkaa muodostua pitkäaikaiseksi, tarvitaan 75 % korkeampi työllisyysaste julkisen talouden kestäväksi rahoittamiseksi. Tästä seuraa, ettei tehdä suurta virhettä, jos välittömästi päätettävät toimenpiteet valitaan ja mitoitetaan niin, että suurella varmuudella yhteisvaikutus on vähintään 30 000 työpaikkaa.

Työllisyystoimia on myös valmisteltu. Hallituksen vuosi sitten nimittämillä 7 työllisyystyöryhmällä, joissa on mukana työmarkkinajärjestöjen edustus, on ollut riittävästi aikaa etsiä yhteisymmärrystä täsmällisistä ratkaisuista. Jos ne eivät vuodessa ole tähän kyenneet, toinen vuosi tuskin muuttaa tilannetta. Lisäaika valmisteluun ei ole vakuuttava peruste lykätä päätöksentekoa.

Talouden täsmällisen tilannekuvan epäselvyys ei liioin ole hyvä syy päätöksenteon lykkäämiseen. Kuten edellä todettiin, työllisyysastetta on tarpeen nostaa rakenteellisesti, ts. suhdannetilanteesta riippumattomasti. Tällaiset suhdannetilanteesta riippumattomasti työllisyyttä parantavat toimet vaikuttavat tyypillisesti hitaasti. Tämän vuoksi ne pitäisi saada liikkeelle mahdollisimman nopeasti.

Kolmas peruste olla tukematta hallitusohjelman mukaisia työllisyystoimia, eli työntekijöiden heikennyksiksi kokemien uudistusten välttäminen, ei myöskään on kovin kaukonäköistä. Työllisyysasteen rakenteellisen nostamisen keskeinen – joskaan ei ainoa – peruste on julkisen talouden rahoitustasapainon parantaminen hyvinvointivaltion rahoituksen varmistamiseksi. Tämä tarve ei katoa minnekään ajan mittaan. Juuri valmistunut valtiovarainministeriön kestävyysvajearvio vahvistaa kestävyysvajeen sitkeyden, vaikka oletusten muutokset ovat tuoneet arviota hieman pienemmäksi. Tarpeesta parantaa julkisen talouden kestävyyttä myös seuraa, että työllisyyttä parantavat toimet eivät voi voittopuolisesti olla sellaisia, jotka aiheuttavat suuria kustannuksia julkiselle taloudelle verrattuna lisätyöllisyyden tuomiin verotuloihin ja esimerkiksi työttömyysturvan menojen pienentymiseen.

Julkista taloutta vähän tai ei lainkaan rasittavat työllisyyttä edistävät toimet merkitsevät usein muutoksia, jotka koetaan kohteeksi joutuvien ihmisten välittömiä etuja heikentäviksi, esimerkkeinä ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston lyhennys tai tason lasku, työttömyysputken poistaminen, työn vastaanottovelvollisuuden kiristäminen, opintotuen ehtojen tiukennus jne. On yksinkertaisesti epärealistista olettaa, että työllisyysastetta pystyttäisiin nostamaan julkista taloutta vahvistavalla tavalla ilman tämän tapaisia toimia.  Kysymys on pikemminkin siitä, toteutetaanko tällaisia uudistuksia yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa, jotka lieventävät ikävien muutosten vaikutuksia, vai myöhemmin julkisen talouden akuutin kriisin oloissa ilman pehmennyksiä.

On useita syitä, miksi juuri nyt olisi mahdollista synnyttää laajempi kokonaisuus, jossa ”heikennyksiä” on tasapainottamassa työntekijöiden positiivisiksi kokemia asioita. Ensinnäkin, lähimmän vuoden aikana on suhdannesyistä perusteltua tukea kasvua päätösperäisellä elvytyksellä. Hallitus on jo päättänyt esimerkiksi koulutuspaikkojen lisäämisestä ja myös oppivelvollisuusiän nosto etenee. Julkisten investointien lisääminen ja tuet yksityisille investoinneille esimerkiksi energiatehokkuuden parantamiseksi ja uusiutuvan energian tuotannon lisäämiseksi vahvistavat työvoiman kysyntää.

Toiseksi, koronakriisi on osoittanut pohjoismaisen yhteiskuntamallin vahvuudet, myös monien niiden silmissä, jotka ovat pitäneet korkeaa veroastetta edellyttävää järjestelmää liian kalliina. Tämän voi olettaa lisäävän tukea sille, että verotusta voidaan jonkin verran kiristää, kun elvytysvaiheesta on siirryttävä julkisen talouden sopeutukseen. Tämä vähentää – vaikkakaan ei poista – tarvetta leikata julkisia menoja, joiden pääosan muodostavat terveydenhuollon, sosiaaliturvan ja koulutuksen rahoitus.

Kolmanneksi, koronakriisin yhteydessä on koettu, että ihmiset voivat muuttaa paljonkin käyttäytymistään ja toimia yhteisen edun mukaisesti, kun perustelut ovat vahvoja ja tavoitteet esitetään selkeästi. Kaikille on selvää, kuinka rajusti julkinen talous joutuu velkaantumaan, jotta normaalit palvelut ja turvaverkot pystytään rahoittamaan. Tämän voi olettaa auttaa hyväksymään sen, että tarvitaan enemmän tuotantoa ja työllisyyttä, joista kertyvillä veroilla alijäämiä voidaan kuroa umpeen ja velasta huolehtia. Ja myös hyväksymään, että osa toimista kirpaisee.

Jos ammattiyhdistysliike jumittuu vastustamaan kaikkia ikäviksi koettuja työllisyyttä lisääviä toimenpiteitä, hallituksen on tietysti niitä hankalampi toteuttaa. Mutta vastuu politiikasta on hallituksella itsellään. Se ei voi panna päätä pensaaseen ja odottaa ihmettä ratkaisemaan julkisen talouden ongelmaa. Kun otetaan huomioon koronan vaikutus ja hallituksen varsin vaatimattomat saavutukset työllisyyspolitiikassa sen ensimmäisen toimintavuoden aikana, aikaa ei ole yhtään hukattavissa. Jos hallituksella ei budjettiriihessä ole esittää uskottavaa, työllisyyttä rakenteellisesti parantavien konkreettisten toimenpiteiden ohjelmaa, hallitus ei toimi vastuullisesti eikä oman ohjelmansa mukaisesti.