Venäjän hyökkäys Ukrainaan aiheuttaa paljon tuskaa Euroopassa. EU ja jäsenmaat ovat ryhtyneet tämän vuoksi poikkeuksellisiin toimiin. Ne keskittyvät kuitenkin pääosin välittömien taloudellisten seurausten hoitoon jäsenmaissa. Juurisyyn poistaminen vaatii Ukrainalle annetun talous- ja sotilasavun nopeaa lisäämistä. Tämä tulisi olla Suomen EU-politiikan lähikuukausien kärki.
EU:n muutaman päivän takaisessa huippukokouksessa väännettiin jälleen aamutunneille siitä, miten Venäjän hyökkäyksestä seurannutta energiakriisiä voitaisiin parhaiten hallita. Vääntö koski etupäässä sitä, millaisiin toimin energian hintaa voitaisiin laskea, kun Venäjältä saatu halpa kaasu on pois käytöstä.
Eri maissa onkin jo ryhdytty energian säästötoimiin ja hankkeisiin, joilla pyritään lisäämään vaihtoehtoisten energianlähteiden käyttöä ja käyttöön saamista. Myös yhteisiä toimia esimerkiksi kaasun hankinnassa pyritään viemään eteenpäin. Asia oli esillä huippukokouksessakin.
Jäsenmaiden taloudellisesti merkittävimmät toimet koostuvat kuitenkin erilaista kansallisista tukitoimista kotitalouksille ja yrityksille. Näitä koskeva keskustelu huippukokouksessa liittyi lähinnä siihen, että joidenkin maiden, ennen kaikkea Saksan, massiiviset tukitoimet ovat epäreiluja muita kohtaan, kun kaikilla mailla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia samaan.
Nämä kaikki ovat tärkeitä kysymyksiä. Mutta yksi teema sai ainakin julkisuuteen tulleiden tietojen perusteella vähän huomiota. Ukrainan tukeminen tavalla, joka auttaisi sen voittamaan sodan mahdollisimman nopeasti.
EU auttaa, mutta puhuu enemmän kuin tekee
Euroopan unionin jäsenmaat ja unionin eri toimielimet ovat tuominneet Venäjän brutaalin hyökkäyksen jyrkästi. Se on todettu sietämättömäksi väkivallaksi ukrainalaisia kohtaan ja kansainvälisten normien räikeäksi rikkomiseksi.
Jäsenmaat ovat myös auttaneet Ukrainaa monin tavoin, rahalla, humanitaarisella avulla, ottamalla avosylin vastaan pakolaisia sekä myös asetoimituksin ja antamalla ukrainalaisille sotilaskoulutusta. Eurooppa on pysynyt hämmästyttävänkin yksimielisenä Venäjän toimien tuomitsemisessa ja Ukrainan tukemisen tarpeellisuudesta, varmasti Putinin odotusten vastaisesti.
Tuen aineellinen sisältö jää kuitenkin vaatimattomaksi verrattuna unionin ulkopuolisten maiden, ennen kaikkea Yhdysvaltain Ukrainalle antamaan tukeen. Kielin instituution laskelmien mukaan EU:n ja sen jäsenmaiden yhteenlaskettujen tukien ja tukilupausten arvo oli lokakuun alussa 29 mrd. euroa. Yhdysvaltain tukilupausten kokonaisarvo on 52 mrd. ja muiden maiden 12 mrd.
Unionin kautta toteutuva tuki on 16 mrd., mikä on varsin suuri summa, kun vuotuinen budjetti on hieman yli 100 mrd. Jäsenmaiden tuet sen sijaan jäävät kokonaisuutena pieniksi suhteessa julkisten talouksien ja kansantalouksien kokoon, lukuun ottamatta Baltian maita ja Puolaa. Vain näiden (ja EU:n kautta menevä tuki huomioon ottaen myös Slovakian ja Tsekin) tuki on suurempaa suhteessa kansantalouden kokoon kuin USA:n tai Britannian tuki.
EU-jäsenmaiden kansallista tukea eniten suhteessa BKT:hen antavat köyhät Itä-Euroopan maat. Nämä maat myös kärsivät ennustetun BKT-menetyksen mielessä enemmän Venäjän hyökkäyksestä kuin EU-maat yleensä. Lisäksi näiden maiden on kannettava suhteellisesti suurin rasitus pakolaisista ja panostettava muita enemmän puolustukseen. Vauraampien maiden suora kansallinen tuki jää tyypillisesti alle 0,1 % vuotuisesta BKT:sta. Suomi kuuluu tähän joukkoon. Ne, joilla vähiten on, antavat eniten.
EU-maiden alle 30 mrd. euron tuki Ukrainalle on pientä verrattuna koronakriisin takia toteutettuun suureen taakanjako-operaatioon, 800 miljardin elpymisrahastoon. Yksin Italialle kohdistuva rahoitus nousee tässä ohjelmassa 80 mrd. euroon.
Ukraina-tuki on myös pientä verrattuna päätettyihin kansallisiin tukitoimiin, joilla kansalaisten ja yritysten kohtaamaa energian hinnan nousua pyritään julkisin varoin kompensoimaan. Bruegelin laskelmien mukaan luvatut tuet ovat osassa maita 3-8 % vuotuisesta BKT:sta. Suurin absoluuttinen määrä on Saksassa, Bruegelin laskemien mukaan lähes 270 mrd. euroa. Yhteensä tuet yltävät yli 500 miljardiin euroon. Tämä noin 3 % EU:n vuotuisesta BKT:sta
Riskejä jaetaan ja solidaarisuutta osoitetaan ymmärrettävästi enemmän omassa porukassa kuin vieraille. Mutta kun EU niin mielellään korostaa moraalisia periaatteitaan, Ukrainan tuen vaatimattomuus ei oikein puheita vastaa. Tämän lisäksi on hyvät perusteet ajatella, että Ukrainan tukemiseen käytetyt eurot palvelevat erittäin hyvin, marginaalilla jopa paremminkin Euroopan unionin tavoitteita kuin sisäiset rahansiirrot.
Ukraina voittaa tai Eurooppa häviää
Sodassa ei ole kyse vain Ukrainan ja ukrainalaisten kokemasta vääryydestä, kun kymmeniä tuhansia ukrainalaisia on jo kuollut, tuhansia kidutettu ja raiskattu, 10 miljoonaa joutunut pakenemaan kodeistaan, satoja tuhansia pakkosiirretty Venäjälle ja Ukrainan infrastruktuuria tuhottu satojen miljardien eurojen arvosta. Kyse on viime kädessä siitä, voiko autokraattinen, imperialistinen Venäjä määrätä naapurikansojen elämästä, alistaa ne.
Euroopassa pitäisi olla selvää, että jos sota päättyy tavalla, joka on jollakin tavoin tulkittavissa Venäjän voitoksi, Venäjän rajamaat eivät ole turvassa. Samalla tällainen tulos rohkaisee kaikkia epädemokraattisia voimia niin EU-maiden sisällä kuin laajemminkin.
Euroopan unionin perussopimus määrittää unionin perustana oleviksi arvoiksi ihmisarvon kunnioittamisen, vapauden, kansanvallan, tasa-arvon, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen. Venäjän toiminta ei riko näitä vain Ukrainassa vaan uhkaa tehdä sen myös Euroopan unionissa. Tämä uhka on toki tunnistettu laajasti. EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen totesi Unionin tilaa koskevassa puheessaan mm.: ”This is a war on our energy, a war on our economy, a war on our values and a war on our future. This is about autocracy against democracy.”
Ongelma kuitenkin on, että EU yhdessä ja EU-maat erikseen eivät ole tehneet eivätkä edelleenkään tee riittävästi Ukrainan voiton varmistamiseksi ja Venäjän uhan torjumiseksi. Ukrainan kyky puolustaa itseään ja samalla Eurooppaa on tosiasiassa nojannut ratkaisevasti amerikkalaisten panokseen. Kyse on ensi sijassa Eurooppaa uhkaavasta vaarasta ja EU-kansalaisten silmien edessä tapahtuvista Unionin arvoja kaikin tavoin polkevasta hyökkäyksestä. Kuitenkin USA eikä EU on Ukrainan suurin tukija. Ilman USA:n taloudellista ja ennen kaikkea sotilaallista tukea Ukrainassa todennäköisesti käytäisiin lähinnä sissisotaa maata nyt paljon laajemmin miehittävää Venäjää vastaan ja EU-maiden huollettavana olisi ihan toisenlaisen määrä pakolaisia.
Euroopan kyky tarjota aseapua Ukrainalle on toki heikompi kuin USA:lla. Mutta on selvää, että paljon enemmän ja nopeammin tätäkin tukea olisi voitu ja voitaisiin antaa kuin on tapahtunut. Taloudellisen tukemisen osalta EU ei jää mitenkään USA:n mahdollisuuksista jälkeen.
Tuen tasoa pitää nostaa nopeasti
Ukraina on kyennyt pysäyttämään Venäjän rynnistyksen ja osin valtaamaan menetettyjä alueita takaisin. Asiantuntija-arvioiden mukaan jonkinasteista lisämenetystä on odotettavissa Khersonin alueella lähiviikkoina.
Ilmeistä kuitenkin on, etteivät ukrainalaisten voimat riitä eikä aikaa ole venäläisten lyömiseen kaikilta miehitetyiltä alueilta ennen hyökkäyssotaa olennaisesti hidastavaa talvea. Tänä aikana huonostikin toimiva Venäjä kykenee kouluttamaan ja varustamaan parhaillaan mobilisoitavia joukkoja. Näillä voidaan vahvistaa miehitettyjen alueiden puolustusta, vaikka menestykselliseen hyökkäykseen ne tuskin kykenevät. Samaan aikaan Venäjä pystyy yhä tuhoamaan Ukrainan kriittistä infrastruktuuria. Venäjä ei enää voi haaveilla suorasta voitosta. Mutta se voi toivoa murtavansa lännen halun tukea Ukrainaa ja pitkäaikaisella kulutussodalla pakottavansa Ukrainan ”kompromissiin”.
Jotta Venäjä ei tässä onnistu, Ukrainan sotilaallisen ja taloudellisen tuen täytyy lisääntyä nopeasti. Niin, että Ukraina kykenee suojelemaan energia- ja muuta infrastruktuuriaan lähikuukausina ja varustamaan ja kouluttamaan joukkonsa venäläisten lyömiseksi ensi vuonna. Kun ottaa huomioon Venäjän vaikeudet tuottaa moderneja aseita, organisoinnin puutteet ja ennen kaikkea sotaan vietyjen ihmisten motivaation heikkouden verrattuna ukrainalaisiin, tämän ei pitäisi olla ylivoimaista. Nykyvoimat eivät siihen kuitenkaan riitä.
Sotilaallisen tilanteen ohella Ukrainan talouskehitys vaatii tuen nopeaa kasvattamista. Ennusteiden mukaan Ukrainan BKT supistuu kuluvana vuonna 30-40 %, työttömyys on yli 30%, inflaatio on nousemassa 30 prosenttiin, julkisen talouden alijäämä kuukaudessa on 5 miljardin dollarin tienoilla ja noin 30 % BKT:sta. Ilman ulkomaisen tuen merkittävää lisäämistä alijäämä on katettava yhä suuremmassa määrin rahaa painamalla, mikä johtaa väistämättä inflaatiokierteen pahenemiseen. Talouskehitys vaikeuttaa puolustusta ja heikentää kaiken muun murheen päälle ukrainalaisten jo alun perinkin vaatimatonta aineellista hyvinvointia.
EU:n Ukrainalle suuntaaman avun nopean kasvattamisen tarvetta korostaa myös USA:n poliittinen kehitys. Donald Trumpilla on yhä vahva ote Republikaanisesta puolueessa, joka saattaa saada kongressin molemmissa kamareissa enemmistön marraskuun välivaaleissa. Vaikka osa republikaaneista on valmis tukemaan jopa vahvemmin Ukrainaa kuin Bidenin demokraattihallinto, joukossa on myös paljon trumpilaisia tai näitä hännysteleviä poliitikkoja. ”Amerikka ensin” slogaanin alla osa heistä on jo vaatinut avun vähentämistä. Mitä selvemmin Euroopan voidaan väittää ulkoistavan omien turvallisuusongelmien hoitamisen USA:lle, sitä enemmän tällaiset äänenpainot voimistuvat.
Eikä ole mitenkään poissuljettua, että Putinia ja muita autokraatteja kaveeraava Trump tai hänen hengenheimolaisensa tulee valituksi USA:n presidentiksi syksyllä 2024. Jos näin käy, EU:lla on korkeintaan kahden vuoden aikaikkuna pysäyttää autokratian eteneminen Euroopassa. Tässä onnistuminen voisi jopa auttaa vähentämään trumpismin houkutusta amerikkalaisten silmissä.
Isoilla iso vastuu, mutta Suomikin voi tehdä osansa
EU:n Ukrainan tuen määrä ja laatu on ratkaisevasti kiinni isoista jäsenmaista, ennen kaikkea Saksasta. Saksan oli aluksi vaikea niellä tarvetta luopua halvasta venäläisestä energiasta, josta se oli tehnyt itsensä tavattoman riippuvaiseksi. Sen toimintaa on rajoittanut myös toisen maailmansodan jälkeinen pasifismi ja etenkin koettu syyllisyys Venäjää ja venäläisiä kohtaan.[1] Erityisesti aseiden toimittaminen on ollut epäröivää ja hidasta pelosta, että näin provosoitaisiin Venäjää.
Myös Ranska ja Italia ovat olleet vaatimattomia tuessaan. Kaikki isot maat ovat kuitenkin asteittain olleet valmiit kiristämään sanktioita Venäjää kohtaan ja hyväksyneet sen, että venäläisen energian hyödyntämisestä on luovuttava. Myös aseapua on asteittain lisätty. Suurin huomio on kuitenkin kiinnitetty omien kansalaisten suojaamiseen energian hintojen nousulta.
Energian hintasokin vaikutusten pehmentäminen on sekä taloudellisesti että sosiaalisesti järkevää. Se auttaa myös säilyttämään kansalaisten tuen Venäjän vastaisille sanktioille ja palvelee tätä kautta Venäjän uhan torjuntaa.
Mutta tämä on enemmän Venäjän aggression seurausten hoitoa kuin toimia syntyneiden ongelmien ja pidemmän ajan uhkien juurisyyn poistamiseksi. Siihen tarvitaan aggression lyömistä, Ukrainan voittoa. Kun vertaa kansallisten tukien mittakaavaa ja myös elpymisrahaston merkitsemää jäsenmaiden välistä solidaarisuutta Ukrainalle annettuun tukeen, Ukrainan tuen selvän lisäämisen ei pitäisi olla jäsenmaiden julkisten talouksien suorituskyvyn ulkopuolella.
Suomi tekisi palveluksen ei vain itselleen vaan myös Euroopalle nostamalla Ukrainan taloudellisen ja sotilaallisen tuen nopean lisäämisen EU-politiikkansa kärkeen. Tällaista on kuitenkin vaikea vaatia muilta, jos itse ei tee osuuttaan. Vaikka Suomen aseapu Ukrainalle on ilmeisestikin ollut arvokasta, kokonaisuudessaan Suomen tukipanostus on Kielin instituutin mukaan suhteellisesti jopa Saksaa pienempi ja alle kymmenesosa Viron suhteellisesta tuesta. Suomi voisi parantaa juoksuaan välittömästi ensi vuoden talousarvioesitystä muokkaamalla. Esimerkiksi tehoton sähkön arvolisäveron alennus voitaisiin perua ja säästyvät runsaat 200 miljoonaa euroa suunnata Ukrainan tukeen.
Välittömän tuen lisäämisen ohella Ukraina tarvitsee näköalan tuesta jälleenrakentamiselle, jossa puhutaan satojen miljardien investoinneista. Etenkin tässä EU:n yhteinen toiminta on paljon järkevämpää kuin lukuisat kansalliset ohjelmat. EU-tuki voidaan paremmin ehdollistaa Ukrainan talouden ja yhteiskunnan uudistamiseen, erityisesti korruption kitkemiseen.
Jälleenrakentamisen täytyy alkaa EU:n kuluvalla rahoituskehyskaudella, loppuipa sota pian tai hieman myöhemmin. Tähän tarvittava EU-rahoitus ei mitenkään sovi nykyiseen kehykseen. Rahoituskehystä on laajennettava viimeistään tätä varten. Suomen tulisi ryhtyä ajamaan tätä aktiivisesti ja viivytyksettä. EU:n voimavarojen lisääminen tällä tavoin istuisi hyvin myös Suomen viime vuosien linjaan, jossa on oltu haluttomia erilaisten yhteisvelkaan perustuvien poikkeusmenettelyjen luomiseen.
[1] Amerikkalainen Itä-Eurooppaan erikoistunut historioitsija Timothy Snyder argumentoi jo vuosia sitten vakuuttavasti, että saksalaisten kokema syyllisyys Hitlerin Saksan hyökkäyksestä Neuvostoliittoon ja sen aiheuttamista kärsimyksistä painottuu liikaa venäläisiin. Suurinta tuhoa Hitlerin Saksa aiheutti ukrainalaisille. Saksalla on Snyderin mielestä tämän vuoksi erityinen vastuu nimen omaan Ukrainen tukemisesta venäläistä imperialismia vastaan.
