Pohdin blogissani neljä kuukautta sitten presidentin valinnan perusteita. Totesin, että usea kandidaatti täyttää hyvin presidentille asetettavat vaatimukset, ja että heidän joukostaan Olli Rehn olisi minusta turvallisin valinta.
Käyty vaalikeskustelu ei ole sanottavasti muuttanut käsitystä eri ehdokkaiden omaisuuksista eikä myöskään ulkopoliittisista linjoista (jotka eivät radikaalisti poikkea toisistaan). Maailma Suomen ympärillä sen sijaan on muuttunut jo muutamassa kuukaudessa entistäkin ikävämmäksi.
Demokraattisen länsimaailman kyky/halu puolustaa perusarvojaan – vapautta, väkivallattomuutta, sääntöpohjaista maailmanjärjestystä, demokratiaa, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia – sekä sisäisiä että ulkoisia uhkia vastaan näyttäytyy aikaisempaa heikompana. Suomen ja Euroopan kannalta suurin ulkoinen uhka on autoritaarisen Venäjän imperialismi, jonka torjumisen ratkaiseva areena on Ukraina.
Näkymän muutos tarkoittaa minusta, että presidentin tehtävässä onnistuminen vaatii aiempaakin enemmän asioita, joita minä ja monet muutkin pitävät nimenomaan Olli Rehnin vahvuuksina.
Maga-republikaanit ja Trump
Syyskuun jälkeen Trumpin tavoin ajattelevat tai ainakin häntä nöyristelevät republikaanit ovat onnistuneet pysäyttämään Ukrainan tuen kiristääkseen sisäpoliittisia pisteitä itselleen. Trumpin uudelleen valinnan todennäköisyys on lisäksi viime kuukausina kasvanut.
Trumpin valinta johtaisi jokseenkin varmasti USA:n tuen loppumiseen Ukrainalle ja pyrkimykseen pakottaa Ukraina Venäjälle sopivaan aselepoon tai välirauhaan. Venäjä tulkitsisi tämän voitokseen ja alkaisi keräämään voimia seuraavaan valtapiiriin laajennusoperaatioon sekä jäljelle jäävää Ukrainaa vastaan että laajemmin. Kaikki epädemokraattiset voimat maailmalla ja myös Euroopan sisällä saisivat tuulta purjeisiinsa.
Trump myös kyseenalaistaisi USA:n valmiuden puolustaa Naton eurooppalaisia maita, vaikka ei ehkä Natosta muodollisesti irrottautuisikaan. Tämä rohkaisisi Venäjää testaamaan Nato-maiden halukkuutta toistensa tukemiseen.
Lähi-idän sota
Hamasin lokakuun alun terrorihyökkäys on johtanut Israelin vastaiskuun, jossa se vähät välittää siviiliuhreista. Sota heikentää Ukrainan tukea ainakin kahdella tavalla. Kriisi vaatii USA:lta huomiota, aseiden toimittamista Israelille ja varautumista sodan laajenemiseen. Tämä vähentää kykyä Ukrainan tukemiseen silloinkin, kun halua olisi.
Länsimaita syytetään etenkin ”globaalissa etelässä” aiempaa enemmän kaksinaismoraalista, kun ne eivät tuomitse Israelin siviileihin kohdistamaa väkivaltaa samalla tavalla kuin Venäjän ukrainalaisiin kohdistamaa väkivaltaa. Lännen on tämän vuoksi aikaisempaa vaikeampi saada etelää tukemaan Venäjän vastaisia toimia.
Euroopan Putin-hännystelijät
Unkarin Orban on osoittautunut yhä selvemmin poliitikoksi, joka haluaa olla kokoaan suurempi ”illiberaalin” järjestyksen edistäjä Euroopassa, ei vain rahaetujen kiristäjä EU:lta. Tapaamiset Putinin ja Trumpin kanssa ja EU:n 50 miljardin euron tukipaketin torppaaminen Eurooppa-neuvostossa kaikkien muiden sitä kannattaessa ovat ilmauksia tästä.
Kaverikseen Eurooppa-neuvostoon Orban sai lokakuussa Slovakian Fico:n, joka on jo lopettanut Ukrainan sotilaallisen tukemisen ja on ilmoittanut vastustavansa Unkarin eristämistä EU:n päätöksenteosta. Puolan demokraattisten voimien voitto parlamenttivaaleissa vei toki Orbanilta illeberaalin liittolaisen, puolalaishallituksen tuen. Toisaalta Puolan hallitusvaihdos ei muuta Puolan asetelmaa suhteessa Venäjään: myös edellinen hallitus oli jyrkän venäläisvastainen.
Hollannissa vaalit voittanut Wildersin Vapauspuolue suhtautuu nihkeästi Ukrainan tukemiseen. Saksassa sekä äärioikeistolainen AfD että uusi vasemmistolainen Sahra Wagenknechtin puolue haluavat ”rauhaa” Ukrainaan, ts. Ukrainan alistumista Venäjän tahtoon, sekä aikaisempien taloussuhteiden palauttamista Venäjän kanssa. Näiden puolueiden Gallup-kannatus on yhteensä yli 30 %. Populistien veikataan saavan lisää kannatusta myös alkukesän eurovaaleissa.
Seuraus 1: EU:n roolin vahvistumisen tarve ja vaikeus
Jos USA:n tuki Ukrainalle heikkenee olennaisesti tai loppuu, Ukrainan selviäminen riippuu ratkaisevasti Euroopan maiden sotilaallisesta ja taloudellisesta tuesta. Trumpin haluttomuus osallistua Euroopan valtioiden puolustamiseen tekee välttämättömäksi Euroopan Nato-maiden vahvistaa omaa puolustuskykyään ja ylipäätään ottaa kokoaan vastaavaa turvallisuuspoliittista roolia.
Euroopan vahvempi turvallisuuspoliittinen rooli vaatii uudenlaista yhteistä tai ainakin pitkälle koordinoitua ponnistusta asetuotannosta lähtien. Tällainen yhteistyö voi luontevimmin syntyä EU:n varaan, vaikka vaatii myös Britannian tiivistä kytkemistä mukaan. EU:n avainrooli korostuu sitä enemmän, mitä hankalammaksi Trump tekee Naton päätöksenteon.
Samalla kuitenkin tiiviimmän yhteistyön tiellä on monia esteitä. Monet jäsenmaat suhtautuvat nihkeästi EU:n resurssien lisäämiseen ja toimivaltojen kasvattamiseen. Isommat muutokset ovat perussopimuksen yksimielisyyttä edellyttävän muuttamisen takana. Populististen ja osin Putin-myönteisten poliittisten voimien vahvistuminen eri maissa vaikeuttaa yhteistyön tiivistämistä omalta osaltaan.
Tällaisessa asetelmassa Euroopan johtajilta vaaditaan suurta taitoa löytää riittävän laajasti eri jäsenmaiden hyväksyttävissä olevia ratkaisuja ja kykyä viedä niitä määrätietoisesti toteutukseen. Asetelmaa ei helpota se, että unioni tärkeimpien maiden Saksan ja Ranskan yhteistyö ei toimi aiempaan tapaan eikä näiden maiden nykyisillä johtajilla näytä olevan kovin paljon kykyä tai poliittista pääomaa vaikeiden ratkaisujen läpiviemiseen.
Akuutti kysymys on jo pöydällä: pystyvätkö jäsenmaat rajoittamaan Putinin puolesta kapuloita EU:n päätöksenteon rattaisiin heittävän Unkarin vaikutusta, pystyvätkö ne löytämään keinot Ukrainan välttämättömään tukemiseen ilman Unkarin myötävaikutusta?
Seuraus 2: Vaikeiden päätöstilanteiden syntyminen Suomessakin yhä todennäköisempää
Näkymä USA:n antaman suojan heikkenemisestä ja putinistisen Venäjän rohkaistumisesta merkitsee ilmeistä turvallisuusuhkaa Suomelle. Presidentti Niinistön ilkeilyksi kutsumat temput varmasti lisääntyvät. Mutta ei voi sulkea pois myöskään lähialueita tai jopa Suomea koskevia sotilaallisia painostustoimia. Tällaisten todennäköisyys on sitä suurempi, mitä paremmin Venäjä Ukrainassa pärjää. Uhkiin varautumisessa ja niiden realisoitumiseen vastaamisessa tarvitaan sekä hyvää harkintaa että päättäväisyyttä. Päätöstilanteet voivat olla hyvin paineisia.
EU:n yhteisten turvallisuusponnistusten lisääminen voi myös vaatia hankalia päätöksiä. Suomi on monien muiden maiden tapaan ollut haluton lisäämään nettomaksujaan ja lisäämään yhteistä päätöksentekoa monilla politiikka-alueilla. Näistä asioista on kyettävä tekemään järkeviä kompromisseja.
Tarvitaan myös kykyä pitää yllä toimivat bilateraalisuhteet Trumpin USA:han, vaikka tämä toimisikin Euroopan demokratioiden intressien ja arvojen vastaisesti. On kyettävä päättämään viisaasti, milloin kansallinen turvallisuusintressi on sellainen, että on tuettava liittolaista, vaikka tämä toimisi omista toiveista kovastikin poikkeavalla tavalla.
Lisäongelma: Suomen taloustilanne vaatii ristiriitoja aiheuttavia toimia
Suomi kohtaa vaikeutuvan turvallisuusympäristön valitettavan huonolla taloudellisella suorituskyvyllä. Talouskasvu on viimeiset 15 vuotta ollut EU:n huonoimpien maiden joukossa ja sen seurauksena julkinen talous on kasvavan velkaantumisen kierteessä. Suhdannetaantuman lievyydestä ja eräistä mm. vihreään siirtymään ja työperäiseen maahanmuuttoon liittyvistä positiivisista kehityspiirteistä huolimatta pidemmän ajan kasvunäkymä on heikko, eikä velkaantuminen pysähdy itsestään.
Kun tällaisissa oloissa on vielä tarve lisätä valtion panostuksia turvallisuuteen sekä Suomessa että kontribuutiona yhteisiin eurooppalaisiin ponnistuksiin, on tehtävä kansalaisten välittömien etujen kannalta ikäviä päätöksiä. Menoja on leikattava, verotusta kiristettävä, tehtävä kasvua tukevia muutoksia esimerkiksi työmarkkinoita sääntelevään lainsäädäntöön. Nämä aiheuttavat väistämättä ristiriitoja. Istuvan hallituksen tämän suuntaiset toimet ovat jo johtamassa lakkoaaltoon, jonka kaikkia seurauksia ei vielä pysty arvioimaan.
Olli Rehnin vahvuuksille käyttöä
Näköpiirissä oleva maailma asettaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajalle kovia vaatimuksia. Presidentillä tulee olla hyvä ymmärrys kansainvälisen politiikan voimavirroista ja kyky toimia kansainvälisessä yhteisössä. Tämä ei kuitenkaan riitä. Täytyy olla arvostelukykyä tehdä viisaita valintoja suuren epävarmuuden ja aikapaineen oloissa, kykyä punnita ristiriitaisia tietoja, kykyä erottaa isot ja pienet asiat, toiveet ja todellisuus, kykyä löytää realistisia, toteuttamiskelpoisia ratkaisuja. Tällainen arvostelukyky syntyy sekä henkilökohtaisista ominaisuuksista että kokemuksesta.
Olli Rehnillä on minusta erinomaiset ja uskoakseni ehdokkaista parhaat edellytykset toimia arvostelukyisesti vaikeissa päätöstilanteissa. Arvio perustuu ensi sijassa omaan kokemukseeni seuratessani hänen toimintaansa läheltä eurokriisissä. Päätelmäni saa vahvistusta siitä, mitä olen kuullut muiden kertovan Rehnin ja muiden ehdokkaina olevien henkilöiden toiminnasta; itse en ole muiden ehdokkaiden päätöksentekoa läheltä päässyt näkemään niin, että voisin tehdä suoria vertailuja.
On myös eduksi, että presidentti tuntee hyvin Euroopan unionin toimintaa ja jäsenmaiden ja niiden johtajien näkökulmia ja toimintatapoja, kun EU:n turvallisuuspoliittisen roolin täytyy kasvaa. EU-politiikka on toki hallituksen vastuulla, mutta siltä osin kuin unionin piirissä koskevat ratkaisuilla on vaikutusta Suomen turvallisuuteen, presidentillä on oikeus ja velvollisuuskin osallistua päätöksentekoon. Parhaimmillaan hänestä voi olla suuri apu hallitukselle Suomen kannalta hyvän eurooppalaisen yhteisymmärryksen hakemisessa. Olli Rehnin kokemus EU-päätöksenteosta ja jäsenmaiden intressien yhteensovittamisesta on ehdokkaista selvästi laajin.
Presidentti ei päätä sisäpolitiikasta. Presidentin tehtävänä on kuitenkin ”kaikin voimin edistää Suomen kansan menestystä”. Tämä tarkoittaa tuen antamista demokraattiselle päätöksenteolle, etenkin silloin kun se erilaisten ristiriitojen takia tökkii. Se tarkoittaa myös kansallisen yhtenäisyyden tukemista niin, että kansakunta kykenee toimimaan yhtenäisesti ulkoisia uhkia vastaan. Kun pahimmat ristiriidat yleensä liittyvät talouspolitiikkaan, ei ole huono asia, että presidentillä on hyvä ymmärrys talouden toiminnasta ja talouspolitiikasta. Kukaan tuskin kiistää sitä, että Olli Rehn on yhteistyöhön orientoitunut ratkaisuhakuinen poliitikko, ja ehkäpä enemmän kuin kukaan muu ehdokkaista. Ja epäilemättä hänen talouspolitiikkakokemuksensa on joukon syvin.
Mielipidemittausten valossa valinta tapahtuu käytännössä kolmen ehdokkaan välillä: Alexander Stubbin, Pekka Haaviston ja Olli Rehnin välillä. Gallupeissa yli 10 % kannatusta saanut Jussi Halla-aho on minun ja monen muunkin mielestä sopimaton toimimaan presidenttinä. Mielipidemittausten perusteella hänellä ei olekaan mahdollisuutta voittaa ketään toisella kierroksella; häntä ensimmäisellä kierroksella äänestävät jättävät vaikuttamasta siihen, kenestä presidentti voi toisella kierroksella tulla.
Stubb ja Haavisto täyttävät minusta hyvin presidentille asetettavat vaatimukset. Kummallakin on laajasti ulkopolitiikkaan liittyvää kokemusta. Uskonkin, että tulipa kumpi tahansa valituksi, hänellä on edellytykset tulla hyväksi presidentiksi, ja etenkin Stubbin voisi olettaa edustavan Suomea maailmalla erinomaisesti. Edellä toteamani perusteella Olli Rehnin vahvuudet ovat kuitenkin asioissa, jotka ovat lähivuosina kaikkein tärkeimpiä. Luotan hänen harkinta- ja arvostelukykyynsä eniten. Hän on mielestäni ehdokkaista paras presidentiksi siinä maailmassa, jossa joudumme elämään.
