Eurooppa etsii kovalla kiireellä keinoja vahvistaa turvallisuuttaan. Trumpin toiminta uuden valtakautensa alussa yhdistyneenä Venäjän muuttumattomiin ambitioihin on herättänyt ison osan Eurooppaa. Emme enää voi luottaa Yhdysvaltoihin turvallisuutemme takaajana.
Euroopan mahdollisuus huolehtia omasta turvallisuudestaan vaatii amerikkalaisten suorituskykyjen korvaamista omilla. Osin on kyse Euroopan maille kokonaan uusista kyvyistä, kuten johtamisjärjestelmistä, kattavista satelliittipohjaisista kommunikaatio- ja tiedustelukyvyistä ja vaativimmista ilmapuolustusjärjestelmistä. Osin kyse on periaatteessa olemassa olevien kaltaisten mutta modernisoitujen sotatarvikkeiden määrän moninkertaistamisesta ja asejärjestelmien yhteensopivuuden parantamisesta. Ja tietysti tarvittavan lisähenkilöstön kouluttamisesta ja rekrytoinnista.
Kumpikin toimintasuunta suorastaan huutaa yhteistä toimintaa. Pääosa kokonaan uusista kyvyistä on luonteeltaan sellaisia, joita yksittäinen maa ei ainakaan hyvin pysty hankkimaan, mutta jotka hyödyttävät laajasti koko Euroopan puolustusta. Samalla tavalla asejärjestelmien yhteensopivuuden varmistaminen edellyttää vahvaa koordinaatiota. Ja asejärjestelmien täsmällisestä luonteesta riippumatta tuotannollinen tehokkuus puoltaa voimakkaasti yhteisiä kilpailuun perustuvia hankintoja kustannusten rajoittamiseksi. Kustannusten minimointi on puolestaan olennaista monien maiden julkistalouden ahtauden takia.
Yhteisen toiminnan vaikeus
Riittävää yhteistä toimintaa vaikeuttaa kuitenkin usea seikka: (1) Kaikki jäsenmaat eivät koe turvallisuuden vahvistamista yhtä tärkeäksi asiaksi tai sikäli kuin kokevatkin jättävät mielellään panostukset suurimmassa vaarassa oleville etulinjan maille, joilla on asiassa suurin intressi (vapaamatkustajaongelma), (2) maat ovat sidoksissa omiin vakiintuneisiin asejärjestelmiinsä eivätkä halua siirtyä standardoituihin järjestelmiin, (3) maat ovat halunneet pitää kiinni omalle puolustusteollisuudelle suuntautuvista hankinnoista mm. sen vuoksi, että näin rahankäyttö palvelee oman maan kysyntää.
EU on yrittänyt viime vuosina eri tavoin lisätä yhteistä toimintaa ja jäsenmaiden toiminnan koordinaatiota puolustusvälineiden kehittämisessä ja hankinnassa. Toimintamuotoja on lukuisia: Euroopan rauhanrahasto (EPF) rahoittaa EU:n sotilaallista apua kumppanimaille (pääosin Ukrainan tukea) ja EU:n omia sotilasoperaatioita ulkomailla. Euroopan puolustusrahasto (EDF) tukee puolustusteollisuuden tutkimusta ja kehitystä, erityisesti pk-yrityksiä.
Yhdistävä Eurooppa -väline (CEF) rahoittaa rajat ylittävää infrastruktuuria, mukaan lukien kaksikäyttöistä sotilaslogistiikkaa. Laki ammustarviketuotannon tuesta (ASAP) tukee ampumatarviketuotannon lisäämistä EU:ssa. Laki yhteishankinnoilla vahvistettavasta Euroopan puolustusteollisuudesta (EDIRPA) luo kannustimia jäsenmaille tehdä yhteishankintoja asejärjestelmistä. Euroopan puolustusteollisuusohjelma (EDIP) tukee eurooppalaista puolustusteknologiateollisuutta ja yhteishankintoja. Euroopan investointipankki EIB on myös alkanut rahoittamaan puolustussektorin PK-yrityksiä ja infrastruktuuria.
Näiden kokonaisrahoitus on kuitenkin vain noin 7 mrd. euroa vuodessa. Kuluvalla rahoituskehyskaudella vuoden 2027 loppuun saakka on lisäksi vaikea irrottaa budjetista lisää varoja näihin tarkoituksiin. Kun EU budjetin muutokset vaativat yksimielisyyttä, yksittäisten jäsenmaiden vastarinta voi vähintäänkin viivyttää rahoituksen lisäämistä merkittävästi, myös tulevalla rahoituskehyskaudella.
Olennainen seikka myös on, että Euroopan itsenäisen puolustuksen järjestäminen ja sen edellyttämän varustelun lisääminen edellyttää onnistuakseen Britannian mukanaoloa. Tämä ei ole ihan helppoa EU-instituutioiden puitteissa.
Euroopan puolustusmekanismi
Kolme Bruegel-ajatuspajan asiantuntijaa Gntram Wolff, Armin Steinbach ja Jeromin Zettelmeyer analysoivat tuoreessa policy briefissään näitä kysymyksiä mielestäni erinomaisesti. Vaikka he näkevät periaatteessa mahdolliseksi kehittää em. olemassa olevia järjestelyjä, he eivät usko niiden varassa toimien päästävän riittävän nopeasti ja tehokkaasti tulokseen.
Sen vuoksi he esittävät erillistä Euroopan puolustusmekanismia (European Defence Mechanism, EDM), josta sovittaisiin hallitusten välisesti samalla tavalla kuin Euroopan vakausmekanismista aikoinaan. Mekanismi toimisi yhteiseurooppalaisena puolustushankintojen suunnittelijana, rahoittajana ja tarvittaessa puolustusvarusteiden omistajana.
Mekanismin pääpiirteet olisivat tällaiset:
Jäsenyys kattaisi ihanteellisesti kaikki suurimmat EU-maat, kuten myös Britannian, sekä muut halukkaat eurooppalaiset demokratiat. EU voisi olla osakkaana erillisenä toimijana.
Hallinto perustuisi talouden koon ja puolustuskyvyn mukaan määräytyviin pääomaosuuksiin. Päätökset tehtäisiin yksinkertaisella tai määräenemmistöllä riippuen asiasta.
Mandaattina olisi:
– Strategisten valmiuksien suunnittelu, rahoitus ja omistus (esim. satelliitit, ilmatorjunta, ohjusteknologia).
– Puolustusteollisuuden sisämarkkinat: syrjimätön hankinta ja valtiontukien kielto.
– Yhteishankinnat kriittisillä aloilla, keskittyen joko perushyödykkeisiin tai uusiin teknologioihin.
– Puolustuslainojen myöntäminen jäsenmaille.
– Etulinjan maiden tukeminen yli oman rahoitusosuutensa toimitettavilla puolustustarvikkeilla ja korottomilla tai tuetuilla lainoilla. Etulinjan mailla tarkoitetaan maita, jotka joko sijaitsevat maantieteellisesti Venäjän tai Valko-Venäjän naapurustossa tai joiden puolustusmenot suhteessa BKT:hen ovat korkeimmat, tai mahdollisesti molempia kriteerejä soveltaen.
Jäsenvelvoitteet:
– Noudattaa puolustusmarkkinoiden yhteisiä sääntöjä
– Osallistua yhteishankintoihin sovituilla alueilla
– Kilpailuttaa hankinnat yhteisesti, ei kansallisten neuvottelujen kautta
– Maksaa osuutensa yhteishankinnoista joko toimitus- tai käyttöhetkellä
– Maksaa saamansa lainat takaisin
Toimintaperiaatteet:
– EDM toimisi puolustussuunnittelijana ja hankintaviranomaisena
– Hankinnat tehtäisiin kilpailutuksella ja toimintokyvyn määrittämien vaatimusten pohjalta
– EDM rahoittaisi toimintaansa pääomamarkkinoilta
– Se voisi säilyttää omistuksen puolustusmateriaaliin ja vuokrata sen käyttöön tarvittaessa
– Käyttöperusteinen maksu korvaisi omistusperusteisen, jos varusteet pysyvät EDM:n omistuksessa
Lainarahoitus tapahtuisi kahdesta ikkunasta: Yleinen ikkuna kaikille jäsenille ja subventoitu ikkuna vain etulinjan maille, rahoitettuna yhteisestä rahastosta.
Yleisesti hankittaisiin vain varusteita, joiden valmistajat ovat EDM-maissa tai joissa niillä on merkittävä osuus. Poikkeukset edellyttäisivät enemmistöpäätöstä.
Suhteet muihin toimijoihin (PESCO, EDA, NATO) olisivat yhteistyöhön perustuvia: vaikka tehtävät osin limittyvät, ne myös täydentävät toisiaan, etenkin operatiivisen yhteistyön ja tutkimuksen osalta.
Monia hyviä puolia ja sopii Suomelle
Ehdotus helpottaisi yhteistoiminnan tiellä olevien vaikeuksien voittamista. Yhteisiin hankkeisiin nuivasti suhtautuvat eivät voisi jarruttaa halukkaiden koalitiona toimivan mekanismin luomista ja toimintaa. Samasta syystä Britannian ja esimerkiksi Norjan ja miksei joinkin rajauksin myös Kanadan osallistuminen olisi helppoa.
Määrältään merkittävien yhteisten hankintojen ohjaaminen vain mukana oleville maille loisi toisaalta kannusteen myös niille maille osallistua, jotka eivät ehkä koe puolustusmenojen lisäämistä yhtä tärkeäksi kuin esimerkiksi Suomi. Tämä koskee etenkin maita, joissa on jo puolustusteknologian tuotantoa. Italia on tällainen maa. Tämä kannustin olisi sitä suurempi, mitä laajemmin erilaisia järjestelmiä luettaisiin yhteishankintojen piiriin. Tällöin olisi todennäköistä, että hankintoja kohdistuisi kilpailutuksen oloissakin moniin maihin.
Mekanismin mahdollistamien kilpailutettujen yhteishankintojen voi olettaa alentavan yksikkökustannuksia merkittävästi verrattuna kansallisiin hankintoihin. Tämä erityisen tärkeä etu maille, joiden julkisen talouden budjettirajoitus on tiukin.
Suomen kannalta ehdotuksen mukainen toimintamalli olisi erinomaisen hyvä. Suomi hyötyisi ensinnäkin siitä, että järjestely lisäisi todennäköisesti nopeammin kuin mikään vaihtoehto Euroopan puolustuskykyä, mikä on kaikkien etulinjan maiden intressissä. Toiseksi ehdotukseen sisältyvä etulinjan maiden suosiminen alentaisi Suomen kustannuksia yhteisten kykyjen luomisessa.
Kolmanneksi Suomi todennäköisesti hyötyisi aidon kilpailun perusteella tehtävistä hankinnoista verrattuna nykytilanteeseen. Suomessahan on varsin kilpailukykyistä tai ainakin lupaavaa sotatarvike- ja kaksoiskäyttöosaamista alueilla, joihin voi olettaa kohdistuvan huomattavaa kysyntää. Panssaroitujen ajoneuvojen ohella satelliitti- ja kommunikaatioteknologia sekä tekoälyn eri sovellukset ovat tällaisia osaamisalueita.
Olisikin Suomen intressissä edistää Euroopan puolustusmekanismin etenemistä kaikin tavoin. Ensimmäinen konkreettinen tilaisuus tulee loppuviikon ECOFIN-kokouksessa, jossa Bruegel-paperi esitellään puheenjohtajamaa Puolan pyynnöstä.
