Ensi vuoden alussa Suomeen valitaan uusi presidentti. Monta ansioitunutta henkilöä on jo ilmoittautunut ehdolle, ja lisää lienee tulossa. Olematta millään tavalla politiikan asiantuntija mutta maailman menoa ja päätöksentekoa jonkin verran seuranneena yritän hahmottaa, mille asioille yleensä ja etenkin vallitsevassa tilanteessa tulisi panna painoa valintaa tehtäessä. Lopuksi kerron, miksi pidän Olli Rehniä erinomaisena ja useasta kelpo ehdokkaasta mielestäni turvallisimpana valintana.
Presidentin tehtävät ja rooli
Perustuslain mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Presidentillä on lisäksi keskeinen rooli turvallisuuspolitiikan toiseksi pääalueeksi perinteisesti mielletyssä puolustuspolitiikassa. Presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö ja hän päättää eduskunnan suostumuksella sodasta ja rauhasta.
Valtionpäämiehenä presidentillä on myös yleisempi rooli ”kaikin voimin edistää Suomen kansan menestystä”, kuten kukin presidentti juhlallisesti vakuuttaa aina toimensa aloittaessaan. Ajattelen, että presidentin tämä yleisempi tehtävä pitää sisällään ennen kaikkea aktiivisen tuen demokraattiselle päätöksenteolle ja sen taustalla olevien kansalaisoikeuksien ja osallisuuden toteutumiselle sekä yhteisten intressien näkemiselle.[1]
Vaikka päätösvalta kotimaan politiikan asioissa on toisaalla, presidentti voi vaikuttaa päätöksentekoon usealla tavalla. Hänellä on rooli hallituksen nimittämisessä ja eduskunnan hajottamisessa, mahdollisuus pakottaa eduskunta harkitsemaan uudelleen lainsäädäntöä sekä myös useiden korkeiden virkamiesten nimitysvalta. Arvovaltainen, kansalaisten luottamusta nauttiva presidentti voi vaikuttaa kannanotoillaan merkittävästi kansalaismielipiteeseen ja muiden poliittisten päättäjien näkemyksiin.
Sekä turvallisuuspolitiikan kysymyksissä että demokratian tukemisessa presidentin rooli korostuu kriisitilanteissa. Ulko- ja puolustuspolitiikan isoja päätöksiä tarvitaan nimenomaan kriiseissä eli silloin kun turvallisuusuhat kärjistyvät ja realisoituvat. Presidentin panosta demokratian tukemisessa tarvitaan samoin eniten silloin, kun parlamentaarisen demokratian toimintakyky syystä tai toisesta horjuu.
Toimintaympäristö muuttunut vaativammaksi
Lähivuosien, ehkä vuosikymmentenkin toimintaympäristö on presidentin tehtävien näkökulmasta selvästi vaativampi kuin nykyisen presidentin aloittaessa ensimmäistä kauttaan vuonna 2012.
Ensinnäkin sotilaallisen turvallisuuden asetelma on hyvin erilainen. Euroopassa käydään perinteistä ehkä satojen tuhansien kuolonuhrien kulutussotaa. Suomen naapuri, imperialistinen Venäjä pyrkii tuhomaan yhden naapurivaltion ja asiallisesti liittämään sen alueen ja väestön itseensä. Mikään ei viittaa siihen, että Venäjä muuttaisi politiikkaansa lähivuosina, ellei sen sotavoimaa lyödä tai sen talous romahda. Venäjän huonosta sotamenestyksestä huolimatta tämän varaan ei voi laskea.
Suomi on Venäjän käyttäytymisen takia liittynyt puolustusliitto Natoon. Liittoutuminen antaa Suomelle turvaa mutta sitoo Suomen turvallisuuden entistäkin läheisemmin siihen, mitä tapahtuu muualla Euroopassa ja jopa sen ulkopuolella.
Toiseksi, edellä todettu perinteinen sota on syntynyt olosuhteissa, joissa on yhä selvempää, että kansakunnan kokonaisturvallisuus on paljon muutakin kuin sotilaalliselta uhalta välttyminen tai sen menestyksellinen torjuminen. Talouksien integroituminen pilkkoutuneiden arvoketjujen kautta ja saman teknologian leviäminen ympäri maailmaa tekevät maailman maat ja alueet haavoittuviksi missä tahansa toisaalla toteutuville häiriöille. Pandemia on tästä esimerkki. Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat lisääntyvät säiden ääri-ilmiöt voivat aiheuttaa tarjontaketjujen ja väestöliikkeiden luomien konfliktien kautta kriisejä, joiden vaikutukset leviävät laajalle. Samalla taloudellisia ja teknologia riippuvuuksia voidaan käyttää entistä tehokkaammin aggression ja myös puolustautumisen välineenä. Tämä on jo nähty Venäjän energiakiristyksessä ja lännen sanktioissa.
Kolmanneksi, Yhdysvaltain dominoima läntisiin arvoihin pohjautuva sääntöpohjainen maailmanjärjestys on muuttumassa moninapaiseksi ja samalla enemmän voimaan kuin sääntöihin perustuvaksi. Taloudellisen koon mielessä jo Yhdysvaltoihin verrattava, mutta autoritaarinen Kiina haastaa USA:n taloudellista ja sotilaallista dominanssia. Läntinen Eurooppa on kaikkein edistyneimmässä teknologiassa jäänyt selvästi USA:ta ja myös Kiinaa jälkeen ja on sotilaallisesti yksin heikko. Monet ”Globaalin Etelän”, etenkin vähemmän demokraattiset maat ovat alttiita taloudellisesti vahvan Kiinan ja palkkasotilasapua tarjoavan Venäjän yhteistyötarjouksille.
Neljänneksi, länsimaiden demokraattisten järjestelmien toimintakyky on heikentynyt yhteiskunnallisen ja poliittisen polarisaation myötä. Euroopassa maltilliset keskustaoikeistolaiset ja keskustavasemmistolaiset puolueet ovat menettäneet kannatustaan, puoluekenttä on sirpaloitunut ja osin ääripositioita omaavat populistiset liikkeet ovat vahvistuneet. Eräissä maissa, kuten Unkarissa ja Puolassa, populistiliikkeet ovat jo ryhtyneet tukahduttamaan muiden toimijoiden toimintaedellytyksiä. Yhdysvalloissa polarisoitumisilmiö on tapahtunut pitkälti Republikaanisen puolueen sisällä. Trumpin toinen kausi muuttaisi dramaattisesti Euroopan turvallisuusolosuhteita usealla tavalla: Yhdysvaltain tuki Ukrainalle luultavasti ehtyisi, Naton koossapysyminen asettuisi kyseenlaiseksi, ja USA pitäisi EU:ta entistä enemmän kilpailijana kuin kumppanina. Demokratioiden lisääntyvälle haavoittuvuudella ei näy loppua, eikä Suomikaan ole jäänyt ilmiöstä osattomaksi.
Mitä merkitystä presidenttivalinnalle?
Ensimmäinen presidentiltä kaikissa oloissa vaadittava asia on, että hänellä on hyvä ymmärrys Suomen turvallisuusympäristöstä ja sitä liikuttavista voimista. Sotilaallisen turvallisuuden ja perinteisten huoltovarmuuskysymysten ohella jatkossa korostuu ymmärrys taloudellisten ja teknologisten riippuvuuksien luonteesta ja eri maiden ja maaryhmien voimasuhteista näissä suhteissa sekä siitä, miten vihamieliset toimijat voivat riippuvuuksia käyttää meitä vastaan ja vastaavasti, miten Suomi voi liittolaistensa ja kumppaniensa kanssa niitä hyödyntää omassa vaikuttamisessaan.
Toinen vaatimus on, että presidentti on vahvasti orientoitunut ja kykenee tukemaan demokraattista prosessia ja sen hyvän toiminnan edellytyksiä. Tämän tekijän merkitys on lisääntynyt poliittisen polarisaation myötä ja kun ulkopuolisesta hybridivaikuttamisesta kansalaismielipiteeseen on tullut pikemminkin normi kuin poikkeus.
Suppeassa mielessä tämä tarkoittaa hyvää yhteistyökykyä kulloinkin istuvan hallituksen kanssa ja kykyä tukea toimivan hallituksen muodostamista, kun tämä on vaikeaa. Hyvän yhteistyön merkitys korostuu, kun turvallisuuspolitiikan kenttä on laajentunut paljon perinteisen alueen ulkopuolelle, jossa päätösvalta on ensisijaisesti hallituksella.
Laajemmin presidentillä on tärkeä rooli tukea kansakunnan yhtenäisyyttä ja kansalaisten luottamusta poliittiseen järjestelmään. Tähän kuuluu kyky ymmärtää erilaisista taustoista tulevia suomalaisia ja puhutella heitä. Samoin on tärkeää, että presidentti pystyy uskottavasti puolustamaan demokratian perusarvoja erilaisia horjuttamispyrkimyksiä vastaan.[2]
Kolmas, aiempaakin tärkeämpi asia on henkilökohtainen toimintakyky kansainvälisessä ympäristössä, kotimaan ohella. Tämä ei koske vain perinteistä suhteiden ylläpitämistä ulkovaltoihin, vaan yhteistyötä Natossa ja muissa kansainvälisissä yhteistyöasetelmissa. Vaativa tilanne syntyy erityisesti, jos Trump palaa valtaan Yhdysvalloissa. Tällöin on ilmeinen tarve Euroopan maiden kyetä toimimaan äärimmäisen hyvin yhdessä, olkoon kyse Naton eurooppalaisista maista tai EU:n jäsenmaista. Tämä tarve korostaa kykyä ymmärtää Euroopan poliittisia prosesseja ja entisestään myös presidentin ja hallituksen hyvää yhteistyökykyä, kun hallitus on varsinainen toimija EU-politiikassa.
Neljänneksi, kaikilla vaativissa tehtävissä olevilla päätöksentekijöillä mutta etenkin presidentillä on tarpeen olla arvostelukykyä ja päättäväisyyttä. Arvostelukyvyllä tarkoitan kykyä erottaa isot ja pienet asiat, samoin toiveet ja todellisuus, kykyä tajuta muutos silloinkin, kun signaalit ovat heikkoja, ja kykyä arvioida milloin valittua toimintalinjaa on muutettava. Tällainen arvostelukyky on erityisen tärkeää presidentin eteen lähivuosina mitä todennäköisimmin tulevissa kriisitilanteissa, joissa väistämättä on paljon epävarmuutta. Arvostelukyky kehittyy kokemuksen myötä, mutta riippuu myös henkilökohtaisista ominaisuuksista. Päättäväisyydellä tarkoitan rohkeutta ja kykyä saada oikeana pidetty toimintalinja toteutumaan, erilaisesta vastustuksesta huolimatta.
Entä sitten kandidaatit?
Presidentiksi voi tulla valituksi henkilö, jolla on riittävästi kannatusta toiselle kierrokselle. Tähän on käytännössä mahdollisuuksia henkilöillä, joilla joko on taustalla iso puolue ja sen mukanaan tuomat puolueuskolliset äänestäjät tai henkilöllä on muuten lähtötilanteessa paljon kannatusta. Tämän vaatimuksen täyttävät kisaan jo ilmoittautuneista Mika Aaltola, Jussi Halla-Aho, Pekka Haavisto, Olli Rehn ja Alexander Stubb. Lisäksi SDP:n Jutta Urpilainen sopii joukkoon, jos ilmoittautuu, kuten yleinen odotus on.
Joukko on paitsi iso, myös monella tavalla ansioitunut. Neljällä on tohtorin tutkinto, viidellä huomattavan pitkäaikainen poliittinen ura. Useilla on merkittävästi kansainvälistä kokemusta. Kaksi ehdokkaista ei mielestäni kuitenkaan täytä edellä hahmottelemiani vaatimuksia.
Mika Aaltolalla ei ole lainkaan kokemusta päätöksentekijänä sen paremmin kotimaassa kuin ulkomaillakaan. Tällaisen henkilön edellytykset toimia viisaasti ja tehokkaasti osana poliittista järjestelmää on paljon heikompi kuin pitkän kokemuksen omaavilla poliitikoilla, vaikka olisikin relevanttia tutkimustaustaa ja kova itseluottamus. Kokeneiden poliitikkojen arvostelu- ja toimintakyky on vaikeissa tilanteissa testattu ja harjaantunut. He myös tuntevat ison joukon muita päättäjiä henkilökohtaisesti. Tilanne huomioon ottaen harjoitteluaikaa ei ole.
Jussi Halla-Aho sulkeutuu pois kahdella perusteella. Hänen käsityksensä siitä, että Suomen tulisi pidemmän päälle irrottautua Euroopan unionista perustuu yksinkertaisesti väärään arvioon yhdessä keskeisessä Suomen asemaan vaikuttavassa seikassa eli siitä, kuinka tärkeä jäsenyys EU:ssa on Suomen taloudelliselle menestykselle ja laajasti ymmärretylle turvallisuudelle. Toiseksi Halla-ahon olisi eri kansalaisryhmiä koskevien kärjekkäiden ja jopa perusarvoja kyseenalaistavien mielipiteidensä vuoksi mahdoton toimia demokraattisia arvoja uskottavasti puolustavana ja kansakuntaa yhdistävänä presidenttinä.
Jäljelle jäävä kolmikko tai nelikko sen sijaan täyttää minusta presidentille 2020-luvun jälkipuoliskolla asetettavat vaatimukset hyvin. En ryhdy heitä kaikkia erikseen tässä arvioimaan ja vertaamaan. Ajattelen, että näistä kelpo ehdokkaista Olli Rehn olisi erinomainen ja turvallisin valinta presidentiksi tulevalle kaudelle. Seuraavassa perustelen, miksi.[3]
Miksi Olli Rehn?
Ollilla on mielestäni tasapainoisesti vahvuuksia kaikkien edellä esille nostamieni vaatimusten osalta.
Ensinnäkin Olli on harrastanut poliittista historiaa koko ikänsä. Hän on hyvin perehtynyt Euroopan ja Suomen turvallisuusympäristöön vaikuttaviin tekijöihin. Hänelle on aina ollut itsestään selvää läntisten yhteyksien keskeisyys Suomelle niin kulttuurisesti, taloudellisesti kuin turvallisuuspoliittisestikin. 1990-luvun alussa hän esimerkiksi vastoin puolueensa enemmistön kantaa asettui vahvasti EU-jäsenyyden kannalle ja nosti myös avoimesti esille tarpeen harkita Nato-jäsenyyttä. Opintojensa ja ennen kaikkea työkokemuksensa perusteella Ollilla on erinomaiset edellytykset ymmärtää talouden ja turvallisuuspolitiikan välisiä tiivistyneitä kytkentöjä.
Toiseksi, Ollilla on poikkeuksellinen laaja ja monipuolinen kokemus päätöksentekijänä (kansanedustajana, europarlamentaarikkona, EU-komission jäsenenä ja varapuheenjohtajana, elinkeinoministerinä, Suomen Pankin pääjohtajana). Tämä antaa hänelle erinomaisen lähtökohdan toimia harkitsevasti paineen alla mitä erilaisimmissa päätöstilanteissa. Etenkin talouskomissaarina toimiminen keskellä eurokriisiä oli hyvin vaativa tehtävä. Toimintalinja oli löydettävä ristiriitaisen tiedon ja suuren epävarmuuden oloissa nopeasti, ja samalla kyettävä saamaan hyvin erilaisia näkemyksiä edustavat maan sopimaan ratkaisuista. Samalla työskentely niin komissaarina kuin EKP:n neuvoston jäsenenä on antanut hänelle vahvan pohjan toimia missä tahansa kansainvälisessä ympäristössä ja tutustuttanut hänet isoon joukkoon keskeisiä päätöksentekijöitä.
Kolmanneksi, Olli on vahvasti orientoitunut demokraattisten arvojen puolustamiseen sekä sovun rakentamiseen eri tavoin ajattelevien ja erilaisia intressejä edustavien ihmisten kesken. Hän on myös rohkeutta panna itsensä likoon näiden puolesta. Asettuminen puolustamaan ystäväänsä perusteettomia maanpetossyytöksiä vastaan on esimerkki oikeusvaltion konkreettisesta puolustamisesta, oman urakehityksen riskillä. Olli on myös säännönmukaisesti pyrkinyt yhteisymmärryksen löytämiseen oman puolueensa ja edustamansa hallituksen ulkopuolisten tahojen kanssa, useasti myös hyvin tuloksin. Työmarkkinajärjestöjen tuen hankkiminen ns. Kiky-sopimukselle on yksi esimerkki. Yhteisymmärryksen rakentaminen ristiriitoja täynnä olevissa tilanteissa on ollut keskeinen osa myös Olli kansainvälisiä tehtäviä, sekä EU:n ulkopolitikkaan liittyvissä neuvotteluissa Länsi-Balkanilla että eurokriisin yhteydessä.
Neljänneksi, laajan kokemuksen ohella Ollin henkilökohtaiset ominaisuudet lisäävät luottamusta siihen, että hän kykenee toimimaan arvostelukykyisesti, harkitsevasti mutta tarpeen vaatiessa päättäväisesti hankalissa, ristiriitaisissa ja paineistetuissa päätöksentekotilanteissa. Olli arvostaa tutkimustietoa ja asiantuntijanäkemyksiä, mutta muodostaa asioista oman käsityksensä. Hän ei hötkyile, mutta kykenee päättämään, ja hänellä on sitkeyttä viedä oikeana pitämäänsä asiaa eteenpäin.
[1] Demokratia on tapa päättää yhteisistä asioista enemmistön tahdon mukaisesti mutta kaikkien, myös vähemmistöjen, oikeuksia kunnioittaen. Demokratia ei edellytä yksimielisyyttä, vaan on pikemminkin keino pystyä hyvään päätöksentekoon mielipide-eroista huolimatta. Pelisääntöjen kunnioittamisesta täytyy kuitenkin olla laaja yksimielisyys. Osallisuuden kokemus ja riittävä yksimielisyys kansakunnan yhteisistä elintärkeistä eduista ovat avainasioita pyrittäessä varmistamaan paitsi demokratian myös kansallisen olemassaolon säilyminen kriisitilanteissa.
[2] Suomen eri presidenteillä on ollut suuri merkitys demokratian turvaamisessa ja kansallisen yhtenäisyyden edistämisessä. Etenkin Ståhlberg ja Kallio olivat keskeisiä toimijoita sisällissodan synnyttämien kuilujen umpeen luomisessa niin, että demokratia ei murtunut ja suomalaiset kokivat sodissa maan puolustamisen arvoiseksi. Svinhufvud lopetti asiallisesti Lapuan Liikkeen kapinayritykset. Paasikivi piti kiinni demokraattisten menettelytapojen noudattamisesta sodan jälkeen, kun äärivasemmisto yritti lähteä ”Tšekkoslovakian tielle”. Kekkosen rooli oli ristiriitaisempi. Hän epäilemättä myötävaikutti merkittävästi kommunistien integroitumiseen osaksi kansanvaltaisia pelisääntöjä noudattavaa poliittista järjestelmää ja laajemminkin rakensi kansallista yhteisymmärrystä ”yli Pitkän sillan”. Toisaalta vuoden 1974 poikkeuslakimenettely ja Kokoomuksen sulkeminen hallitusvallan ulkopuolelle NL:n reaktion pelossa olivat ilmeisiä demokratiaa kaventaneita ratkaisuja. Samoin voi kysyä, oliko Kekkosen patistama itsesensuuri suhteessa NL:oon kaikilta osin välttämätöntä isänmaan isompien etujen turvaamiseksi.
[3] Arviooni on luonnollisesti vaikuttanut se, että olen tuntenut Ollin noin 20 vuotta ja mm. työskennellyt hänen neuvonantajanaan EU-komissaarin kabinetissa kahden vuoden ajan. Asian hyvä puoli on se, että tämän kokemuksen perusteella osaan mielestäni arvioida aika hyvin Ollin osaamista, toimintatapaa ja kykyä toimia etenkin erilaisissa kriisitilanteissa. Huono puoli on, että en pysty yhtäläisellä tietopohjalla arvioimaan kaikkia ehdolle ilmoittautuneita. Lisäksi ystävyys Ollin kanssa vaikeuttaa puolueettomuutta. En tämän vuoksi yritäkään tehdä yksityiskohtaista vertailua muihin kandidaatteihin. Kerron vain mitkä tekijät saavat minut ajattelemaan, että Olli on erinomainen ja mielestäni kilvassa olevista turvallisin vaihtoehto presidentiksi hyvin vaativana aikana.