Tutkimuslaitos Laboren mainion Talous- ja yhteiskunta -lehden tuoreimman numeron kannessa oli synkkä aivojen muotoinen pilvi Suomen kartan päällä ja otsikkona ”Murheellisten laulujen maa”. Numeron viesti on, että Suomessa synkistellään liikaa niin talouden kehitysnäkymiä kuin vähän muutenkin.
Kun itsekin olen kirjoittanut huolestuneeseen sävyyn Suomen taloudesta ja etenkin julkisen talouden näkymistä, on paikallaan pysähtyä miettimään, mikä on synkistelyä, mikä toiveajattelua ja mikä realismia.
Synkkien arvioiden lähtökohtana on Suomen kokonaistuotannon heikko kehitys 15 vuoden ajan globaalista finanssikriisistä lähtien. Tämä on johtanut julkisen talouden pysyvään suureen alijäämään ja julkisen velan nopeaan kasvuun. Tuotannon heikkous on ennen kaikkea tuottavuuden heikkoutta. Työllisyys on lisääntynyt sen sijaan varsin hyvin vuodesta 2016 lähtien.
Suomi on jäänyt selvästi jälkeen luontevimmista verrokeistamme, Ruotsista ja Tanskasta. Tämä koskee niin tuottavuutta ja tuotantoa asukasta kohden kuin julkisen talouden tilaakin. Julkisen velan osalta olemme muuttuneet Pohjoismaasta tyypilliseksi EU-maaksi, eikä velkasuhteen kasvulle näy loppua. Ilman julkisen talouden vakauttamista pohjoismaista hyvinvointimallia ei loputtomiin voi pitää yllä.
Optimismin elementit
T&Y:n johdantoartikkelissa Mika Maliranta toteaa, että tuottavuuden heikko taso johtuu ennen kaikkea korkean tuottavuuden tuotannon supistumisesta Nokia-shokin ja paperiteollisuuden heikentymisen vuoksi 2010-luvun alussa. Yritysten T&K-panostusten väheneminen aiheutuu yksinomaan Nokiasta. Vuosikymmenen puolivälistä lähtien yrityssektorissa on kuitenkin lisätty tutkimuspanostuksia ja pk-sektorin yritykset käyttävät rahaa t&k-toimintaan enemmän kuin vastaavat yritykset Ruotsissa ja Tanskassa. Työvoima liikkuu uusiin tehtäviin rivakasti. Yritysten digitaaliset valmiudet ovat kansainvälistä kärkeä. Malirannan päätelmä on, että nopean tuottavuuskasvun osaset ovat paikallaan. Ainoastaan tuottavuuden kohentumisprosessiin liittyvien viiveiden takia hyvät edellytykset eivät vielä ole realisoituneet parempana tuottavuuden ja tuotannon kehityksenä.
Oskari Onninen listaa laajemman joukon Suomen vahvuuksia. Suomalainen yhteiskunta on monessa suhteessa erinomaisen toimiva, kuten Onnisen siteeraamat Donny Darlingin ja Anu Partasen kirjat todistavat. Suomen vahvuudet koskevat poliittista vakautta, kansalaisten keskinäistä luottamusta, rikollisuuden vähäisyyttä, vähäistä suhteellista köyhyyttä ml. vähäistä asunnottomuutta, hyvää koulutusjärjestelmää jne. Onninen summaa, että vain poliittisen mielikuvituksen puute estää näkemästä vahvuuksiamme.
Juho Saari toteaa puolestaan, että suomalainen hyvinvointivaltio on kestänyt monet murrokset, 1990-luvun laman yhtä lailla kuin viimeisten 15 vuoden heikon kasvun periodin. Eri vaiheissa etuuksia ja jopa järjestelmien piirteitä on kyetty muokkaamaan niin, että hyvinvointivaltion perusideasta on pystytty pitämään kiinni talouden kantokyvyn heikosta kehityksestä huolimatta. Saari on luottavainen, että vastaavaa sopeutumiskykyä löytyy tulevaisuudessakin.
Jaakko Kiander katsoo, että Suomen talouskehitys on ollut koko 2000-lukua tarkasteltaessa parempaa kuin mihin vanhenevan väestön ja isojen shokkien oloissa olisi voinut olettaa päädyttävän. Julkinen talous on toki ajautunut kroonisesti alijäämäiseksi ja velkaisuudessa Suomi on muuttunut Pohjoismaasta tyypilliseksi Länsi-Euroopan maaksi. Julkisen sektorin nettovarallisuus, työeläkerahastot huomioon ottaen, on kuitenkin kasvanut, jopa suhteellisesti. Jo 1990-luvulla väestön ikääntymisen vuoksi ennakoitu julkisen talouden kriisi ei ole toteutunut.
Pessimisti siis pettyykin?
Kaikki edellä todetut positiiviset havainnot lähihistoriasta ovat totta. Positiivisten asioiden joukkoon voisi lisätä muitakin. Suomalaiset tulivat juuri seitsemäntenä vuonna peräkkäin todetuksi maailman onnellisimmaksi kansaksi.
Itsenäisyyden aikana koetut isot – Ruotsia ja Tanskaa paljon pahemmat – shokit eivät ole estäneet poikkeuksellista hyvinvoinnin kasvua. Yhteiskunnassa on ollut vuosikymmenten ajan selviytymiskykyä. Miksi se olisi kadonnut? Olemme esimerkiksi varautuneet monia muita maita paljon paremmin erilaisiin turvallisuusuhkiin.
Tuuliolosuhteet, vahva sähköverkko ja digitaalinen ja energiateknologinen osaaminen ovat etuja vihreässä siirtymässä. Pidemmällä aikajänteellä runsaat puhtaan veden varastot ja tila ovat myös vahvuuksia.
Einari Epätoivo on siis väärä profeetta?
Epäilemättä, mutta ehkei aivan 100%. Kaikki lupauksia antavat positiiviset seikat edustavat silmissäni enemmän potentiaaleja, mahdollisuuksia kuin lupausta automaattisesti paremmasta tulevaisuudesta. Paremman kehityksen tiellä on useita jarruja ja riskejä, joista yli ja ohi pääseminen vaatii pitkäjänteistä politiikkaa tuekseen. Tällaisen toteutuminen ei ole itsestään selvää, etenkään jos syntyy yleinen käsitys, että talouskehitys on jo kääntynyt pysyvämmin positiiviseksi.
Kasvun kiihtymisen hitaus
Vaikka BKT on kääntynyt lievään nousuun isojen negatiivisten shokkien vaikutusten mentyä läpi noin 2015 mennessä, tuottavuuden kasvu on ollut hidasta sen jälkeenkin. Työtuntia kohden lasketun BKT:n keskimääräinen vuosikasvu oli 0,6 % vuosien 2015 ja 2023 välillä. Tämä tuottavuuden kasvu toteutui lisäksi itse asiassa vuosina 2016 ja 2017 talouden toipuessa pahimmasta taantumasta. Vuodesta 2017 lähtien työtuntia kohden laskettu BKT ei kasvanut lainkaan vuoteen 2023 tultaessa.
Samana aikana Ruotsin BKT on kasvanut työtuntia kohden lähes prosentin vauhtia, Tanskassa 0,6 % ja hitaan tuottavuuskasvun Saksassakin 0,3 % vuotta kohden. Tuottavuuslautakunnan tuorein katsaus osoittaa, että sama suhteellinen heikkous vuodesta 2017 lähtien pätee kvalitatiivisesti myös ns. markkinatuotantoon, jossa mittausongelmat ovat pienempiä kuin BKT:n kohdalla.
Siis, vaikka useampi tuottavuutta tukeva asia on joko lähtökohtaisesti hyvällä tolalla tai jopa kääntynyt Malirannan toteamalla tavalla paremmaksi 2010-luvun alun shokkien jälkeen, koko talouden tuottavuutta nämä eivät ole riittäneet kohentamaan niin, että tuottavuuskuilu luontevimpiin verrokkeihin olisi kaventunut. Pikemminkin ero on kasvanut. Tuottavuuden aikaura 2017 jälkeen ei viittaa tilanteen pikaiseen muuttumiseen paremmaksi.
Heikkouden syyt tilapäisiä?
Tuottavuuden viime vuosien hitaan kasvun syitä ei täysin ymmärretä. Jotain kuitenkin tiedetään. Suomessa investoidaan verrokkeja, etenkin Ruotsia, vähemmän tuottavuuden paranemisen kannalta tärkeään pääomaan. Tällaisia pääomaeriä ovat koneet ja laitteet sekä ennen kaikkea ns. aineeton pääoma (Pohjola 2023 ja Huovari ja Maliranta 2023). Aineeton pääoma pitää sisällään tutkimus- ja kehityspanostukset, ohjelmistot ja tietokannat, muotoilupanostukset, toimintamallien, alustojen kehittämisen, markkinatutkimuksen jne.
Lisäksi pääomapanoksen sekä työpanoksen arvioitujen vaikutusten jälkeen jäljelle jäävä tuottavuuden muutos eli ns. kokonaistuottavuus näyttäisi kehittyneen heikommin Suomessa kuin verrokkimaissa. Tämä tekijä pitää sisällään sekä voimavarojen uudelleen kohdentumisesta tulevat hyödyt että sellaiset osaamiseen ja pääoman laatuun liittyvät tekijät, jotka eivät mittauksissa tule huomioon otetuiksi. Sekä aineettomien investointien vähäisyys että kokonaistuottavuuden hidas kasvu johtavat innovaatioiden, ts. uusien tuotteiden ja tuotantotapojen hitaaseen syntymiseen ja käyttöön tuloon.
Mistä pulmat voisivat johtua ja ovatko syyt vain tilapäisiä vai pysyvämpiä?
Ei liene mitään erityistä syytä olettaa, että Suomessa olisi yrittäjyyttä tai yritysten johtamiskykyä tehokkaan tuotannon synnyttämiseksi vähemmän kuin verrokkimaissa. On jopa näyttöä siitä, että johtamiskäytännöt ovat kansainvälisesti korkeatasoisia.
Innovaatioiden kannalta keskeinen yritysten tutkimus- ja kehitystoiminta on viime vuosien hienoisesta kasvusta huolimatta yhä pienempää kuin ennen Nokia-romahdusta ja myös suhteessa talouden kokoon vähäisempää kuin verrokeissa. Olettaen, että intoa on, selityksen täytynee liittyä jollakin tavoin keskeisiin resursseihin, jotka kehitystyössä ovat osaavat ihmiset ja rahoitus.
Kehitystyössä kuten myös tuotantovaiheessa tarvittavasta osaavasta työvoimasta on jo vuosien ajan ollut pulaa. Anekdoottitietojen ohella tätä päätelmää tukee avointen työpaikkojen historiallisesti suuri määrä viime vuosina ja OECD-vertailu, jonka mukaan saatavuuspulmat keskittyvät Suomessa poikkeuksellisen paljon koulutetuimpaan työvoimaan. Kysymys ei työvoiman saatavuuden osalta myöskään ole vain akuutista pulasta. Tärkeitä ovat myös tulevaisuutta koskevat odotukset. Jos osaavasta työvoimasta on tulevaisuudessakin pulaa, yritykset ja sijoittajat etsivät mieluummin muita maita toiminnan kehittämisen paikaksi.
Viimeisten kolmen vuoden aikana nopeasti lisääntynyt työ- ja opiskeluperäinen maahanmuutto on ollut markkinareaktio osaamiskapeikkoihin ja epäilemättä helpottanut niitä. Parhaista voimista on kuitenkin kova kilpailu maiden välillä ja istuvan hallituksen maahanmuuttopolitiikka saattaa vaikeuttaa tässä kilpailussa menestymistä. On epäselvää, kuinka pitkälle Suomen kyky houkutella ja integroida ulkomaista työvoimaa kantaa.
Julkisen tutkimusrahoituksen sovittu lisäys 1,2 prosenttiin BKT:sta kuluvan vuosikymmenen aikana lisää perustutkimusta ja tutkijakoulutettujen henkilöiden määrää. Tämän pitäisi ajan mittaan parantaa suomalaisten kykyä kehittää uusia tuotteita ja toimintatapoja myös yrityksissä. Tämä vaikutus on kuitenkin hyvin hidas.
Paljon ongelmallisempi on väestön koulutustason kehitys. Nuorten ikäluokkien koulutustaso on jämähtänyt, korkeakoulutettujen osuudella mitattuna 40 % tasolle, kun se verrokkimaissa on noussut selvästi korkeammaksi. Koulutus- ja osaamistason pidemmän ajan paranemista vaikeuttaa lisäksi se, että peruskoulun oppimistulokset ovat heikentyneet.
Vielä pidemmän ajan kysymys on syntyvyys. Muiden maiden tapaan kokonaishedelmällisyys on laskenut yhä kauemmaksi väestön uusiutumistasolta. Suomessa lasku on kuitenkin ollut jyrkintä ja taso matalin Pohjoismaiden joukossa. Työikäisen väestön säilyminen ennallaan kasvusta puhumattakaan on yksin nettomaahanmuuton varassa.
Kaiken kaikkiaan tuntuu varsin uskottavalta, että osaavan työvoiman puute on ainakin osaselitys tuotannon ja myös tuottavuuden hitaalle kasvulle. Maahanmuutto ja julkisen tutkimusrahoituksen lisäys helpottavat ongelmaa, mutta on epäselvää, kuinka paljon.
T&K:n kuten muidenkin aineettomien investointien rahoittamista haittaa se, että näissä ei synny vakuudeksi kelpaavaa omaisuutta. Tämän vuoksi sinänsä runsaasti saatavilla oleva luottorahoitus ei yksin auta. Tarvitaan oman pääoman ehtoista rahoitusta. Tämä ei uusilla yrityksillä voi perustua kassavirtaan, vaan tarvitaan sijoittajia. Riskien hallitsemiseksi ainakin osalla sijoittajia tulisi lisäksi olla ymmärrystä kehitettävästä teknologiasta ja liiketoiminnasta. Suomessa ei välttämättä ole tällaista osaavaa pääomaa samassa mitassa kuin esimerkiksi Ruotsissa.
Riskipääomarahoituksen voi olettaa ainakin jonkin verran kohentuneen viime vuosien aikana. Ns. venture capital -investointeja on tehty viime vuosina varsin paljon, suhteessa BKT:hen jopa enemmän kuin Ruotsissa. Julkisen tutkimusrahoituksen lisäys Business Finlandin kautta ja myös T&K-verovähennys helpottavat lisäksi alkuvaiheen kehitystyön rahoitusta yrityksissä.
Näiden trendien jatkuminen tavalla, joka mahdollistaisi tuottavuutta parantavan innovatiivisen tuotannon nopean laajentumisen, ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Kilpailu riskirahoituksesta on niin Euroopassa kuin globaalistikin kova. Suomen kilpailukykyä heikentää innovaatioekosysteemien absoluuttinen pienuus. Potentiaalia omaavat hankkeet törmäävät tällaisessa ympäristössä helpommin resurssirajoituksiin kuin isommissa keskittymissä.
Vastaavanlainen ongelma koskee myös työn tuottavuuden kannalta hyödyllisiä pääomavaltaisia investointeja päästöttömään energiaan ja sen varassa tapahtuvaan teolliseen tuotantoon. Tuulivoimalla tuotettuun vihreään vetyyn ja sen avulla tapahtuvaan terästuotantoon liittyy paljon toiveita. Toistaiseksi ne eivät ole konkretisoituneet. Pohjois-Ruotsi näyttää olevan Suomea selvästi edellä tällaisen tuotannon syntymisessä. Osasyy voi olla varmempi päästöttömän energian saanti runsaan vesivoiman ansiosta. Mutta myös riskipääoman parempi saatavuus on mahdollinen ja jopa uskottava selitys.
Yhdysvaltain ja suurten EU-maiden voimakkaasti lisääntyneet yritystuet erilaisille puhdasta ja digitaalista siirtymää koskeville investoinneille heikentävät Suomen kaltaisten pienten maiden kykyä kilpailla investoinneista. Tämä rajoite on ankarampi Suomelle kuin esimerkiksi Ruotsille tai Tanskalle, joiden julkisen talouden liikkumavara on Suomea suurempi.
Tuottavuuden selvään paranemiseen johtavaa investointiaaltoa ei vielä ole näkyvissä. Hitaan myönteisen kehityksen ongelma on, että se ei riitä Suomen suhteellisen aseman säilyttämiseen silloin, kun korkean tuottavuuden tuotanto laajenee nopeammin verrokkimaissa ja ekosysteemien koko ja polkuriippuvuus ovat tärkeitä tekijöitä.
Ulkoiset olosuhteet kaukana ideaaleista
Tuottavuuden parantaminen edellyttää pitkäjänteistä kehittämistä ja tähän liittyviä aineellisia ja aineettomia investointeja. Markkinoiden nopea kasvu ja toimintaympäristön vakaus rohkaisevat investointeja. Hidas kasvu ja suuri epävarmuus ovat puolestaan myrkkyä.
Näkymät eivät tältä osin ole kovin hyviä, vaikka Venäjän Ukrainan hyökkäyksen aiheuttama energiakriisi ja inflaatiohyppäys eivät näytäkään johtaneen syvään taantumaan Euroopassa. Maailmantalous on jakautumassa blokkeihin, joiden välinen vaihdanta pikemminkin vähenee kuin kasvaa. Tämä heikentää globaalia tuottavuuden ja BKT:n kasvua.
Suomen kannalta on lisäksi ongelmallista, että vientimarkkinana tärkeän Saksan talousnäkymät ovat varsin heikot. Saksa on menettänyt oikeastaan kaikki 2000-luvun alun vahvan kasvun tukipilarit: Venäjältä saatavan halvan energian, Kiinan markkinoiden nopean kasvun, Keski- ja Itä-Euroopan avautumisen tuomat kertaluonteiset mahdollisuudet tarjontaketjujen tehostamiseen sekä polttomoottoriautoihin liittyvän teknisen osaamisen tuomat kilpailuedut.
Merkityksetöntä ei myöskään ole Suomen talousmaantieteellisen aseman heikentyminen, kun vaihdannan mahdollisuudet lähellä sijaitsevan, resursseiltaan hyvin erilaisen Venäjän kanssa ovat ehtyneet todennäköisesti pitkäksi aikaa. Suomi on aikaisempaa enemmän logistinen pussinperä.
Geopoliittiset riskit ovat lisäksi selvästi kasvaneet verrattuna vuosituhannen alun tilanteeseen. Suomen kannalta erityinen ja useimpia muita EU-maita suurempi ongelma on, että riskien tärkein lähde Euroopassa, Venäjä, on Suomen rajanaapuri.
Ei ole selvää, mitä investointeja harkitsevat yritykset ja sijoittajat olettavat tulevaisuudesta ja siihen liittyvistä riskeistä eri maissa. Osakekurssien kehityksen perusteella olemassa olevien suomalaisyritysten näkymiä ei joka tapauksessa pidetä erityisen hyvinä verrattuna Eurooppaan yleensä eikä etenkään Yhdysvaltoihin.
Miten siis olisi järkevää asennoitua?
Alussa todetut Suomen tilannetta ja kehitystä koskevat positiiviset asiat ovat tosia. En kuitenkaan pysty näkemään, että ne johtaisivat lähivuosina Suomen talouskasvun olennaiseen nopeutumiseen ja että tämän avulla myös julkisen talouden velkaantumiskehitys pysähtyisi.
Pidemmällä aikajänteellä onnistumisen mahdollisuudet ovat paremmat, mutta eivät silloinkaan toteudu automaattisesti. Tuottavuuskasvun nopeutumisen itujen tulee pystyä vahvistumaan vuodesta toiseen. Kasvun olennainen edellytys on osaavan työvoiman saatavuusnäkymän paraneminen pysyvällä tavalla. Tämä edellyttää mm. työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton vakiintumista vähintäänkin parin viime vuoden tasolle ja koulutustason nousua. Investointiympäristön tulee muutenkin parantua ja pysyä vakaana. Yksi tekijä tässä on luottamus kustannuskilpailukyvyn säilymiseen ja työmarkkinoiden joustavaan toimintaan erilaisten shokkien kohdatessa.
Kasvun epävarmaa nopeutumista odotettaessa julkisen talouden tasapainoa on välttämätöntä parantaa suorilla sopeutustoimilla. Näiden ei kuitenkaan tulisi heikentää pidemmän ajan talouskehityksen edellytyksiä. Päin vastoin, julkisilla menoilla ja verotuksella tulisi kyetä tukemaan pitkän ajan kasvun edellytyksiä. Tämä tarkoittaa menojen voimakasta priorisointia, ts. monien menojen leikkaamista ja myös verotuksen valikoitua kiristämistä. Niukkuuden jakoa olisi lisäksi pystyttävä jatkamaan vuosien ajan. Asetelmaa vaikeuttaa se, että turvallisuustilanteen vuoksi puolustukseen on panostettava aikaisempaa enemmän, mikä tietysti on muusta pois.
Politiikka, joka mahdollistaa talouskasvun kestävän nopeutumisen, ei paranna ihmisten hyvinvointia välittömästi vaan pikemminkin merkitsee monille vyön kiristämistä lähivuosina. Tämä ei ole suosittua. Tästä syystä optimismi on vaarallista, jos se johtaa ajattelemaan, että politiikassa ei tarvitse tehdä lyhyellä aikavälillä kirpaisevia päätöksiä. Optimismi mahdollisuuksien olemassaolon tunnistamisen mielessä on sen sijaan perusteltua ja itse asiassa hyvin suotavaa tarpeellisten toimien synnyttämiseksi.
En siis ajattele, että suomalaisilta väistämättä ”hukkuvat elämän valttikortit ja kiinni pysyvät taivahan portit”. Mutta ilman sitkeää työtä emme pohjoismaisen kansankodin porttien sisällä pysy, ja pelkkään onneen luottamalla valtit kyllä hihasta ja takataskusta tippuvat.