Pohdin maailmanmenoa Trumpin voittoon päättyneiden vaalien jälkeen 7.11.2024 blogissa, jonka otsikoksi tuli ”Entä jos länsi lakkaa olemasta länsi?” Nyt ei kysymysmerkkiä enää tarvita. Kaikki huolet lännen yhtenäisyyden murenemisesta ovat osoittautuneet oikeiksi.
Trumpin hallinnon politiikka on luonut yllin kyllin näyttöä siitä, ettei Pohjois-Amerikan, Euroopan ja muutaman Aasian maan muodostamaa, likimain samanlaisille demokraattisille arvoille rakentuvaa ja toisiaan tukevaa länttä enää ole. Trumpin USA on siitä ulkona. Eikä vain ulkona vaan demokraattisen Euroopan vastustajaksi muuttuneena.
Useimmat Trumpin kansainvälisiin taloudellisiin ja poliittisiin suhteisiin liittyvät toimet ovat olleet Suomen kannalta huonoja. Vakavinta meille on, että Trump on valmis jakamaan maailman suurvaltojen etupiireihin, joissa alueen voimakkain tekijä saa tehdä mitä haluaa, kunhan ei toisten suurvaltojen etuja loukkaa, ja että Euroopassa autoritaarinen Venäjä on heikkouksistaan huolimatta Trumpille kelpaava suurvalta jaoista sopimiseksi.
Jo pitkän aikaa on ollut selvää, että Trump on valmis tekemään Putinin Venäjän kanssa diilin, jossa Venäjä voi alistaa Ukrainan, kunhan USA tai ainakin Trumpin lähipiiri saa diilissä riittävästi taloudellista etua. Ratkaisun vaikutuksella muun Euroopan turvallisuuteen ei Trumpin hallinnolle ole merkitystä.
Viimeistään joulukuussa julkaistu turvallisuusstrategia kertoo, että Euroopan unioni on Trumpille ei vain yhdentekevä vaan itse asiassa ideologinen vastustaja. Tukea löytyy vain Euroopan unionin hajottamiseen tähtääville äärioikeistolaisille poliittisille voimille.
Aluksi vitsiltä tuntuneet lausunnot Grönlannin liittämisestä Yhdysvaltoihin ovat nyt osoittautuneet vakavaksi politiikaksi. Tämä tuo 1½ uutta elementtiä Trumpin Eurooppa-politiikkaan.
Trump haluaa Grönlannin hyvällä tai pahalla. Hän ei sulje väkivallan käyttöä pois. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Naton johtava jäsenmaa uhkaa toista jäsenmaata väkivallalla. Toteutuessaan uhkaus merkitsisi, että ei vain Tanska vaan myös Tanskan tueksi asettautuneet maat joutuisivat aseelliseen konfliktiin USA:n kanssa. Tämä tarkoittaisi liittokunnan hajoamista.
Mutta jo uhkaus asettaa uudella tavalla kyseenalaiseksi USA:n sitoutumisen muiden maiden puolustamiseen. Miten mikään Naton jäsenmaa voi luottaa USA:n sitoumukseen puolustaa näitä, jos se ilmaisee valmiutensa hyökätä yhteen jäsenmaista?
Puoliuutuus on Grönlannin USA:han liittämisen käsittämätön peruste. Trumpin mukaan USA tarvitsee Grönlannin voidakseen puolustautua Venäjän ja Kiinan uhkaa vastaan.
Monet Trumpin aiemmistakin Euroopan turvallisuuteen liittyvistä kommenteista ovat olleet puuta heinää, kuten eri tavoin ilmaistu väite, että Ukrainan sota on Zelenskyin ja Bidenin syytä, ikään kuin hyökkääjä ei olisi Putinin Venäjä. Mutta väite tarpeesta liittää Grönlanti Yhdyvaltoihin sen turvallisuuden varmistamiseksi on tätäkin järjettömämpi.
USA:lla on jo oikeus sijoittaa Grönlantiin käytännössä haluamansa määrä joukkoja ja aseistusta; se on valinnut niiden supistamisen yhteen tukikohtaan ja muutamaan sataan sotilaaseen. Toiseksi Grönlanti on osa liittokuntaa ja siten yhteisen puolustussitoumuksen kohde. Liittokunnan monet muut jäsenet Tanskan ohella ovat myös ilmaisseet valmiutensa osallistua Grönlannin puolustuksen vahvistamiseen. Ja usea maa, ml. Suomi on jo lähettänyt tai lähettämässä joitakin sotilaita paikan päälle Tanskan pyynnön perusteella.
Argumentin naurettavuutta lisää se, että Trump itse on halukas sopimaan Putinin kanssa Ukrainan kohtalosta Putinia tyydyttävällä tavalla ja samalla sopimaan taloudellisesta yhteistyöstä, joka vahvistaisi Venäjän sodankäyntikykyä.
Kun lisäksi tiedämme, että Grönlannin ilmeisesti runsaiden luonnonvarojen hyödyntäminen on ainakin pitkään tolkuttoman kallista, myöskään taloudelliset intressit eivät voi olla todellinen syy Grönlannin hamuamiseen. Kyse täytyy olla vain Trumpin mieltymyksestä laajentaa Yhdysvaltain maaperää presidenttiaikanaan. Muistuttaa menneiden vuosisatojen kuninkaiden (ja Putinin) vastaavia haluja.
Trump on siis valmis hajottamaan rauhan Euroopassa turvanneen ja USA:n asemaa tukeneen puolustusliiton ei vain jonkin aidon USA:n intressin vaan täysin absurdin mielihalun takia.
Suomen kannalta tämä tarkoittaa, että USA:n Suomelle Naton kautta ja myös keskinäisen sopimuksen perusteella antama turvatakuu on äärimmäisen kyseenalainen. Miten Suomi voi luottaa tällaisen USA:n tulevan Suomen apuun, jos Trumpin kaverinaan pitämä Putin (tai Trumpin Maga-seuraajan kaverina oleva Putinin seuraaja) Suomea uhkaa?
Lauantai-iltana asia sai uuden käänteen. Trump uhkaa asettaa Tanskalle ja sille tukea sotilaita lähettämällä osoittavalle Suomelle ja 6 muulle maalle tulleja (10 % helmikuun alusta ja 25 % kesäkuun alusta), ellei Grönlannin liittämisestä USA:han synny ratkaisua. Trump on siis siirtynyt käytännön toimiin ja yrittää taloudellista kiristystä ensi vaiheessa.
Presidentti Stubb on ehtinyt kommentoimaan Trumpin viimeisintä liikettä maltillisesti: ”Suomi lähtee siitä, että liittolaisten kesken asiat ratkaistaan keskustelemalla ja yhteisillä pelisäännöillä, ei luomalla painetta. … Korostamme alueellista alueellisen koskemattomuuden ja suereniteetin periaatteita. Tuemme Tanskaa ja Grönlantia. …”
Suomen johto on taiteillut Trumpin politiikan kommentoinnissa samaan tapaan kuin Neuvostoliiton politiikan kommentoinnissa taiteiltiin aikoinaan. Pidän sitä viisautena, vaikka ei kaunista olekaan. Trumpin toimet Grönlannin suhteen tekevät noudatetun toimintatavan tähänastista vaikeammaksi.
Itse asiassa ei voi olla mitään tinkisen varaa. Ainoa mahdollinen kanta on, että Grönlanti on osa Tanskaa niin kauan kuin grönlantilaiset ja Tanska niin haluavat. Suomen tulee tukea Grönlantia ja Tanskaa mitä tahansa uhkausta vastaan. Jos se johtaa tulleihin, johtakoon. Jos amerikkalaiset turvautuvat väkivaltaan, on selvää, että he voittavat. Suomen on oltava valmis tässäkin taakkansa kantamaan, yhteisesti sopien, samalla tavalla kuin muut Grönlannin tukijat.
Vastaväite luonnollisesti on, että näin toimiessaan Suomi paitsi vaurioittaa talouttaan myös vaarantaa Trumpin USA:n tuen Suomen omalle turvallisuudelle. Kumpikin on huono argumentti. Lipeäminen Grönlannin ja Tanskan takaa merkitsisi, että hylkäisimme yhden läheisimmistä liittolaisistamme. Se olisi samalla askel EU:n heikentymiseen entisestään. Kummallakin olisi kielteisiä taloudellisia seurauksia Suomelle.
Vielä tärkeämpää on, että USA:n turvalupaus on jo osoittautunut hyvin kyseenalaiseksi. Suomen paras turva oman puolustuksen ohella ovat läheiset liittolaiset Euroopassa. Heihin voimme luottaa ihan eri tavalla kuin Trumpin USA:han. USA:n suorituskyvyt ja sitoutuneisuutemme amerikkalaisiin asejärjestelmiin (ennen kaikkea F-35-hävittäjät), ovat todella hankala asia. Mutta mitä iloa amerikkalaisaseista tai tiedustelutiedosta on, jos USA tiukan paikan tullen ei niiden tehokasta hyödyntämistä salli.
Tiukka linja Grönlannin ja Tanskan tukena vaatii myös retoriikan kalibrointia. Suomen on kyettävä sanomaan selvästi, että grönlantilaiset ja Tanska päättävät Grönlannin tulevaisuudesta, ei kukaan muu. Suomen ulkopoliittisen johdon ei tarvitse eikä ole viisasta kilvoitella Trumpin idioottimaisuuksien jyrkimmän tuomitsijan tittelistä, mutta epäselväksi ei voi jäädä kenen joukoissa Suomi tässä asiassa seisoo.
Toinen johtopäätös on, että viimeistään nyt Suomen on alettava tehdä hartiavoimin töitä eurooppalaisen, USA:sta riippumattoman puolustuskyvyn ja sen materiaalisten edellytysten nopeaksi vahvistamiseksi. Eurooppa ja Suomi tarvitsevat pelotteen, joka ei riipu trumpilaisesta USA:sta. Länsi on yhä olemassa, vaikka Trumpin USA:ta ei siihen enää voi lukea. Tämän supistuneen lännen yhtenäisyyttä ja toimintakykyä Suomen pitää tukea. USA:n paluuta sääntöpohjaiseen menoon sitoutuneiden demokraattisten maiden länteen voi toivoa, mutta sen varaan ei voi laskea.
