Euroopan unionin uusi parlamentti on aloittanut työnsä ja meneillään on komission kokoaminen ja sen ohjelman laatiminen. On useita syitä, joiden vuoksi Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden pitäisi pystyä voimakkaaseen yhdensuuntaiseen toimintaan. Samanaikaisesti tällaisen yhteisen ponnistuksen poliittiset edellytykset ovat aikaisempaa huonommat. Mahdollisen taitaminen on poikkeuksellisen vaativaa ja epäonnistumisen hinta suuri. Venäjän jäädytettyjä varoja vakuutena hyödyntävä EU:n yhteisvelka Ukrainan tuen rahoittamiseksi olisi tärkeä osa ratkaisua.
Uhkien kolmiyhteys: talous, turvallisuus, demokratia
Euroopan kasvunäkymät ovat heikot. Tämä johtuu yhtäältä demografiasta mutta vielä enemmän tuottavuudesta. Euroopan kyky innovoida ja skaalata innovaatioita on jäänyt auttamatta jälkeen Yhdysvalloista ja monelta osin myös Kiinasta. Talouden riippuvuus Euroopan ulkopuolisista raaka-aineista ja markkinoista tekee sen haavoittuvaksi poliittiselle kiristykselle. Heikko talouskasvu on johtanut julkisten talouksien velkaantumiseen, kun julkisen sektorin vastuita ei ole kyetty sopeuttamaan talouden suorituskykyyn. Julkisen talouden ahtaus tekee turvallisuuteen panostamisen vaikeaksi ja ruokkii tyytymättömyyttä ja populismia.
Autoritaarisesta totalitaariseksi muuntuva Venäjä on välitön turvallisuusuhka sen länsi- ja eteläpuolella sijaitseville maille, joiden demokratia ja taloudellinen menestys ovat vaarallisia esimerkkejä Venäjän vallanpitäjille. Ukraina pyritään tuhoamaan sodalla. Läntisempiä maita horjuttamaan hybridioperaatioilla, joilla pyritään nakertamaan luottamusta demokratiaan. Menestys Ukrainassa legitimoi Putinin valtaa ja rohkaisee painostuksen lisäämiseen muualla.
Luottamus demokratian kykyyn ratkaista yhteiskunnan ongelmia on heikentynyt. Unkarissa Orban rikkoo räikeästi demokratian periaatteita. Puola on ollut samalla tiellä, vaikka juuri nyt tilanne onkin parempi. Monessa muussakin maassa demokraattisiin toimintatapoihin kyseenalaisesti suhtautuvat poliittiset voimat ovat vahvistuneet. Unkarissa, Saksassa, Ranskassa ja Itävallassa tällaiset voimat tukevat enemmän tai vähemmän avoimesti Putinia.[1]
Trump nostaa uhat uudelle tasolle
Viime viikkojen tapahtumien jälkeen on yhä todennäköisempää, että USA:n seuraava presidentti on Donald Trump. On samalla ilmeistä, että hänen toinen kautensa muuttaa Yhdysvaltoja ja maailmaa enemmän kuin ensimmäinen. Trump ja hänen tukijansa ovat aivan eri tavalla valmistautuneet. Hallinto valittaneen jokseenkin varmasti lojaalisuuden perusteella, jolloin ”aikuisia” avainpaikoille tuskin tulee. Varapresidenttivalinta vahvistaa poliittisen linjan asettumisen ”Full MAGA” -asentoon. Lähes kaikki Trumpin keskeiset politiikkalinjaukset ovat Euroopan ja täällä tärkeinä pidettyjen arvojen kannalta ongelmallisia.
Talouspolitiikassa Trump tulee todennäköisesti turvautumaan koviin kaupan rajoituksiin etenkin suhteessa Kiinaan mutta muutenkin. Eurooppalainen tuotanto tulee kohtaamaan nykyistä kovempia kaupan esteitä ja Eurooppaa vaaditaan osallistumaan Kiinaa vastaan suuntautuviin toimiin. Liittovaltion alijäämiä tuskin veronalennuksia lupaava Trump saa kuriin samalla kun keskuspankin itsenäisyys joutuu koetteelle. Kumpikaan ei lupaa hyvää globaalin rahoitusjärjestelmän vakaudelle. Trumpin hallinto tuskin myöskään on valmis vahvoihin ilmastotoimiin, vaan todennäköisemmin niitä peruuttaa.
Trump ja hänen läheisimmät tukijansa ml. varapresidenttiehdokas Vance ovat varsin suoraan kertoneet, että USA tulee lopettamaan Ukrainan tukemisen pyrkien painostamaan sen Venäjää tyydyttävään rauhaan. Trump on myös suorasanaisesti kyseenlaistanut Naton 5. artiklan mukaiset turvatakuut maille, joiden puolustusmenot eivät ole riittävän korkeat. Edes USA:n vetäytymistä Natosta ei voi sulkea pois.
Trump kaveeraa autoritaaristen johtajien kanssa. Trumpin USA ei tule olemaan samalla tavalla demokratioiden tuki kuin mihin 2. maailmansodan jälkeen on totuttu. Pahoin jakautuneena ja MAGA-republikaanien hyökätessä demokratian keskeisiä instituutioita vastaan jopa USA:n oman poliittisen järjestelmän vakaus on kyseenalainen.
Tarvitaan vahva yhtenäinen Eurooppa
Tällaisessa asetelmassa tarvittaisiin Euroopan unionia, joka kykenee vahvistamaan talouden kasvukykyä, panostamaan Ukrainan taloudelliseen ja sotilaalliseen tukeen nykytasoa selvästi enemmän, vahvistamaan omaa puolustustaan, tukemaan lähialueiden vakautta sekä vähentämään demokratian vastaisten voimien houkuttelevuutta.
Kyse on yhtäältä sääntelyn muokkaamisesta, mm. sisämarkkinoiden ja etenkin pääomamarkkinoiden toimivuuden parantamiseksi. Tehokas toiminta vaatii kuitenkin myös selvästi suurempaa yhteistä rahankäyttöä monella tavalla: TKI-toiminnan tukeen, Ukrainan tukemiseen, aseiden kehittämiseen, rajat ylittävien energia- ja kommunikaatioverkojen parantamiseen, lähialueiden taloudelliseen tukeen jne. Vastaavia säästöjä tuskin on saatavissa budjetin suurimmista menoeristä, koheesio- ja maatalouspolitiikasta.
Yhteisten voimavarojen lisäys pitäisi lisäksi toteuttaa tilanteessa, jossa jäsenvaltioiden kansallista rahakäyttöä on tarpeen lisätä puolustukseen ja talouden kasvukyvyn sekä vihreän siirtymän tukemiseen ja monien maiden julkinen talous on lähtötilanteessa selvästi alijäämäinen ja velkataso korkea.
Epärealistinen vastaus: liittovaltio
Vahvan yhtenäisen politiikan toteuttamiseksi harppaus liittovaltiomaiseen Euroopan unioniin olisi ilmeisellä tavalla tehokas ratkaisu. Iso yhteinen budjetti, verotusoikeus, yhteisen velan mahdollisuus sekä selkeä päätöksentekomekanismi mahdollistaisivat suuret panostukset painopisteisiin ja nopean päätöksenteon.
Yhtä lailla on kuitenkin selvää, ettei tällaiselle integraatiohypylle ole tarpeellista poliittista tukea. Sitä ei ole ollut tähänkään saakka ja kansallismielisten poliittisten voimien vahvistuminen useissa Euroopan maissa tekee radikaalin poliittisen yhdentymisen entistäkin epärealistisemmaksi vaihtoehdoksi. Myös siinä tapauksessa, että selvästi syvemmälle integraatiolle olisi tukea, sen toteuttaminen perussopimusmuutoksineen veisi vuosia aikaa eikä auttaisi lähivuosien päätöstarpeissa.
Huono vastaus: nationalistinen nostalgia
Toisaalta on aikaisempaakin selvempää, ettei voimistuneilla ahdasta kansallista etua korostavilla populistisilla liikkeillä ole tarjottavana ratkaisuja, jotka auttaisivat Eurooppaa selviämään taloutta ja turvallisuutta koskevista uhista. Geopoliittisten blokkien kilpailussa yksittäisten, suurtenkin Euroopan maiden mahdollisuudet toimia tehokkaasti on heikko.
Maahanmuuton jyrkkä vastustaminen ja kielteinen suhtautuminen yhteisiin jäsenvaltioiden toimintaa rajoittaviin pelisääntöihin sekä lähes kaikkeen yhteiseen rahankäyttöön eivät palvele Euroopan talouden vahvistamista. Kansallisessa talouspolitiikassa populistit usein myös vastustavat sellaisia uudistuksia, esimerkiksi eläkejärjestelmässä, työmarkkinoiden pelisäännöissä tai vaikkapa polttoaineiden verotuksessa, joilla voidaan vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä ja liikkumavaraa uusien tarpeiden rahoittamiseksi.
Rämpiminen jää vaihtoehdoksi
Onkin jokseenkin selvää, että Euroopan on kyettävä vastaamaan voimistuviin uhkiin likimain nykyisen päätöksentekorakenteen puitteissa. Yhteisesti kohdennettavat voimavarat eivät liioin voi kasvaa ihan eri tasolle nykyisestä 1 prosentista jäsenmaiden BKT:sta, vaikka jonkinasteinen lisäys lieneekin parhaimmillaan mahdollista.
Kysymys kuuluu, kuinka pitkälle näin voidaan päästä. Onko Eurooppa heikon toimintakyvyn takia tuomittu taloudelliseen heikkouteen, hyväksymään Venäjän vaikutusvalta keskisessä Euroopassa ja tekemään pahoin omien arvojen kanssa ristiriidassa olevia kompromisseja Venäjän ja muiden autoritaaristen toimijoiden kanssa? Mitä suurimmassa määrin avoin kysymys.
Lähihistoriassa puolittaisilla toimilla on kyetty rämpimään eteenpäin itse asiassa varsin kohtuullisesti. EU-maat ovat heikosta kasvusta huolimatta saaneet hiukan kiinni Yhdysvaltoja asukasta kohden lasketussa BKT:ssa viimeisten 20 vuoden aikana. Globaalia finanssikriisiä seurannut eurokriisi ei johtanut euroalueen tai unionin hajoamiseen, kuten monet ennustivat. Koronapandemiasta selvittiin ylimääräisellä kuolleisuudella mitaten paremmin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Euroopan maat ovat myös reagoineet paljon yhtenäisemmin ja voimakkaammin Venäjän Ukraina-aggressioon ja sitä seuranneeseen energiakriisiin kuin monet kriisin puhjetessa arvioivat.
Ongelma kuitenkin on, ettei olemassa olevan tasoinen politiikka riitä. Alussa todetut uhat vaativat enemmän. Huomion on tämän vuoksi pakko kohdistua siihen, miten karkeasti nykyisissä puitteissa voidaan selvitä. Tämä tarkoittaa asioiden vahvaa priorisointia.
Turvallisuus ja Ukrainan tuki prioriteetti
Minun silmissäni Euroopan turvallisuuden ja samalla demokraattisen, eurooppalaisia arvoja kunnioittavan menon turvaaminen on kaikkein tärkeintä ja myös kiireellisimmin toimintaa vaativa asia. Tämä edellyttää, että Ukraina voittaa ja Venäjä häviää aloittamansa laittoman sodan. Tällainen tulos diskreditoi hyökkäyssodan, Venäjän nykyiset vallanpitäjät ja näiden autoritaariset ”ymmärtäjät” lännessä ja muualla maailmassa. Venäjän kyky ja ehkä jopa halu laajempaan aggressioon poistuisi pitkäksi aikaa. Venäjän voitto sen sijaan merkitsisi ukrainalaisten alistamisen lisäksi pitkaikaista epävakautta ja epädemokraattisten voimien rohkaistumista lännessä ja olisi myös huono pohja talouden vahvistumiselle.
Venäjän häviö Ukrainassa ei ole mahdoton, vaikka Putinilla ei ole mitään rajaa tapattaa kansalaisiaan. Venäjän resurssit ovat pienet länteen verrattuna. Venäjän talous on enintään 1/5 yksin EU-maiden BKT:sta, ostovoimakorjaus huomioon ottaenkin. Se ei kykene tuottamaan esim. panssarivaunuja kulutusta vastaavasti ja on modernien aseiden tuotannossa riippuvainen Kiinasta ja kiertoteitse lännestä saatavasta teknologiasta. Pidemmän päälle, 5-10 vuoden aikajänteellä, Venäjä on väistämättä taloudellisesti taantuva maa. Huonon demografian ohella taloutta painaa yhä enemmän teknologinen jälkeenjääminen ja tärkeimpien vientituotteiden (hiilivedyt eri muodoissaan) arvon alentuminen globaalin vihreän siirtymän myötä.
Ukrainan voitto vaatii kuitenkin vähintään nykyisen tasoisen taloudellisen ja sotilaallisen tuen jatkumista ja mieluummin sen kasvua useiden vuosien ajan. Tämä on kova vaatimus Euroopalle, etenkin jos ja kun Euroopan on otettava kannettavaksi USA:n tähän saakka toteutunut osuus.
Kielin instituutin laskelmien mukaan Ukrainan saamat tukilupaukset ovat huhtikuuhun 2024 saakka olleet yhteensä 287 miljardia euroa. Tästä vajaat 200 miljardia on jo kohdennettu, ts. toimitettu tai toimitus tapahtuu lähiaikoina täsmällisten päätösten perusteella. Tämä on noin 90 miljardia vuotta kohden. Niinpä toimittamattomat sitoumukset riittävät toteutuneen tukitason ylläpitämiseen runsaaksi vuodeksi.
EU:n kohdennettu tuki on ollut vuotta kohden 40 mrd. euroa (instituutiot 23 ja jäsenvaltiot 16) ja USA:n 34 mrd. Jos EU:n pitää ottaa USA:n osuus kannettavakseen, vuotuisen kohdennuksen tulee lähes kaksinkertaistua 75 miljardiin euroon toteutuneen tukitason ylläpitämiseksi. Tämä on 10 miljardia enemmän kuin EU:n kohdentamattomat tukisitoumukset tällä hetkellä. Siten tehtyjen päätösten nojalla tukitasoa kyettäisiin pitämään yllä alle vuoden.
Yhteisvelka hyvä ratkaisu tässä
Ukrainan tukeminen 75 miljardilla eurolla vuosittain ei periaatteessa ole tavaton ponnistus EU-maille. Se on alle prosentti EU-maiden yhteenlasketuista julkisista menoista ja alle ½ prosenttia BKT:sta. Käytännössä varojen löytäminen tämänkin mittakaavan tukeen on kuitenkin poliittisesti hyvin vaikeaa. Erityisen hankalaa se on EU:n kautta toteutettavan tuen osalta, kun EU:n vuotuinen budjetti on 160 miljardin euron suuruusluokkaa. Tämä vaikeus onkin johtanut siihen, että osa yhteisestä EU-tason tuesta on kanavoitu varsinaisen budjetin ulkopuolella ja rahoitettu yhteisvelalla.
En pysty näkemään muuta mahdollisuutta riittävän Ukraina-tuen toteuttamiseen kuin, että EU ottaa yhteistä velkaa useiden vuosien tuen rahoittamiseen. 200 miljardia euroa olisi hyvä lähtökohta mittakaavan määrittämiseen. Se riittäisi karkeasti EU:n ja USA:n yhteenlasketun toteutuneen vuotuisen tuen rahoittamiseen kolmeksi vuodeksi, joka on varsin pitkä aika Venäjälle pitää yllä nykyistä sodan intensiteettiä ja yhdessä jo päätetyn tuen kanssa lähes USA:n presidentin toimikauden mittainen.
200 miljardia on hyvä määrä myös sen takia, että se vastaa Venäjän EU-alueella olevien jäädytettyjen valuuttavarantojen yhteissummaa, 210 mrd. euroa. Tätä pääomaa voidaan käyttää Ukrainalle myönnettävien avustuslainojen vakuutena muistuttaen tapaa, jolla EU ja G7-maat ovat jo päättäneet näiden varojen tuoton käyttämisestä Ukrainan tuen rahoitukseen. Vakuusjärjestely on toki vain juridinen silmänkääntötemppu Venäjän varojen konfiskoimiseksi; oletusarvohan on, ettei Ukraina tukivelkaa koskaan maksaisi, vaan se katettaisiin vakuutena olevista varoista. Järjestely on kuitenkin arvostettujen juristien mukaan sovitettavissa yhteen kansainvälisen oikeuden kanssa. Ongelmaton konfiskointi ei toki ole ajatellen Euroopan luotettavuutta sijoituskohteena. Mutta verrattuna tekemättömyyden vaihtoehtoon tähän liittyvät riskit ovat siedettävät.
Taloudellisessa mielessä olennaista on, että tämän vakuusjärjestelyn ansiosta EU-maille ei aiheudu lopullista taakkaa velalla rahoitetusta tuesta. Tällainen yhteisvelka poikkeaa siten olennaisesti esimerkiksi elpymisrahaston (NGEU) rahoitukseen hankitusta yhteisvelasta. Eurooppalaisen yhteisvelan käytölle Ukrainan puolustussodan mahdollistamiseksi on muutenkin paremmat perusteet kuin esimerkiksi ilmastotoimien vastaavalla rahoitukselle.[2]
Jos jäsenmaat olisivat halukkaita käyttämään yhteisvelkaratkaisua taakan välttämisen ohella sen ajallisen kohdentumisen lykkäämiseen, velkaa voisi ottaa jäädytettyjen varojen pääoma-arvoa enemmän. Tämä mahdollistaisi luonnollisesti suuremman tuen ja lisäisi Ukrainan menestyksen todennäköisyyttä.
Ukrainan tuen velkarahoitus auttaa muutenkin
Ukrainan lähivuosien tuen rahoittaminen edellä kuvatulla järjestelyllä helpottaa merkittävästi muiden tarpeellisten EU-tason toimien rahoittamista ja samalla myös kansallisia budjettipaineita. Mm. yhteisiä panostuksia TKI-toimintaan ja tärkeisiin investointeihin voidaan lisätä olennaisesti kokonaisuuden kannalta verraten pienellä rahoituksen lisäyksellä. Vuonna 2022 TKI-toimintaan käytettiin NGEU-rahoitus mukaan lukien 15 miljardia ja strategisiin investointeihin 6 miljardia euroa.
Yhteisvelan välityksellä tapahtuva Venäjän varojen konfiskointi Ukrainan tukemista varten helpottaa luonnollisesti myös kansallista päätöksentekoa niissä maissa, jotka eivät koe (kaiken jälkeenkään) Venäjän pysäyttämistä yhtä välttämättömäksi kuin Suomi tai Baltian maat. Samoin se hälventää mm. Saksassa esiintyviä pelkoja muiden maiden vapaamatkustajuudesta.
Tärkeä hyöty kansallisten budjettien liikkumavaran kasvusta (verrattuna tilanteeseen, että Ukrainan lisätuki pitäisi rahoittaa omilla suorilla tuilla tai EU-budjettikontribuutioilla) on parempi mahdollisuus lisätä kansallisia puolustusmenoja. Tällä on ennalta ehkäisevä vaikutus Venäjän toimiin.
Erityinen hyöty järjestelystä syntyy suhteessa Yhdysvaltoihin. Velkarahoitus mahdollistaa uskottavan sitoutumisen siihen, että Eurooppa kantaa jatkossa valtaosan taakasta tukea Ukrainaa. Tämä heikentää olennaisesti Trumpin ja MAGA-republikaanien argumenttia siitä, että Eurooppa maksattaa amerikkalaisilla turvallisuudestaan. Samaa palvelee järjestelyn mahdollistamat suuremmat panostukset kansalliseen puolustukseen. Kun vielä eurooppalaisella rahoituksella todennäköisesti hankitaan osittain aseita Yhdysvalloista, ratkaisun voisi olettaa tukevan USA:n sitoutumista Euroopan puolustukseen siltä osin kuin se on välttämätöntä tai ainakin hyvin tärkeää (ydinasesateenvarjo, sotilasteknologian ja tiedustelutietojen jako).
Nyt aika ottaa uusi askel
Venäjän varojen hyödyntäminen on ollut esillä jo jonkin ja aikaa, ja korkotuottojahan hyödynnetäänkin jo Ukrainan tukemiseksi. Koko pääoman hyödyntämiselle on nyt kuitenkin aikaisempaa suurempi tarve, ennen kaikkea USA:n näköpiirissä olevan politiikkamuutoksen takia. Euroopalla on kiire toimia ennen USA:n presidentinvaaleja. Samalla komission muodostaminen ja sen ohjelman rakentaminen lähikuukausina on luonteva ajankohta määrittää EU:n lähivuosien politiikan keskeiset linjaukset.
Suomi on suhtautunut lähtökohtaisesti myönteisesti Venäjän varojen hyödyntämiseen. En tiedä, kuinka aloitteellinen hallitus on ollut asiassa EU:n ja muiden maiden suuntaan. Nyt kuitenkin olisi hyvä olla, ellei niin ole jo tehty.
Suomella voisi ajatella olevan varsin hyvä uskottavuus asian edistämisessä. Suomihan on itse tukenut vahvasti Ukrainaa ja lisännyt omia puolustusmenojaan. Toisaalta Suomi on suhtautunut hyvin kriittisesti yhteisvelkaan. Ehdotus, joka sisältää Suomen aiempien positioiden kannalta vastenmielisen elementin, vahvistaisi ehdotuksen painoarvoa.
Ukrainan tukea koskeva ehdotus olisi luontevaa liittää kokonaisuuteen, jossa samalla hahmotellaan, miten EU-budjettia käytetään tehokkaimmin kasvun ja muiden tavoitteiden edistämiseen. Samoin kokonaisuuteen liittyy luontevalla tavalla yhteistyön lisääminen Britannian kanssa, joka hallitusvaihdoksen myötä suhtautuu järkevämmin EU:hun ja on vahva Ukrainan tukija.
[1] Komission puheenjohtajaksi uudelleen valittu Ursula von der Leyenin puhe Euroopan parlamentille sisältää kaunopuheisesti samat EU:n isot kysymykset taloudesta, turvallisuudesta ja demokratiasta. Täsmällistä johtopäätöstä Ukrainan tuen toteuttamisesta hän ei kuitenkaan esitä.
[2] Ukraina-tuessa on kyse mitä todennäköisimmin muutaman vuoden suuresta panostuksesta puolustussodan rahoittamiseksi. Ilmastopolitiikassa on taas kyse usean vuosikymmenen ajalle sijoittuvista toimista, joita on luontevampaa rahoittaa pitkälti juoksevilla tuloilla niin, ettei maksutaakka jää kokonaan tuleville polville. Euroopan toimet tai toimettomuus ovat lisäksi ratkaisevia Ukrainan sodan lopputuloksen kannalta. Sama ei päde ilmastonmuutokseen. Euroopan hyväkään ilmastopolitiikka ei yksin pysäytä ilmastonmuutosta, kun alle 10 % kaikista kasvihuonepäästöistä on peräisin Euroopasta.
