Telan johtajat Jari Sokka ja Antti Tanskanen kommentoivat Telan kotisivulla kriittisesti edellisessä blogissani esittämiäni ajatuksia eläke-etujen roolista julkisen talouden sopeuttamisessa.
Kirjoittajat katsovat minun ”uhraavan kaukaisemman tulevaisuuden kehitysnäkymät jesuiittamaisesti lyhyen aikavälin ongelmien hoitamiselle”. En myöskään heidän mukaansa ymmärrä yksilökohtaisen rahastointitavan aiheuttamia vaikeuksia rahastoinnin pienentämiselle, kun vastuut pienenevät. Ja lopuksi kirjoittajat vihjaavat motiivikseni nykymuotoisen eläkejärjestelmän korvaamisen muilla järjestelmillä.
Kirjoitus antaa aiheen käydä argumentaationi päälinja uudelleen läpi. Näin pystyn ehkä parhaiten korjaamaan väärinymmärrykset, sikäli kuin sellaisista on kyse:
1) Eläke-etuuksien ottaminen mukaan julkisen talouden vakautustoimien joukkoon ei suinkaan sivuuta pitkän aikavälin hyvinvointinäkökulmaa, kuten kirjoitus väittää. Julkisen talouden kokonaisuuden vakauttaminen mahdollistaa sen, että julkinen valta kykenee huolehtimaan hyvinvointilupauksistaan tulevaisuudessakin, olivatpa nämä lakisääteisen eläkejärjestelmän lupaamia eläkkeitä, muuta sosiaaliturvaa, terveys- ja hoivapalveluita, koulutusmahdollisuuksia tai turvallisuutta. Se, että tulevien eläke-etujen leikkaus mahdollistaa rahastoinnin pienentämisellä ns. velkaa kerryttävän julkisen sektorin alijäämän pienentämisen nopeasti ei ole pitkän ajan intressien laiminlyöntiä.
2) Pakollisia eläkemaksuja työntekijöille ja yrityksille asettava lakisääteinen työeläkejärjestelmä on osa julkista sektoria. Vaikka sen hallinnointi onkin yksityisoikeudellisilla toimijoilla. Vaikka järjestelmässä valtaa käyttävillä työmarkkinajärjestöillä on suuri tosiasiallinen vaikutusvalta sitä koskevaan lainsäädäntöön.
3) Eläkemaksujen taso on vaikuttaa tosiasiassa siihen, millaisiksi muun, varsinaisen, verotuksen taso voi muodostua. Tämä verotus yhdessä valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien menojen kanssa määrittää julkisen talouden alijäämän ja velkaantumisen. Jos eläkemaksut eivät jousta, julkisen talouden tasapainottamisen on tapahduttava veroja korottamalla tai mainittuja muita kuin eläkemenoja karsimalla.
4) Sopeutustarve on iso, suuruusluokkana 10 mrd. euroa, entisten päälle. Tämän vuoksi ongelma ei ratkea pikkuviilauksilla. En pysty uskomaan, että optimaalinen sopeutusstrategia on sulkea yksi iso osa julkisia menoja kokonaan sopeutuksen ulkopuolelle. Siltä osin kuin verotusta ei haluta/voida kiristää, leikkausten tulee kohdistua kaikkiin muihin menoihin. Isoja muita kohteita ovat lähinnä pienituloisimmille kohdentuvat muut sosiaaliturvaetuudet, sote-palvelut (ml. vanhusten hoiva) ja koulutus. Tuntuisi aika luontevalta, että eri alueilta etsittäisiin toimia, jotka kohdistuvat vähän eri ihmisiin ja suojaisivat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia eivätkä heikennä pitkän ajan talouskasvua tai turvallisuutta. En toki ajattele, että eläke-etujen tulisi kantaa koko sopeutustaakka, kuten kirjoittajat näyttävät vihjaavan. Sen sijaan en ymmärrä, miksi eläke-etuuksien pitäisi olla tykkänään taakanjaon ulkopuolella.
5) En ota kantaa, siihen miten tarkalleen eläke-etujen tulisi olla mukana sopeutuksessa. Huomautan vain, että maksussa oleviin eläkkeisiin ei hyvistä syistä ole järkevää kovin ankarasti puuttua. Kokonaan niitäkään ei ennakolta ole syytä sulkea pois, kuten ei ole tehty ennenkään hankalissa sopeutustilanteissa.
6) Isommat mahdollisuudet liittyvät tuleviin eläke-etuuksiin. Niiden heikennys voi tapahtua monella tavalla, eläkeikään, karttumiin tai järjestelmän rönsyihin puuttumalla. Aivan samaan tapaan kuin aiemminkin, maltilliset, hyvissä ajoin päätetyt muutokset pikemminkin vahvistavat luottamusta julkisen talouden kykyyn selvitä hyvinvointilupauksistaan kuin sitä heikentävät.
7) Kun tulevat eläke-edut heikkenevät, voidaan rahastointia vähentää ja eläkemaksuja alentaa välittömästi. Minun on vaikea nähdä, miten tällä operaatiolla pitäisi olla vaikutusta rahastointiasteeseen kokonaisuutena, olipa rahastointi yksilökohtaista tai ei.
8) Eläkemaksujen alentamisen mahdollistamilla verojen korotuksilla voidaan siis osaltaan pienentää alijäämää kokonaisveroastetta nostamatta ja muita menoja leikkaamatta. Tämä etu realisoituu lisäksi nopeasti, mikä lisää luottamusta siihen, että Suomi todellakin saa velkaantumisen taittumaan. Tämän luottamuksen voisi olettaa olevan hyväksi Suomea investointikohteena harkitseville ja tätä kautta pidemmän ajan talouskasvulle.
9) Suomen eläkejärjestelmää on useaan otteeseen muokattu sen ja samalla koko julkisen talouden rahoituksellista kestävyyttä parantavaan suuntaan. Tämä on tarkoittanut eläke-etuuksien heikennyksiä tavalla tai toisella. Tässä Suomi ja työeläkejärjestelmään keskeisesti vaikuttaneet järjestöt ovat onnistuneet monia muita maita paremmin (minkä kirjoituksessani totesin). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kun julkinen talous on nyt pahassa velkaantumiskierteessä, uuteen sopeutukseen ei olisi aihetta.
10) Nyt lainsäädäntövaiheessa oleva uudistus vahvistaa epäilemättä eläkejärjestelmän rahoitustasapainoa odotusarvoisesti lisäämällä eläkerahastojen riskinottoa, ja mahdollistaa onnistuessaan eläkemaksujen alentamisen joskus tulevaisuudessa. Riskinoton lisääminen on ihan hyvä uudistus. Se ei kuitenkaan lainkaan helpota julkisen talouden tilannetta lyhyellä tai keskipitkälläkään aikavälillä. Ja pitkällä aikavälilläkin siihen sisältyy riski eläkemaksujen noususta, jos sijoitusten tuotot jäävätkin pieniksi. Tämän hillitsemiseksi ei kuitenkaan ole kunnollista riskinjakomekanismia, jossa myös eläkkeensaajat osallistuisivat riskin kantoon (kuten monissa maissa on).
11) Eläkejärjestelmä on kiistatta monimutkainen. Vaihtoehtoiset sopeutustoimet koskevat eri ihmisiä eri tavoin. Muutokset voidaan lisäksi toteuttaa ilman suuria sopeutumisongelmia ja niihin liittyviä hyvinvointitappioita vain asteittain. Tämä korostaa huolellisen valmistelun tärkeyttä. Jotta sellainen ehdittäisiin tehdä niin, että ison sopeutustaakan edessä oleva seuraava hallitus voisi uudistusta viedä eteenpäin, valmistelu olisi syytä aloittaa mahdollisimman nopeasti. Tässä työssä eläkejärjestelmän toimijoilla olisi aiempaan tapaan luonnollisesti keskeinen rooli asiantuntemuksensa takia ja edustaessaan erilaisia intressejä.
12) Kirjoittajien epäilyt Järjestelmän ulkopuolelta tulevien puheenvuoron käyttäjien motiiveista eivät ehkä ole paras tapa käydä asiakeskustelua.
