Verotuksen keventämistä on esitetty usealta taholta vastaukseksi inflaation kiihtymiseen ja kasvunäkymien heikentymiseen. Perusteita on useita: elvytys taantumauhan vähentämiseksi, työn verotuksen osalta työn tarjonnan lisääminen sekä poliittiset syyt lievittää inflaation aiheuttamaa ostovoiman heikentymistä ja samalla tukea kilpailukykyä säilyttävää palkkamalttia.
Kaikki ovat sellaisenaan kelvollisia ajatuksia, mutta ilman vastaavia menojen leikkauksia riittämättömiä syitä, kun ne asetetaan julkisen talouden tasapainoa koskevien tarpeiden rinnalle.
Julkisessa taloudessa on rakenteellinen alijäämä, tuoreimman julkisen talouden suunnitelman mukaan noin 1,5 prosenttia bruttokansantuotteesta eli noin 4 miljardia euroa. Pidemmän ajan menopaineet nostavat kestävyysvajeen 2,5-3 prosenttiin bkt:sta. Tämä merkitsee julkisen velan asettumista ennen pitkää räjähtävälle uralle, ja se toteutuu ilman uusia isoja velkaantumista nopeasti lisääviä sokkeja.
Laskelmissa ei ole myöskään mukana todennäköisiä tarpeita lisätä nykylainsäädännön yli julkista rahoitusta terveydenhuoltoon, koulutukseen ja ehkä myös erilaisiin turvallisuutta palveleviin tarkoituksiin.
Kun talouden voimavarat ovat olemassa olevilla rakenteilla jokseenkin täyskäytössä ja näköpiirissä oleva kasvun heikentyminen on lievää, kysynnän tukeminen päätösperäisellä finanssipolitiikan kevennyksellä ei nyt ole tarpeellista. On parempi säästää liikkumavaraa todella isojen kriisien lievittämiseen, minkä tärkeyttä yritin yleisemmin perustella edellisessä blogissani.
Työn verotuksen keventäminen työn tarjonnan lisäämiseksi olisi epäilemättä hyödyllistä. Tämä on kuitenkin kallis tapa vahvistaa tarjontaa. Esimerkiksi kahden prosenttiyksikön kevennys palkkaveroihin merkitsee yli 2 miljardin euron vuotuista veromenetystä ilman käyttäytymisvaikutuksia. Tuntuvat dynaamiset vaikutuksetkin olettaen tasapainon heikentyminen asettunee jonnekin 1-1,5 miljardin haarukkaan. Heikennys on paitsi iso myös pysyvä.
Energiaverojen, esimerkiksi sähkön ALV:n, alentaminen, mitä myös on esitetty, on pitkäaikaisena vielä ongelmallisempi vaihtoehto. Se ei tue työvoiman tarjontaa, mutta heikentää kannustimia vähentää energian käyttöä, mikä fossiilienergian osalta on täysin välttämätöntä.
Ostovoiman vahvistaminen yleisillä veronkevennyksillä ei kaiken kaikkiaan palvele hyvin tarvetta tukea niitä, joiden hyvinvointia hintojen nousu eniten haittaa. Kohdennettujen etuuksien tarkistaminen toimii tässä paremmin, vaikka niiden räätälöinti hyvin osuviksi onkin hankalaa. On myös kyseenalaista, pystyisikö veronkevennys estämään palkkamaltin pettämisen, kun työvoimakapeikot ovat yhä suuria eikä kaiken kattava tulopoliittinen sopiminen ole realistista.
Työn verotuksen keventäminen olisi kytkettävä vähemmän haitallisten verojen kiristämiseen ja menojen leikkaamiseen. Mikäli tällaiselle paketille ylipäätään löytyy eduskunnan enemmistön tuki, yhteisymmärrys voi syntyä käytännössä vain hallitusohjelman laadinnan yhteydessä. Isot verotusta koskevat ratkaisut olisikin lykättävä ensi kevääseen. Jos suhdannetilanteessa tapahtuisi lähikuukausina muutos, joka puoltaisi tuntuvaa elvytystä, asiasta kyetään päättämään lisäbudjetilla tarpeen vaatiessa.
Kokonaisveroasteen ainakaan merkittävä lasku ei kaiken kaikkiaan ole realistinen tavoite julkisia menoja ja tasapainoa koskevien paineiden takia. Talouden kestävää kasvua ja pidemmän ajan hyvinvointia palvelevien uudistusten painopisteen tulisi olla toisaalla, tasapainoisissa rakennepaketeissa, jotka eivät rasita julkista taloutta. Esimerkiksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan äskettäin esittämä ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston reipas lyhentäminen ja säästyvien varojen ohjaaminen heikoimmin työllistyvien tukeen voisi olla osa tällaista kokonaisuutta. Korkeakoulutuksen laajentaminen ja sen rahoittaminen maltillisilla lukukausimaksuilla yhdistyneenä brittiläistyyppiseen opintolainajärjestelyyn voisi olla toinen.
Neuvojen antaminen ulkopuolelta on helppoa verrattuna poliittisten päättäjien tehtävään toteuttaa viisasta politiikkaa. Demokratiassa päätöksentekijät tarvitsevat kansalaisten tuen ratkaisuilleen, etenkin kun on kyse asioista, joiden toteuttaminen edellyttää pitkäaikaista vallankahvassa pysymistä. Tämä vaikeus on ilmeinen energian hintaa koskevissa kysymyksissä. Monet kansalaiset, varsinkin autolla liikkumisesta riippuvat tai sähköllä asuntojaan lämmittävät kokevat hintojen nousun kohtuuttoman suureksi taakaksi, johon muiden pitäisi osallistua. Jos päätöksentekijät eivät pyri tätä elinkustannusten nousua lievittämään, poliittiset vastustajat muistuttavat nopeasti äänestäjiä asiasta.
USA:ssa vannotaan tunnetusti markkinamekanismin tehokkuuden nimiin. Kuitenkin kaikkein yksinkertaisin ja talousopin perusteella tehokkain tapa vähentää fossiilienergian käyttöä, tällaisen energian eurooppalaistyylinen verotus, on täysi tabu. Sen takia Bidenin kiitellyssä ja tärkeässä ilmastopaketissakaan ei polttoaineverotusta kiristetä. Samasta syystä useassa Euroopan maassa on alennettu polttoaineiden verotusta kuluneen vuoden aikana. Suomessa samaa hintojen alennustavoitetta on palvellut biopohjaista polttoainetta koskevan jakeluvelvoitteen lieventäminen.
Politiikka on tunnetun sanonnan mukaan mahdollisen taitamista, ekonomistislangilla ainaista second best –ratkaisujen hakemista. Paras on usein hyvän vihollinen. Tämän vuoksi en pysty pitämään esimerkiksi määräaikaista jakeluvelvoitteen lievennystä tai edes esille noussutta sähköveron tilapäistä alentamista täysin poissuljettavina toimina ajankohtaisessa tilanteessa. Olennaista kuitenkin on, että tällaiset toimet ovat mittakaavaltaan pieniä ja tilapäisiä niin, että niiden veronmenetys- ja kannustinvaikutukset jäävät pieniksi. Ongelma kuitenkin on, että tilapäisistä tahtoo tulla pysyviä (koskaan ei ole hyvä aika peruuttaa tehtyä päätöstä) ja suuruuskin saattaa ajan mittaan kasvaa.
Politiikan päälinjan ei tule antaa horjua populististen seireeninlaulujen takia, vaikka kansalaisten toiveita otettaisiinkin huomioon. Energian hinnan viimeaikainen nousu on osa hintaa, jota maksamme Venäjän hyökkäyssodasta. Se on pieni verrattuna ukrainalaisten maksamaan hintaan. Yhtä lailla fossiilienergiasta luopumiselle ei ole kelvollista vaihtoehtoa. Kumpikin on hyväksyttävä, ja päättäjien on tämä tohdittava äänestäjille kertoa. Kansalaisten mukana pitämiseksi tehtävien pehmennysten tulee olla mahdollisimman hyvin kohdennettuja, maltillisia ja tilapäisiä.
* Kirjoitus on hieman laajennettu versio Kauppalehdessä tänään julkaistusta mielipidekirjoituksesta
