Suhdannetilanteen heikentyminen on nostanut esille kysymyksen, kuinka hyvin hallitusohjelman menoleikkaukset istuvat tilanteeseen. Eivät ne briljantisti istukaan. Suhdannepolitiikan hienosäätö ei kuitenkaan ole talouspolitiikan pääkysymys.
Ensinnäkin, ennusteet eivät viittaa syvään taantumaan ensi vuonna. BKT:n kasvuksi ennustetaan nollaa tai pientä positiivista lukua. Työllisyyden arvioidaan kyllä heikkenevän, mutta vain vähän. Heikentymisestä huolimatta työllisyysaste ei juurikaan laske historiallisen korkealta tasolta eikä työttömyysaste nouse kauaksi arvioidusta rakenteellisen työttömyyden tasosta. Olemme ennustetun kehityksen oloissakin lähellä tuotantopotentiaalia.
Toiseksi, taantumassa kasvua tukevat automaattiset vakauttajat ovat Suomessa vahvat. Lisäksi veropohjan rapautuminen on elvyttävä elementti lähivuosina.
Tärkeintä kuitenkin on, että talouden pidemmän ajan ongelmat eivät ole kadonneet minnekään. Tuotantopotentiaali kasvaa hitaasti ja julkinen talous on ilman sopeutustoimia nousevan velkaantumisen uralla.
Politiikan pääpainon tuleekin olla juuri tässä, tuotantopotentiaalin nostamisessa ja julkisen talouden tasapainottamisessa. Tämä on hallitusohjelman päälinja, eikä suhdannenäkymien heikentyminen alkukesän jälkeen anna aihetta poiketa tästä.
Päälinja ei toisaalta romutu, vaikka joidenkin leikkausten voimaan astumista lykättäisiin jonkin verran, kunhan päätökset tehdään viivyttelemättä. Lykkäys ei kuitenkaan voi olla sellainen, että se kyseenalaistaisi toimenpiteiden toteutumisen. Yli vuoden meneviin lykkäyksiin tällainen riski liittyy, etenkin kun hallituksen pysyminen koossa koko vaalikauden ei ole itsestään selvää.
Parasta suhdannepolitiikkaa on luoda yksityisille toimijoille edellytyksiä ja kannustaa heitä nopeuttamaan sellaisia investointeja, joiden voi olettaa nostavan talouden tuotantopotentiaalia. Hallitusohjelman pyrkimykset lupamenettelyjen yksinkertaistamiseen ja nopeuttamiseen ovat tällaisia. Samoin päästöttömän energian hyödyntämistä tukevat julkiset panostukset sähkönsiirtoverkkoon ja esimerkiksi merituulivoiman pelisääntöjen nopea määrittäminen.
Työttömyyden tilapäisestä lisääntymisestä huolimatta investointien ja kasvun keskeinen rajoite keskipitkällä aikavälillä on osaavan työvoiman tarjonta. Tämä on hyvä peruste pitää kiinni esimerkiksi työttömyysturvan porrastuksesta. Mutta vielä tärkeämpää on varmistaa kyky houkutella ulkomaista työvoimaa. Tässä suhteessa hallitusohjelman kirjaukset ovat liian tiukkoja. Niitä on arvioitava uudelleen.
Suurimmissa suhdannevaikeuksissa olevan rakennusalan ahdinkoa voi parhaiten helpottaa tiukasti määräaikaisilla kannustimilla korjausinvestointeihin, joita joka tapauksessa on jollain aikavälillä tehtävä.
Jos suhdannetilanne vastoin ennustuksia äityy kovin huonoksi, nopein tapa tukea kasvua ovat veronkevennykset. Verotuksessakin on kuitenkin muistettava pitkän ajan tarve alijäämän pienentämiseen. Esimerkiksi työttömyysturvamaksujen alennuksen vaikutusta kokonaisveroasteen alenemiseen ei tällöinkään pidä jättää pysyväksi.
* Kirjoitus on julkaistu Kauppalehden kolumnina 17.9.