Eduskuntavaalien lähestyessä lukuiset etujärjestöt ovat taas esittäneet näkemyksiään asioista, joihin pitäisi seuraavalla hallituskaudella kiinnittää huomiota ja usein myös verrattain täsmällisiä...
Komission päätös peruuttaa esitys Italian asettamisesta ns. liiallisen alijäämän prosessiin on viimeinen naula EU:n finanssipoliittisen sääntelykehikon arkkuun. Ns. vakaus- ja...
Etla julkaisi 12.11. raportin ”Suomen kasvu – menetetty vuosikymmen ja lähivuosien mahdollisuudet”. Raportissa arvioimme tulevaisuuden politiikkahaasteiden pohjaksi mm. sitä, missä määrin...
Italian hallitus on törmäyskurssilla sekä Euroopan unionin että markkinavoimien kanssa. Hallituksen voimamies Matteo Salvini syyttää EU-komissiota Euroopan viholliseksi ja julistaa, ettei Italia...
Istuva hallitus on toteuttanut useita työmarkkinoiden toimintaan vaikuttavia uudistuksia. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa on lyhennetty ja työttömien velvollisuutta hakea työtä työttömyysturvan...
Lauantaina 15.9. tulee kuluneeksi 10 vuotta investointipankki Lehman Brothersin kaatumisesta. Lehmanin nurinmeno laukaisi täyden paniikin globaaleilla rahoitusmarkkinoilla, monia muita rahoituslaitoksia...
”Isänmaa on menossa hunningolle”, ”Suomessa ei ole koskaan ollut näin huonoa hallitusta”. Tällaisin sanoin arvosteli professori Markku Kuisma äskettäin (HS...
Ympäri maailmaa tuskaillaan Donald Trumpin politiikkaa. Vapaakaupan sijasta protektionismia. Globaalien ongelmien yhteistyössä tapahtuvan ratkaisemisen sijasta USA:n kuvitellut edut etusijalle asettavat...
Hallituksen sote-uudistukseen ja siihen kytkeytyneeseen maakuntauudistukseen on kohdistunut paljon kritiikkiä. Monet asiantuntijat ovat pitäneet syntyvää kokonaisuutta huonona ja valmisteluprosessia surkeana...
Rahaliiton rakenteiden ja toimintatapojen uudistaminen on lähikuukausien tärkeä politiikkakysymys Euroopassa – edellyttäen, että Saksaan syntyy hallitus. Taustana luonnollisesti on, että kriisivuosien...
Lokakuun ja marraskuun työllisyystiedot olivat erinomaisia. Työvoimatutkimuksen mukaan työllisten määrä oli marraskuussa peräti 82 000 suurempi kuin vuotta aiemmin. Satunnais- ja...
Viime viikolla julkaistu tutkimus Suomen ulkomaankaupasta on johtanut tulkintoihin, joiden mukaan Suomen vienti ei romahtanut vuoden 2008 jälkeen pitkäksi aikaa (esim. HS pääkirjoitus...